Olé-lehti 3/2000

Olé-lehti 3/2000

Olé-lehti 3/2000

Ostaisinko maatalon Espanjasta?

Maatalon tai tontin ostossa täytyy olla kenties vielä huolellisempi kuin huoneiston ostossa.

El Torcalin hornankattilat

Yhtä Euroopan ihmeellisimmistä luonnonmuodostumista ympäröi syvä hiljaisuus ja mystiikka.

Ulpun uusi elämä

Irma Nuuttila jätti elämän Suomessa taakseen ja rakentaa nyt uutta tulevaisuutta Coínissa.

Pääkirjoitus: Ahorra agua - säästä vettä!

Vaikka talven alussa sadetta tuntui tulevan aivan riittämiin jopa täällä etelä-Espanjassa, sadekausi loppuikin kuin kanan lento. Pessimistisimmät ennustukset toteutuivat siis kuitenkin. Vesi on ehtyvä luonnonvara, vaikka sen helposti unohtaa.

Málagalaisen SUR-päivälehden julkaisemaa grafiikkatilastoa seuraamalla näkee, miten kovasti vesivarat ovat pelkästään vuodessa ehtyneet. Vesivarastoissa on tällä hetkellä 17,3 miljoonaa kuutiometriä vähemmän vettä kuin viime vuonna tähän aikaan, ja jo viime vuonna tilanne alkoi uudestaan monen vuoden jälkeen näyttää huolestuttavalta.

On kaikkien, sekä turistien että residenttien, espanjalaisten, suomalaisten, eurooppalaisten sekä maailmankansalaisten asia pyrkiä säästämään vettä. Jos Suomessa on tottunut tiskaamaan juoksevan veden alla, täyttämään porealtaan kolmesti viikossa, pesemään Mersun useammin kuin jälkikasvun sekä kastelemaan puutarhan joka päivä, nyt on opittava uusille tavoille. Me täällä vakituisesti asuvatkin olemme jo melkein ehtineet unohtaa, miltä tuntuu, kun aamulla vesijohtoveteen keitetty kahvi alkaa maistua suolaiselle, ja porttikäytävään ilmestyy lappu: vettä tänään saatavissa klo 17-19.00. Mutta yritetään kuitenkin, sillä kuivuus vaikuttaa paitsi jokaiseen Espanjassa asuvaan henkilöön, myös maan vaurauteen ja sitä kautta taas meihin kaikkiin. Jo pelkästään golfkenttien kastelukielto tuo Andalusialle miljardien pesetojen tappion, niin triviaaliselle kuin tuo saattaakin kuulostaa. Ja onhan kurjaa tarjota Espanjan-asuntoa kesällä sukulaisille, jos uima-allas ammottaa tyhjyyttään. Täyttökielto on vain ajan kysymys.

Siis: suihku, ei kylpyä; käyttäkäämme pesu- ja tiskikonetta ainoastaan niiden ollessa täynnä, pestään hampaat ja astiat ilman juoksevaa vettä ja katsotaan kurttuun naapuria, joka pesee autonsa useammin kuin kerran viikossa (kuussa?). Kyseessä on loppujen lopuksi ainoastaan oman mentaliteetin muuttaminen. Henkilökohtaisesta hygieniasta ei ole mitään syytä tinkiä, vaikka vettä ei niin iloisesti valuttaisikaan. Meillä suomalaisilla on muutenkin vastuuntuntoisten ihmisten maine – eihän veljen vartioimisen tarvitse aina olla verokarhulla pelottelua.

Joten pysytään kuviilla, jotta vettä riittäisi kaikille!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Ahorra agua – säästä vettä!
6 Jyrki Palo: Espanjan jättiläiset
8 Ajastin – mm. Turkistenvastainen kampanja alkoi – Manuel Díaz on nyt “El Cordobéz” – Koirankakasta kovat sakot – Naispappeja Espanjaankin? – “Educa, no pegues” – “Jääpalasateelle” luonnollinen selitys – Suurperheet huonolla huomiolla – Aborttipilleri Espanjaan – Nuorten huumeidenkäyttö vähentynyt – Hägglund virallisella vierailulla Espanjassa – Rotusortoa Almeriassa – Tutkimusta ulkosuomalaisista – Menovinkit – ETA iski jälleen – Espanjalaiset ja suomalaiset säädyllisissä autoilijoita
16 Ulpun uusi elämä
18 Appelsiinien aika
20 Ostaisinko maatalon Espanjasta?
22 El Torcalin hornankattilat
26 Autouutisia – mm. Turistiautoilu puhututtaa yhä – Älykortti EU-maiden ajokortiksi – Autovakuutukset kallistuvat
28 Miten sama lääke Espanjassa voi maksaa puolet vähemmän kuin Suomessa?
30 “Vanha kulttuuri rauhoittaa”
32 Kuukauden pyhimys San José, isänpäivä
34 Annan töitteni elää, sanoo Anna-Maija Reés
36 Huumeongelmien hoito asennekysymys?
38 Pasi Koivunen – “Korkealta ja kovaa”
40 “Ei tarvitse liukastella eikä nieleskellä nitroja”
42 “Vakuutus on turva ja sijoitus”
43 Irti virasta ja yksityisyrittäjäksi Torreviejaan
44 Asuntopörssi
58 Itku ja nauru käsi kädessä Al Anon -ryhmässä
60 Gastromaniaa osa 13; Ankanmaksaa, maksaa mitä maksaa!
62 Kääpiöheisimato – pieni kooltaan, mutta sillä on tappajan sielu!
64 Lukijan kynästä: Suomalaisia auringon lämmössä
67 Terveys – mm. Keski-ikäisen ravinnon täydennys – Kysymyksiä lapsettomuudesta
69 Yritysuutisia – mm. Neuvoja sijoittamisesta ja SEB Private Bankista – Ravintola Salon avasi ovensa – Kampaamo-Parturi Toñi täyttää 24 vuotta
71 Kirjavinkki: Runoja Andalusiasta
72 Naisenelämää Espanjassa: Havaintoja kotimaasta
73 Ellun pipanat
74 Papin palsta: Rakkaus
75 Palveluhakemisto
82 Ristikko

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart