Olé-lehti 1/1994

Olé-lehti 1/1994

Olé-lehti 1/1994

Kunnallisverot ja -maksut

Asukaskannan uudistuessa kertaamme asunnonomistajan velvollisuudet kunnallismaksuissa.

Kuoleman maalari

Sevillassa syntynyt barokkimaalari Valdés Leal tuli tunnetuksi synkistä aiheistaan.

Purjehduksen arkea

Aavalla merellä voi tehdä muutakin kuin katsella purjeiden pullistumista.

Pääkirjoitus: Asuntokaupan kiinnelainat ja niissä piilevä vaara

Sanotaan, että juuri nyt on oikea aika ostaa loma-asunta Espanjasta, sillä nyt on ostajan markkinat. Hinant ovat alhaalla ja markka pesetaan nähden vahva. Ylitarjontaa on korkeasesongin seurauksena. Maksuehtoja ja lainamahdollisuuksia tarjotaan edullisin ehdoin. Kauppoja tehtäessä on kuitenkin syytä olla selvillä muotoseikoista. Hyväuskoisuus ei kuulu kaupantekoon – se voi tulla kalliiksi.

Haluan kiinnittää lukijoittemme huomion erääseen asuntokaupan yhteydessä olevaan ilmiöön ja varoittaa, ettei vastaavanlaisia tapauksia enää sattuisi suomalaisten kohdalle. Valitettavasti niitä on jo sattunut.

Tavallinen suomalainen asunnonostaja ei yleensä ole espanjaa hyvin taitava ja asuntokauppojen tekeminen muillakin kielillä saattaa tuottaa vaikeuksia. Siksi on turvauduttava kielelliseen tai ammatilliseen apuun. Mitä enemmän asuntokaupoista tietää sitä parempi, vaikka käyttäisikin kiinteistönvälittäjää.

Suomalainen pariskunta hankki itselleen loma-asunnon Benalmádenasta espanjalaiselta rakennuttajalta. Kaupan välitti suomalainen välittäjä. Kauppakirjat laadittiin notaarilla niin kuin laki edellyttää. Asunto myytiin velattomana ja rasitevapaana. Aikanaan ostaja sai oman kappaleensa kauppakirjasta, jossa on maarekisterin leima merkintöineen todisteena siitä, että uusi omistusoikeus on rekisteriin kirjattu. Rekisteriviranomainen oli merkinnyt – espanjaksi tietenkin – että kiinteistöllä on rasitteena hypoteekkilaina tietystä arvosta. Ostaja oli tätä ihmetellyt, mutta ei ymmärtämättömyyttään ryhtynyt mihinkään konkreettiseen toimenpiteeseen.

Eräänä päivänä pankista soitettiin ja kerrottiin, ettei rakennuttaja ole lyhentänyt lainaansa ja koska aunto on lainan vakuutena, ryhtyy pankki hakemaan pantin haltijalta saataviaan. Asunnon omistaminen Espanjassa, jonka pitäisi olla iloinen asia, muuttui tässä tapauksessa hetkessä epämiellyttäväksi.

Tiesikö ostaja, että kaupan kohde oli kiinnitetty? Tiesiko välittäjä asiasta? Oliko myyjä ilmoittanut lainan olemassaolosta mainiten sen maksavansa?

Jos ostajalle ei oltu kerrottu rasitteesta, on myyjä tehnyt rikosoikeudellisesti tuomittavan teon allekirjoittaessaan kauppakirjan. Ostaja voi siis nostaa häntä vastaan syytteen. Tässä vaiheessa kannattaa myös harkita myyjän omaisuuden asettamista hukkaamiskieltoon. Kun tässä on kyseessä rakennuttaja, ei asia ole ainutlaatuinen vaan tapauksia voi olla useampiakin. Mikäli välittäjä olisi toiminut kuten ammattilaiselta voi vaatia, olisi hän tutkinut tilanteen maarekisteristä ennen kaupantekoa. Jos taas ostaja on ollut tietoinen rasitteesta, on hän tehnyt virheen maksaessaan myyjälle koko kauppasumman.

Minkäänlaisiin lopullisiin kauppoihin ei siis pidä ryhtyä ennen kuin maarekisteristä on selvitetty, mitä mainintoja kiinteistöstä rekisterissä on. Todistuksen voi aina pyytää kirjallisena. Ostajan ei tule uskoa suullisiin vakuutuksiin siitä, että laina hoidetaan. Hyväuskoisuus on tyhmyyttä.

Miten siis pitäisi menetellä, jos ostettavaa kohdetta rasittaa kiinnelaina? Vakavaraisia rakennuttajia lukuunottamatta on vastavalmistuneissa asunnoissa usein kiinnelaina.

Omakohtaisesti voin suositella menetelmää, jossa sekä ostajan että myyjän edut tulevat valvotuiksi. Ensin tulee kysyä lainan myöntäneeltä pankilta, paljonko lainapääomaa korkoineen on jäljellä sinä nimettynä päivänä, kun notaarilta on varattu aika kaupantekoa varten. Kun summa on selvillä, voi ostaja tallettaa vastaavan summan omissa nimissään saman pankin konttoriin, mistä lainakin on otettu. Pankin kanssa sovitaan siitä, että sen edustaja tulee kaupantekotilaisuuteen ja notaarin edessä allekirjoittaa pankin puolesta asiakirjan, carta de pago y cancelación de hipoteca, jolloin rasite poistuu. Pankin edustajalla on mukanaan joko valmiiksi täytetty shekki tai siirtomääräys, jolla ostaja allekirjoituksellaan hyväksyy rahansiirron ostajan tililtä pankille. Tämän jälkeen voidaan ryhtyä kauppakirjojen eli escriturian lukemiseen ja allekirjoittamiseen. Molemmat asiakirjat – sekä peruutusilmoitus että esctritura – on toimitettava eteenpäin maarekisteriin. Aikanaan sieltä saadaan kaupan osapuolille omat rekisterimerkinnöin varustetut asiakirjat.

Menettelytapoja on useita, mutta pääasia on, että kiinteistössä, joka ostetaan velattomana ei ole rasitteita eikä ikäviä yllätyksiä tule. Jos ostettavassa asunnossa on kiinnelainaa, ei sitä pidä pelästyä kunhan muistaa, ettei ko. summaa pidä mennä maksamaan myyjälle vaan pankille. Järkevintä on hoitaa maksu ilman ulkopuolisia välikäsiä. Kaupanteon yhteydessä kannattaa myös sopia siitä, että lainan peruutuksesta aiheutuvat kulut (vero 0,50 % lainan ja korkojen yhteenlasketusta summasta, kirjaamiskulut jne) maksaa myyjä.

Hyviä asuntokauppoja!

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

5 Pääkirjoitus
6 Sinisten sankarien vuosi 1993
8 Banesto-pankin kriisi vuoden talousuutinen
11 Espanjassa elämisen laatu maailman kolmanneksi paras
12 Espanjalaismies ei enää ole entisensä
16 Valdés Leal, kuoleman maalari
18 ETA ja me 2. osa
19 Uusia ohjeita työ- ja oleskelulupien hankintaan
21 Purjehduksen arkea
24 Telen Telecardilla puhelut halpoja
25 Nerja inspiroi Ainosta Aidaan
27 Banco Urquijo kilpailee tallettajista avautuneilla markkinoilla
29 Asuntopörssi
30 Tavallisimmat kunnallisverot ja -maksut
31 Kunnallisten maksujen perintää tehostettu
33 Asuntokaupassa ostajan markkinat
34 Kuluttajatietoutta: Salus-klubi tarjoaa lisäturvaa
35 Ellun pipanat
36 Mi Fiesta – kilpailut ratkaistu
38 Pedro-papin porinoita
40 Kanarian saarten kuulumisia
42 Golf Olé
44 Costa Blanca: Suomalaisetkin auttavat pieniä veljiä
45 Uusi kunniakonsuli Costa Blancalle
46 Pikkukaupunki Ibi ja sen suuri Fiesta de moros ja cristianos
48 Costa del Sol: Málagan konsulikunnan perustaja muistaa ilolla suomalaisia
50 Fuengirolan kaupunginisät ylpeitä Los Pacosista
52 Suomalaislehdet tuoreeltaan Espanjan etelärannikolle
54 Palvelusivut
59 Lukijan kynästä: Varokaa asunnonomistajat!

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart