Olé-lehti 2/1991

Olé-lehti 2/1991

Olé-lehti 2/1991

Veroilmoituksia täyttämään

On jälleen aika jättää vuotuiset veroilmoitukset verotoimistoon.

Espanja pohjautuu kansanlatinaan

Lähes kaikissa maanosissa puhuttu espanja on saanut vaikutteita myös Rooman vallasta.

Andalusialainen palatsi

Hotel Byblos Andaluz sijaitsee keskellä golfin ja auringon kuningaskuntaa.

Pääkirjoitus: Kunnallinen äänioikeus

Euroopan yhdentymisen seurauksena yhä useampi ulkomaalainen saa äänestysoikeuden toisen maan kunnallisvaaleissa. Espanja on jo vuosia sitten ottanut periaatteellisen kannan siitä, että ulkomaalainen, joka on Espanjassa residentti (ja asunut maassa tietyn ajan) ja maksaa maahan veroa voi myös äänestää kunnallisvaaleissa. Lisäedellytyksenä on ollut se, että vastavuoroisuusperiaatetta noudatetaan kyseisessä maassa espanjalaisia kohtaan. Tämänkaltaisia sopimuksia Espanja on tehnyt usean valtion kanssa, mutta siirtänyt niiden voimaanastumista vuodelle 1993, jolloin EY:n integraatio on edennyt pidemmälle tässäkin asiassa.

Suomessa tehdään jatkuvasti lainsäädäntöuudistuksia, joiden eräänä tehtävänä on yhdenmukaistaa suomalaisia säädöksiä eurooppalaisiin. Muutosten yhteydessä tarjoutuu tilaisuus uudistaa ja ajanmukaistaa aikansa eläneitä määräyksiä ja siinä sivussa asenteita. Suhtautuminen ulkomaalaisiin on ollut yksi niistä, samoin kuin ulkomaalaisten omistusoikeus, puhumattakaan nyt pakolaisista. Suomalainenhan ei ole rasisti – eihän? Vain hiukkasen ennakkoluuloinen.

Toivon mukaan Suomessakin pian säädettäisiin laki, joka myöntäisi Suomessa ulkomaalaisille residenteille kunnallisen äänioikeuden. Näin vastavuoroisuusperiaatteen mukaan tarjoutuisi meille Espanjassa asuville suomalaisille mahdollisuus äänestää täkäläisissä kunnallisissa vaaleissa.

Miksi kunnallisvaalioikeus olisi tärkeä?

Tietysti vaikuttaminen omaan elinympäristöömme ja omiin asioihimme. Esimerkiksi kaupungin hallinto, posti-, puhelin-, poliisi- ja sähkölaitos sekä terveyspalvelut mitoitetaan ja budjetoidaan tämän vakituisen asukasluvun mukaan. Mitä enemmän ihmisiä on kirjoilla kunnassa sitä suurempi määräraha.

Kirjoillaolo ja äänestäminen käyvät käsi kädessä, jos ei ole kirjoilla ei voi äänestää. Maaliskuussa alkoi Espanjassa uusi väestönlaskenta, jonka toteutus tapahtuu, ellei muutosta siihen ole tullut, siten, että kaupungin valtuuttamat henkilöt kulkevat ovelta ovelle kaavakkeineen suorittamassa väestönlaskentaa. Ellei ole paikalla tuolloin ei myyöskään tule henkikirjoitetuksi. Sen voi aina tehdä jälkeenkin päin. Kun aikanaan tarvitaan esim. todistus Suomen verottajalle kirjoillaolosta, ei sitä voi saada ellei ole kirjoilla.

Kunnallisen vaalioikeuden myöntäminen on osa yhdentyvää Eurooppaa. Voiko Suomi olla kehityksen ulkopuolella? Sillä ellei Suomi hyväksy ulkomaalaisille äänioikeutta omissa kunnallisvaaleissaan eivät suomalaisetkaan voi vaatia itselleen vastaavaa oikeutta ulkomailla. Eihän asumisoikeus voi muuttuvassa maailmassa tarkoittaa sitä, että Sinulla on asuinmaassasi vain maksuoikeus muttei osallistumisoikeutta. Kunnallisvaalioikeus on esimerkki muuttuvasta asenteesta.

Suomen väestömäärä ylitti äskettäin 28:lla viiden miljoonan rajan. Ulkomaalaisten osuus oli 26.586, josta pysyvästi asuvia espanjalaisia 402. Espanjan väestömäärä oli 01.01.90 39.887.640 ja vuoden 1988 väestölaskennassa ulkomaalaisten osuus oli 360.032, josta suomalaisia residenttejä n. 3.500. Osavuotisesti Espanjassa asuvia suomalaisia on 23.000-25.000 residentit mukaanluettuna.

Tapaamisiin

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

8 Resumen
9 Pääkirjoitus
10 Talletusten verotus Suomessa
13 Veroilmoituksia täyttämään
16 Granada, tuoksuva salaisuus
20 Hotel Byblos Andaluz
26 María Pepa Estrada, Málagan sielu
31 Los Verdiales
33 Pankkitileistä Espanjassa
36 Expo-92, Sevilla
38 Espanja pohjautuu kansanlatinaan
42 Millainen ajokortti pätee Espanjassa?
46 Mikä meitä suomalaisia riivaa?
48 Kollageenihoito, humpuukia vai tutkittua tietoa
52 Lääkärinpalsta
53 Tervehdys Kankaanpäästä
54 Anna kyynelten virrata
56 Pedro-papin porinoita
59 Suomalainen kulttuuri esittäytyi Aurinkorannikolla
62 Ellun pipanat
63 Costa Blanca
68 Costa del Sol
77 Lasten suusta

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart