Olé-lehti 12/2016

Joulun viettoon Espanjassa

Vinkit ja menot kahden kulttuurin jouluun.

Vuokratulon verotus Espanjassa

Myös ei-residentti tilittää verot vuokratuloista.

Teneriffan viinialueet tutuiksi

Teneriffa ilmasto, maasto ja sijainti ovat antaneet mahdollisuuden erinomaisten viinien valmistamiseen.

[toggle title=”Pääkirjoitus: Joulu tulee!”]

Lukiessani Ulla Anttosen kertomusta siitä, miten hänen suomalais-espanjalaisessa perheessään vietetään joulua, en voinut välttyä muistelemasta omia Espanjan joulujani. Niitä taitaa olla kertynyt tämä vuosi mukaan lukien jo 33.

Aivan ensimmäisenä Espanjan joulunani, espanjalaisen ystäväperheemme luona Málagassa, hämmästelin aivan samoin kuin Ulla sitä, että jouluna lähdettiin kavereiden kanssa ulos. Olen toki aikuisiälläkin joskus tällaisia jouluaattoja viettänyt, mutta ainoastaan silloin, kun lapseni olivat nyt jo edesmenneen isänsä luona jouluaaton.

Vaikka vietin Suomessa ainoastaan 14 joulua, Suomi ei tästä tytöstä ilmeisesti helposti lähdekään. Perheessämme on aina jaettu tärkeimmät lahjat jouluaattona, ja pöydästä ei ikinä ole puuttunut laatikkoruokia, graavilohta ja rosollia. Kotimme tuoksuu jouluna aina jouluglögiltä, vastapaistetuilta pipareilta ja joulutortuilta. Raahattiinpa meille oikea joulukuusikin vuosikaudet, kunnes lapset pistivät neulasotkulle stopin: joutuivathan he joulun jälkeen viemään kuusen – tai pikimminkin männyn – roskiin ja siivoamaan neulaset koko tien pituudelta.

Espanjalaiset lisät, kuten jamón serrano ja erilaiset turrónit, tuntuvat edelleen, näinkin monen vuoden jälkeen nimenomaan lisukkeilta. Ne ovat ikään kuin myönnytys tätä kotimaata kohtaan, mutta joulun tunnetta niistä ei saa.

Sitä vastoin uutena vuotena söisin varmasti rypäleitä, vaikka asuisin Suomessa. Uusi vuosi on jotenkin niin paljon universaalimpi juttu. Ei tunnu mielestäni olevan suurtakaan väliä sillä, missä sitä juhlii ja miten. Oli maa mikä hyvänsä, saman samppanjalasin saat käteesi.

Mutta joulu on joulu, se on ihan eri asia. Toivotan kaikille lukijoillemme, avustajillemme ja ilmoitusasiakkaille siunattua joulua ja onnellista uutta vuotta.

Katia Westerdahl [/toggle]

[toggle title=”Sisällysluettelo”]

6 Pääkirjoitus: Joulu tulee
8 Jyrki Palo: Korpivaellus jatkuu
10 Ajassa mukana
14 Lukijan kynästä
16 Menossa mukana
18 Vuokratulojen verottaminen Espanjassa
20 Pöydät notkumaan vuoden suurimman juhlan kunniaksi
24 10 askelta jouluun
28 Espanjansuomalainen joulu on kulttuurien juhlaa
33 Kolumni: Parempaa kuin valo ja lämpö
34 Joulun tunnelmaan Espanjassa
36 Joulukoti sisustetaan Espanjassa tyylillä
38 Koristele joulu rannan aarteilla
40 Espanjalaisessa joulupöydässä vaalitaan perinteitä ja paikallisia herkkuja
42 Espanjan yllätykselliset bodegat kutsuvat
46 Kierros Barcelonan hautausmaalla
49 Espanjan asuntopörssi
59 Kuukauden kohde: Idyllinen La Cala kutsuu asumaan
60 Teneriffan pohjoiset aarteet
63 Viiniköynnös viihtyy vuoristoisella Teneriffalla
66 Kanarian huimin rannikkotie kutsuu seikkailuun
69 Kolumni: Älkää ottako meistä mallia
70 Suomalainen valokuvataide tallaa omia polkujaan
74 Espanjassa arvostetaan naista golfyrittäjänä
76 Minun barrioni: Murcia kiilasi Valencian ja Alicanten ohi
78 Kuukauden hedelmät ja vihannekset: Monipuolinen munakoiso ja pirteä persimoni
80 Espanjan kielen kotikoulu
82 Papin porinat: Yhteinen vastuu
83 Palveluhakemisto
90 Ristikko

[/toggle]