Olé-lehti 10/2020

Olé-lehti 10/2020

Olé-lehti kansi 10-2020

Olé-lehti 10/2020

Espanjan koronaluvut suurennuslasin alla

Koronatartunnat kääntyivät uuteen kasvuun, mutta viime kevään ahdingolta on silti vältytty. Selitys löytyy tilastoharhasta.

Muistisairaana Espanjassa

Muistisairaus ei ole este Espanjassa oleskelulle – Suomi jopa tukee sitä.

Kanariansaaren leuto talvi kutsuu suomalaisia

“Lomat ovat Pohjoismaiden asukkaille välttämättömyys”, sanoo koronatilannetta seuraava lääkäri.

Pääkirjoitus: Mannaa ei putoa taivaasta edes koronamarkkinoilla

Kun koronapandemia alkoi ja Espanjaan julistettiin hätätila, moni mielsi, että nyt asuntomarkkinoilla alkaisivat todelliset hullut päivät.

Espanjalainen sanonta nadie da duros por cuatro pesetas – kukaan ei anna viiden pesetan kolikoita neljällä pesetalla – pitää kuitenkin edelleen paikkansa.

On loogista, että talouskriisi tuo tullessaan pankin takavarikoimia asuntoja. Vuoden 2006 talouskriisi opetti kuitenkin pankeille, että näistä asunnoista on heille enemmän päänvaivaa kuin hyötyä. Tästä syystä nyt annetaan paljon apua vaikeuksiin joutuneelle asuntovelallisille.

Mitään taivaasta pudonnutta mannaa tällaiset asunnot harvoin ovat ostajallekaan. Omistuskiemuroiden laillisten aspektien takia pankille jääneen asunnon eteneminen myyntiin voi kestää vuosia. Asunto on sen ajan asumaton ja hoitamaton. Pankeille jääneiden asuntojen varma tunnusmerkki lisäksi on, että niihin ei yleensä ole jätetty edes pistorasioita, keittiökalusteista tai kodinkoneita, kylpyhuoneen kalusteista puhumattakaan. Niiden puuttuminen ja asunnon takuuvarma remontin tarve saattavat lopulta jopa tuplata hankintahinnan. On myös mahdollista, että asunnosta on muutakin velkaa kuin pankille maksamatta jäänyt asuntolaina. Esimerkiksi maksamatta jätetyt kunnallisverot ja taloyhteisön hoitovastikkeet saattavat kaatua uuden omistajan maksettaviksi.

Espanjan asunnosta haaveilevan ei myöskään kannata tuudittautua siihen, että me ulkomaalaiset olisimme yksin markkinoilla ostohousut jalassa. Espanjassa on nimittäin alkanut koronapandemian myötä aivan uudenlainen muuttoliike. Etätöiden yleistyessä sisämaassa asuvien katseet ovat siirtyneet Espanjan rannikkoalueille ja saarille eli lempeän ilmaston alueille, joiden elämänlaatu on huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi suurkaupunkien esikaupunkialueiden. Kun perheet myyvät kotinsa vaikkapa Baskimaalla, Madridissa tai Barcelonassa, heillä on mukava pesämuna aloittaa uusi elämä Espanjan rannikkoalueilla.

Älä siis odota, että korona toisi sinulle valikoiman pilkkahintaisia, korkeatasoisia ja muuttovalmiita huippudiilejä. Hintoja laskevat tässäkin kriisissä vain ne, joiden on ihan pakko myydä. Mikäli haluat muuttovalmiin asunnon hyvällä sijainnilla ja ehkä vielä näköaloilla, joudut edelleen maksamaan siitä.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Mannaa ei putoa taivaasta edes korona-aikana
8 Palopuhe: Vanha kuningas
10 Oleellista
16 Lukijoilta
18 Lohtua koronamurheisiin tilastoista
20 Muistisairauden kanssa Espanjassa
25 Kolumni: Monarkian vastustajien argumenteilta puuttuu pohja
26 Lomat ovat pohjoismaalaiselle välttämättömyys
30 Gran Canaria on nähtävää täynnä
33 Kolumni: Karanteeniseikkailu Suomeen
34 Espanjan olutkulttuuri kypsyy pienpanimoissa
38 Kolumni: Maalaisjärki olisi huippujuttu
39 Tuhtia herkkua iberianpossusta
42 ¿Qué tal? Akut latautuvat Atlantin rannalla
44 Tunnetut espanjalaiset: Juan Roig mullisti Espanjan päivittäistavarakaupan
48 Pahamaineisen Palma-Palmillan auttaja

KOTI ESPANJASSA
53 Moderni kivitalo sai trendikkään sisustuksen
59 Tyhjä mutta kunnossa
61 Espanjan asuntopörssi

70 Torremolinosin kultakausi ei unohdu
74 Vehreän vuoriston valkoinen aarre Guadalest
78 Syksy on paprikan sadonkorjuun aikaa
80 Perhe on paras: 25 vuotta iloa ja arkea Aragoniassa
83 Papin porinat
84 Aprende español
86 Palveluhakemisto
89 Ristikko
90 Osallistu
91 Club Olé

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart