Olé-lehti 4/2012

Olé-lehti 4/2012

Olé-lehti 4/2012

Paljon asiaa verotuksesta

Lukijat kysyvät, Olé vastaa.

Pääsiäisviikon vankat perinteet

Pääsiäiskulkueeseen valmistaudutaan ympäri vuoden monin tavoin.

Los Pacosin perustaja Teuvo Hakulinen

“Nimi Los Pacos on minun antamani.”

Pääkirjoitus: Kukaan ei ole lain yläpuolella

Espanjassa kuohuu, mutta saa kuohuakin. Kuten Jyrki Palo kolumnissaan sivulla 8 kertoo, Andalusian aluehallituksen korkeimpia virkamiehiä epäillään vuosia jatkuneesta julkisten varojen väärinkäytöstä.

Andalusian sosialistipuolueen korruptiovyyhdin takia on jo vangittu aluehallituksen entinen työministeriön pääjohtaja Francisco Javier Guerrero. Samasta syystä Baleaarien aluehallituksen ex-presidentille, tosin keskustaoikeistolaiselle, Jaume Matasille on langetettu kuuden vuoden vankeustuomio.

Nyt odotetaan, pitävätkö kuningas Juan Carlos I:n joulupuheessaan lausumat sanat paikkansa. Hän sanoi meidän kaikkien olevan tasavertaisia lain edessä. Esitetyn todistusaineiston perusteella hänen vävynsä Iñaki Urdangarin saanee syytteen monesta eri talousrikoksesta, niistä yksi julkisten varojen väärinkäyttö.

Elämme aikaa, jolloin kiinnitetään entistä enemmän huomiota siihen, millä tavalla veronmaksajien rahoja käytetään, ja syystäkin. Poliitikkojen sekä kaikkien julkisia varoja nauttivien instanssien tulee voida tehdä selvitys joka ikisestä killingistä, joka veronmaksajien pussista heidän edustamiensa yhteisöjen kassaan kilahtaa.

Lisää avoimuutta tarvitaan ja paljon, sekä Suomessa että Espanjassa. Kansalaisilla on oikeus tietää, mihin heidän rahojaan käytetään ja päättäjillä on velvollisuus tehdä siitä heille tiliä. Jos tutkimatta jättäminen rinnastettaisiin rikoksen peittelyyn, virkamiehet varmasti ottaisivat vakavammin tämän velvollisuutensa ja katsoisivat tarkkaan, kenelle vastuuvapauden antaisivat. Vain tällä tavalla saamme varmuuden siitä, että rahojamme ei käytetä kosteisiin rapujuhliin tai asiaankuulumattomiin lentomatkoihin. Lusikka kauniiseen käteen – mälläämisen aika on ohi.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Kukaan ei ole lain yläpuolella
8 Jyrki Palo: Matelijoiden rahasto
9 Ajassa mukana: Aurinkorannikon suomalainen koulu tutkintaan
16 Menossa mukana
17 Lukijan kynästä
18 Espanjaan houkuttelee kevyempi veroprosentti
20 Verkosta apua veroilmoituksen tekoon
23 Kesäksi Suomeen – palvelut ulkosuomalaisille
24 Lukijat kysyvät verotuksesta
26 Matkavakuutus uudesta kotimaasta
28 Pääsiäisperinne yhdistää Andalusiaa
32 Hombre del Trono
36 Espanjalainen kirkon isä arvostaa suomalaista aktiivisuutta
39 Kolumni: Ydinjätteistä
40 Paratiisia rakentamassa
44 Kallen Kaivohuone odottaa uutta huomista
46 Veden saartama Granadilla
50 Moottoripyörä kuljettaa Andalusian maisemissa
55 Espanjan asuntopörssi
63 Espanjalaista isää etsimässä
68 Intohimona diplomatia
71 Oléellisia ajatuksia: Jalkapalloäitien vastarinta
72 Adalusialaisen taiteen kehto
74 Pala Espanjaa: La Rioja elää maastaan
76 Minun Barrioni: Suomi-koto Espanjassa
78 Löydä oma viheriösi
81 Papin porinat: Laulun riemua
82 Espanjan kielen kotikoulu
84 Palveluhakemisto
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart