Olé-lehti 4/2004

Olé-lehti 4/2004

Olé-lehti 4/2004

Espanjan ansiokas kansalliskaarti

Guardia Civil täyttää ensi toukokuussa 160 vuotta.

Kestääkö kotini maanjäristyksen?

Hannu Hallamaa kertoo rakennusnormien noudattamisesta.

Ajaton viikonloppu kylpylässä

Kataloniassa kylpylän asiakkaita paapotaan kuin ennen vanhaan.

Pääkirjoitus: Loppuisi jo tämä mielettömyys

27 Olé-lehden numeroa sitten kirjoitin pääkirjoituksen, jonka otsikoin “Anna elämäni pysyä ennallaan”. Tuolloin New Yorkin terrori-iskut olivat järkyttäneet maailmanrauhaa.

Nyt, kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, olen otsikoinut tämän pääkirjoituksen hieman eri tavalla. Maailmanrauhaa ovat viime vuosina järkyttäneet niin monet sodat ja terroriteot, että joskus on jopa vaikea pysyä ajan tasalla, vaikka kuinka uutisia työkseen seuraa. Missään tapauksessa en soisi tämän rauhattomuuden jatkuvan ennallaan.

Madridin terroriteot tappoivat 190 ihmistä. Tähän mennessä melkein 20 000 madridilaista, joihin terrori-isku on tavalla tai toisella vaikuttanut, ovat joutuneet pyytämään ammattiapua psykologilta tai psykiatrilta päästäkseen tapahtuman yli.

Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa terrori-isku sattui niin lähelle vaaleja, että se vaikutti niiden tulokseen. Terroristit äänestivät etukäteen ja PP:n odotettu voitto kääntyi vasemmiston juhlaksi. Kansa säikähti, uskoi terrori-iskun johtuneen Aznarin Irakin-politiikasta ja Espanja sai kahdeksan vuoden jälkeen sosialistisen hallituksen. Se on vaalivoitto, josta voitaneen sanoa, ettei se syntynyt ihan omin ansioin…

Samaisessa pääkirjoituksessa, lokakuussa 2001, totesin odottaneeni voivani kirjoittaa Espanjan kruununprinssin kihlautumisesta norjalaisen Eva Sannumin kanssa. No, siitähän ei mitään tullut, mutta tätä kirjoitettaessa prinssin häihin espanjalaisen Letizia Ortizin kanssa on aikaa vain vajaat kaksi kuukautta. Kaiken kauheuden, menetyksen ja surun keskellä Espanja valmistautuu häihin. Kevät saapuu ja kaupunki pukeutuu vuosisadan tärkeimpään tapahtumaan. Elämä jatkuu.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Loppuisi jo tämä mielettömyys
6 Neljä päivää, jotka muuttivat Espanjaa
7 Ajastimessa mm. Riittää jo, haluamme elää, Arffmanin näyttely Kanarialla, Lisää turisteja Costa de la Luzille
16 Viiden tähden Pälvi
20 Huumepoliisin suomalainen yhdysmies Espanjassa
22 La Benermérita – Espanjan ansiokas kansalliskaarti
24 Roldanit herättävät kellon kuin kellon henkiin
26 Sir David Beckham
28 Muuttovero ja autovero kevät 2004
30 Lento peruuntuu: Rahat takaisin?
32 Kuunari Laura Aurinkorannikolla
34 Kestääkö kotini maanjäristyksen?
36 Asuntopörssi
48 La Manga – Miami Beach Costa Blancalla
50 Harri Salmi on EU-miehemme Alicantessa
52 Kanariansaarten onnellinen kultahääpari
56 Ajaton viikonloppu kylpylässä
60 Hammam – arabialainen kylpylä
64 Keliakia ja laktoosi-intoleranssi matkakumppaneina
67 Muuttumisleikki
68 Tahdomme oman lukion
70 Onko baskeilla ja meillä jotain yhteistä?
72 Viiniraati: Saako halvalla hyvää?
74 Palveluhakemisto
79 Valls on kevätsipulijuhlien kehto
80 Pentti Rekola 70 vuotta
81 Ellun pipanat
82 Espanjan kirkon vaiheet
83 Copa San Pedro, Kielenhuoltoa ulkomaalaisille
84 Lukijan kysymys: Suomalaisen koulun koulumaksut, Aurinkorannikon suomalainen koulu vastaa
85 Lukijan kynästä: Espanjassa asuvien suomalaisten perimykseen sovellettava laista, Pedro Hovikosken uroteko, Missä postilähetykset, Jarrujen säädöstä
87 Koiran Leishmaniaasi
88 Yritysuutisia
89 Kuukauden kirjavinkki
90 Aasien turvakodissa vietetään lupsakkaa elämää
94 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart