Olé-lehti 2/2007

Olé-lehti 2/2007

Olé-lehti 2/2007

Näin kirjaudut postin online-käyttäjäksi

Espanjan posti siirtyy nykyaikaan – nettisivuilla kannattaa vierailla.

Espanjan uusi avioerolaki

Espanjassa erotaan nykyisin helpommin ja useammin entiseen verrattuna.

Kulttuurit kohtaavat kotona

Jaana Rantala kertoo lämmöllä suomalais-espanjalaisen perheensä arjesta ja juhlasta.

Pääkirjoitus: Kirjoita meille!

Meille suomalaisille ominainen itsensä vähättely – huonoksi itsetunnoksikin kutsuttu- väistyi ainakin minulta hetkeksi, kun vastasin puhelimeen pari päivää ennen tämän lehden painoon menoa. Espanjan kansallinen yhteiskunnallinen tutkimuskeskus soitti ja pyysi apuamme – heillä on tarkoituksena tehdä tutkimus siitä, millaista on suomalaisten talviresidenttien elämä Espanjassa, mitkä heidän huolensa, mistä he pitävät ja mistä eivät.

Meitä suomalaisia on Espanjassa koko ajan enemmän ja meidät on huomattu. Málagan alueen päivälehti SUR kirjoitti Olé-lehdestä ensimmäisen kerran jo 80-luvulla.

Etupäässä suomalaiset sopeutuvat Espanjaan hyvin. Espanjalainen temperamentti on meille mieleen ja imemme itseemme huomaamatta paljon ympäristömme tapoja. Kieli taipuu suomalaisilta huomattavasti muunmaalaisia paremmin ja espanjalaiset pitävät tästä. Pääsääntöisesti meidät otetaan hyvin vastaan.

Tässä lehdessä käsittelemme laajasti kulttuurieroja Espanjan ja Suomen välillä. Mukana on monen eri kirjoittajan näkemyksiä aiheesta, mutta haluaisin haastaa tähän mukaan myös lukijamme. Mikä ihastutti Espanjassa heti alkuun? Mikä alkoi ennen pitkää harmittaa? Ja miten hankaluudet on käännetty voitoiksi? Kirjoittakaa omista kokemuksistanne meille sähköpostilla tai kirjeenä. Julkaisemme parhaat!

Tätä kirjoittaessani katselen uutiskuvia eri puolilta Espanjaa – täällä on satanut viime päivinä enemmän lunta, kuin Suomessa koko kuluvan talven aikana. Ilmastonmuutos on tosiasia joka puolella maapalloa ja se ilmenee mitä erilaisimmin tavoin eri paikoissa. Espanjassa se on tuntunut epätavallisen korkeina lämpötiloina sekä kuivuutena. Hallitus valmistelee paraikaa toimintamallia eri maakunnille, mutta tulee tässä mieleen, että eikö kannattaisi aloittaa niinkin perusasiasta, kuin roskien kierrätyksestä? Suurkaupungeissa kierrätetään ahkerasti, mutta rannikkoalueilla kierrätyspönttöjä on yllättävän vähän. Kuka tekisi vetoomuksen omalle kaupungintalolleen asiasta?

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Kirjoita meille!
7 Ennakkoäänestyspaikat Espanjassa
8 Jyrki Palo: Kaikki kaikkia vastaan
9 Ajastimessa muun muassa: Penelope Cruz Oscar-ehdokkaana, Alonso McLaren-talliin, Espanjalaisissa paprikoissa kiellettyä torjunta-ainetta, Kränää kuningasperheessä?
13 Sijoituspäätösten vaikutus perintöön
14 Espanjan uusi avioerolaki
18 Kun etelä ja pohjoinen kohtaavat
22 Kulttuurit kohtaavat kotona
26 Eihän se tippa tapa!
28 Haaveena jokapäiväinen viinipullo
30 Kumma paikka… eli miksi vieraassa maassa kaikki näyttää niin toisenlaiselta?
33 Puhutaan ja pussaillaan
34 Don Quijoten jättiläiset kutsuvat La Manchaan
38 Turistiautolla ajeleminen koti-Suomessa
42 Tulipalossa arvot punnitaan
45 Asuntopörssi
58 Espanjan seitsemän ihmettä, osa 5: Doñanan kansallispuisto
60 Auvisen perheen golfmatka
64 Koripallo käy työstä Espanjassa
67 Kuukauden kirja
68 Liikalihavuuteen saa apua erikoislääkäriltä
70 Fibromyalgia ja krooninen myofaskiaalinen kipu
72 Terveysuutisia
74 Feronomit – onnea lemmikeille pullonpohjasta!
75 Palveluhakemisto
80 Kuukauden viinivinkki
82 Kevättalvi tarjoilee värien leiskuntaa
84 Jasse-pappi: Mitä on kirkon turistityö?
85 Kansiäänestys
86 Palvelukortti
88 Näin kirjaudut postin online-käyttäjäksi
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart