Olé-lehti 4/1992

Olé-lehti 4/1992

Olé-lehti 4/1992

ETA-sopimuksen vaikutus

Espanjan suomalaisten elämään sopimus vaikuttaa esimerkiksi työnhaun merkeissä.

Lapsista kaksikielisiä

Kahteen äidinkieleen kasvaminen on usean monikulttuurisen perheen arkea.

Välimeren helmi

Merellinen Mallorca on todellinen purjehtijan paratiisi.

Pääkirjoitus: Aurinkorannikon suomalaishistoriikki

Olé-lehdessä on syntynyt ajatus koota suomalaisen siirtokunnan vaiheet Aurinkorannikolla “kirjoihin ja kansiin”. Meitä tietysti kiinnostaa myös miltä Costa tuolloin näytti. Tietääksemme ainut historiikki, joka on kirjoitettu, on Aurinkorannikon suomalaiset -yhdistyksen 10-vuotisjulkaisu 1977-1987, joka sinänsä on kappale suomalaishistoriaa.

Nyt on juuri oikea aika aloittaa laajemman historiikin toteuttamista. Elävin ja aidoin tapa kerätä autenttista ja mahdollisimman oikeata tietoutta on suorittaa se henkilöhaastatteluin. Entisajan valokuvat ja lehtien kirjoittelu ym. täydentävät yleiskuvaa. Historiikki sisältää myös kertomuksia suomalaisesta yritys- ja yhdistystoiminnasta.

Oma lukunsa on suomalaisten matkustusinto Costa del Solille, sitä on tapahtunut jo 1950-luvun jälkipuoliskolta alkaen. Málagan pidennetty lentokenttä otti ensimmäisen koneensa vastaan KarAirin Convair 440 Metropolitanin marraskuun 5. päivänä 1959. Se oli alkusoitto monimiljoonaiselle turistivirralle, jonka seurauksena syntyivät kansainväliset vapaa-aika-asuntojen markkinat.

Pyydämme kaikkia niitä, joilla on mielenkiintoista kerrottavaa tässä asiayhteydessä ottamaan yhteyttä toimitukseen joko kirjeitse tai soittamalla. Otamme teihin myöhemmin yhteyttä, mutta älkää pahastuko, jos se ei tapahdu aivan välittömästi, sillä historiikkiprojektimme edistyy muitten töitten sallimassa tahdissa. Toivomme, että ette tässä vaiheessa lähettäisi meille valokuvia. Aineistosta laaditaan historiikin lisäksi lehtiartikkeleita. Alustavan aikataulun mukaan historiikki saatettaneen valmiiksi ensi vuoden loppupuolella.

Kaikki vihjeet otamme vastaan kiitollisina. Samalla pyydämme teitä kertomaan hankkeestamme tuttavillenne!

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

5 Noticias de España
7 Pääkirjoitus
8 ETA vaikuttaa myös Espanjan suomalaisten elämään
10 Poimintoja Espanjan uudesta tieliikennelaista
12 Miten kasvatan lapsestani kaksikielisen
16 Pedro Ximén, näin ystävien kesken
19 Pelakuu
20 Romero de Torres, Córdoban maalarimestari
23 Kolumbuksen kunniaksi
24 Sevillan keittiö
27 Flamencon juurilla, 2. osa
30 Syysnovelli; Ryteikkösuon kansa
34 Eläinlääkärin palsta
36 Mallorca
37 Costa Blanca
38 Costa del Sol
54 Pedro-papin porinoita

 

Tilaa lehti Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart