Olé-lehti 5/1986

Olé-lehti 5/1986

Olé-lehti 5/1986

Oleskeluluvat Espanjassa

Ulkomaalaisia ja näin ollen myös oleskelulupia koskeva uusi laki on astunut voimaan 01.07.85.

Feria – ilon juhla

Fuengirolan pormestari Sancho Adam Valverde kertoo muutamin sanoin kaupungin feriasta.

Espanjan vanhin turistikohde

Baleaarien saariryhmän pääsaari Mallorca on ollut matkaajien suosiossa jo viime vuosisadalla.

Pääkirjoitus: Onko Espanjan turismin rakenne asteittain muuttumassa?

Hyvin usein kuulee täkäläisten majoitusalan ihmisten sanovan, ettei heillä ole samaa asiakasmäärää kuin aikaisemmin. Tästä monet vetävät sen johtopäätöksen, että turismin määrä Aurinkorannikon osalta olisi laskusuunnassa. Tämänhetken tietojen pohjalta ei asianlaita ole tämä. Puolivuotiskautena oli enemmän kävijöitä kuin vastaavana viime vuonna. Suomalaisten osalta on tilanne myös samansuuntainen, määrä kasvaa lisääntyneiden lentovuorojen takia.

Kun hotelliasiakkaiden määrä toisaalta on laskusuunnassa mutta turistien määrä sen sijaan nousee, niin minne väki katoaa? – Omiin asuntoihinsa.

Jossainhan täytyy tuntua se valtava rakentaminen, jota Aurinkorannikolla on käynnissä ollut jo vuosia ja tahti senkuin kiihtyy. Helposti voidaan väittää jokaisen uuden vapaa-ajanasunnon myynnin myynnin tuovan 4-6 vakituista käyttäjää. Alhaiset “yhtiövastikkeet”, 50-100 mk kuukaudessa ovat niin pieni kustannus, ettei asuntoa annetakaan esim. hotellille edelleenvuokrattavaksi. Näin huippukautena ei ole tarpeeksi majoitustilaa.

Time sharing, eli osa-aikaomistus on amerikkalaisten ja englantilaisten keskuudessa hyvin suosittua. Englantilaiset rakennuttajat harrastavat Costa del Solilla tätä systeemiä ja käärivät niin rahaa kuin ostajiakin. Time sharingin heikkoutena ostajan kannalta on se, että hinta suhteutettuna käyttöaikaan on suuri. Patronato de turismon (turistiviranomainen) täkäläinen presidentti Angel Carazo on täkäläisessä “Sur-lehdessä” maininnut, että Time sharing on merkittävä ja mielenkiintoinen tekijä. Olemme tekemässä tänne eurooppalaista Miamia, hän toteaa tarkoittaen omistus- ja turisminmuotoa. Hän kehoittaa myös espanjalaisia rakennuttajia yhä enenevässä määrin kokeilemaan vastaavaa järjestelmää. Tietysti täytyy ymmärtää hänen näkökantansa: mitä useampi yhdessä omistaa asunnon sitä useampi “kestomatkaaja” ja ostokykyinen sellainen.

Suomalaisia ei tunnu viehättävän Time sharing -järjestelmä. Kokemukset ovat vielä niin tuoreet. Vastahan me opettelemme hyväksymään ajatusta kesämökistä ulkomailla, sillä sitähän vapaa-ajanasunto on. Viime vuonna myönnettiin yli 500 valuutanvientilupaa asunnon ostoa varten, näistä yli 80 prosenttia Espanjaan.

Kun nyt taas on tullut se aika, jolloin Suomessa kesää viettäneet palaavat jatkaakseen täällä kesäänsä kannattaisi tutustua uusiin määräyksiin Espanjan oleskelusta. Niistä ja monista muistakin asioista kertoo Olé-lehti.

Tervetuloa niin pidemmälle kuin lyhyemmällekin lomalle.

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Oleskeluluvat Espanjassa
11 Feria – ilon juhla
14 Mallorca – Espanjan vanhin turistikohde
18 Huomioita suomalais-espanjalaisen sanakirjan teosta
22 Varojen siirto ulkomaille
34 Ellun pipanoita
36 Kolme uutta suomalaista ravintolayrittäjää Aurinkorannikolla
39 Yrityksen perustaminen Espanjassa
46 Kysykää – me vastaamme
47 Suomalaisena Mallorcalla
51-53 Club Olé jäsenetusivut

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart