Olé-lehti 6/2001

Espanjaan muutto

Olé-lehden uusien asiantuntija-artikkeleiden ensimmäisessä osassa selvitetään verotusasioita.

Kansanhuvina viikkomarkkinat

Fuengirolassa kansa vaeltaa tiistaisin feria-alueelle rannikon suurimmille markkinoille.

Primera comunión

Toukokuisina sunnuntaiaamina kirkkojen ulkopuolilla näkyy prinsessoja ja prinssejä.

[toggle title=”Pääkirjoitus: Hyvinvointikatsaus”]

Tilastokeskuksen julkaisemasta Hyvinvointikatsaus-raportista käy ilmi, että Suomen taloutta voi verrata lähinnä Etelä-Euroopan maihin, kuten Espanjaan. En kyllä ole oikein samaa mieltä arvon tilastokeskuksen kanssa.

Suomessa sairaanhoitaja ansaitsee bruttona keskimäärin 12.571,- markkaa eli pyöreästi 350.000,- pesetaa kuukaudessa. Espanjassa yleinen keskipalkka on tällä hetkellä n. 225.000,- ptas kuukausitasolla (n. 8 035,- mk), tosin palkkojen suuruus vaihtelee paikkakunnittain valtavasti. Parhaat tulot ovat viimeisen tutkimuksen mukaan lähellä Ranskan Toki on otettava huomioon erot maiden verotustasossa, vaikka ne ovat luultua pienemmät, kuten selviää sivun 15 taulukosta, joka käsittelee työn verotusta Euroopan maissa. On myös muistettava, että Espanjassa ei luontaisetuja kuten lapsilisiä tai asumistukea tunneta lainkaan. Täällä apua ei tule mistään muualta kuin ehkä mahdollisuuksien mukaan omaisilta, jos joutuu esimerkiksi työttömäksi. Työttömyyskorvauksen suuruus ja pituus on sidottu ansaittuun palkkaan ja työsuhteen pituuteen.

Valitettavasti Andalusiassakin on paljon röyhkeitä työnantajia, jotka eivät maksa työntekijöidensä sosiaalikuluja, ja nämä eivät näin ollen työttömäksi jäätyään pääse edes työttömyyskorvauksen piiriin. Työttömyyskorvausta saa korkeintaan kahden vuoden ajan, ja sitä voi muutamalla kuukaudella pidentää “Ayuda familiar” -avustuksella, jota saavat perheelliset. Kyseisen avustuksen määrä on kuitenkin niin pieni, alle 40.000,- ptas kuukaudessa (n. 1 500 mk), ettei se riitä edes normaalitalouden ruokakustannuksiin saati sitten muihin kuluihin.

Pienten lasten äitinä ymmärrän hyvin Suomen äitien halun hoitaa lapsiaan kotona mahdollisimman pitkään. Suomessa on kuitenkin olemassa käsite “hoitovapaa”, vaikka kaikkien ulottuvilla se ei olekaan. Espanjassa tällaista mahdollisuutta ei ole ollenkaan. Äitiysloma on Espanjassa 16 viikkoa.

Täältä etelästä katsottuna suomalaiset ovat hyvätuloista ja mukavasti toimeen tulevaa väkeä. Tottakai Suomessakin on todella vaatimattomissa oloissa eläviä, mutta perustoimeentulo on siellä kuitenkin kaikille turvattu toisin kuin Etelä-Euroopassa.

Ps. Osoitelipukkeiden liimaus

Huolimatta siitä, että postitusta hoitava yritys on käyttänyt vahvinta koneelliseen osoitteistukseen soveltuvaa liimaa on lipukkeita irronnut ja asiakas on jäänyt ilman lehteä.

Nyt siirrymme tulostamaan osoitteet suoraan mustesuihkulla lehden takakanteen ilman erillisiä lipukkeita, joten ongelma tältä osin poistunee.

Katia Westerdahl

[/toggle]

[toggle title=”Sisällysluettelo”]

4 Pääkirjoitus: Hyvinvointikatsaus
6 Jyrki Palo: Ikuinen Baskimaa
8 Ajastin: mm. Seikkailu-urheilu – Espanjan uusi suurlähettiläs
18 Aallon taikuripari maailman huipputasolla
23 Tomi Kanto Espanjan ympäriajoon
26 Primera Comunión: Päivä prinsessana tai prinssinä
30 Suomalainen konfirmointi: Nuorten yhteinen rukous sai kirkkoväen kyyneliin
31 Suomi-koulussa herttainen kevätjuhla
32 Yritysuutisia: Baareilla runsaasti omistajavaihdoksia – Kampaamo Arja avasi ovensa – Viajes Rocamar muutti nimensä Viajes Travelcity:ksi
33 Espanjaan muutto ja Suomen verotusoikeus
36 Viikkomarkkinat – suosittua kansanhuvia
40 Baleaarit: – Ecotasa – epäoikeudenmukainenko? – Mallorcan keittiö
46 Asuntopörssi
57 Kysymyksiä katolisesta kirkosta
60 Rannikon ravintoloita
63 Kuukauden pyhimys: San Antonio Padovalainen
64 Espanjalaispoika tuli Helsinkiin opiskelemaan espanjaa
66 Lukijan kynästä: Selitys verokarhulle – Suomalaisten eläkkeiden verotuksesta Espanjassa
69 Ellun pipanat
70 Naisenelämää: Kuuman kesän kuumat kujeet
71 Hiljainen mies Tommi Mäkisen taustalla: Pertti Siekkinen
74 Kuukauden kirjavinkki: Andalusian maisemat
75 Kulttuurimatkailijan tietopaketti
76 Hamaquero – kesän toiveammattin
78 Palveluhakemisto
82 Ristikko

[/toggle]