Olé-lehti 6-7/2005

Olé-lehti 6-7/2005

Olé-lehti 6-7/2005

Asunnon myyntivoiton verotus

Monia askarruttaa myynnin yhteydessä, paljonko myyntivoitosta verotetaan.

Turistille täydellinen paketti

Barcelonasta on noussut 15 vuodessa maailmanlaajuisesti merkittävä matkailukohde.

Kaskelotteja tutkimassa Välimerellä

Hanna Nuutinen oli viime kesänä vapaaehtoisena tutkijana Baleaareilla.

Pääkirjoitus: Tervettä kesää!

Tuntuu siltä, että me Espanjan suomalaiset emme ole aina kovinkaan suosittuja, etenkin, kun kyseessä on yleinen terveydenhoito niin Espanjassa kuin Suomessakin. Kun miettii seuraavia tosiasioita, tulee väkisinkin siihen tulokseen, että on parempi pysyä terveenä.

Espanjassa
Yleisesti tiedossa oleva asenteellisuus ja virheellinen käsitys siitä, että EU:n kansalaiset hoidattavat itseään Espanjassa vahvistuu Sur-lehden julkaiseman artikkelin “Extranjeros residentes aprovechan sus estancias para recibir asistencia sanitaria” perusteella. Siinä mm. todetaan, että Costa del Sol on monen ulkomaalaisen valitsema kakkosasuinpaikkakunta. He käyttävät tilaisuutta hyväkseen saadakseen täältä terveyspalvelua, jota he eivät maksuttomana saa oamssa kotimaassaan tai joka heiltä ikänsä vuoksi evätään. Tämä pitänee jossain määrin paikkansa, mutta väite siitä, että paikalliset terveysviranomaiset eivät saisi antamastaan palvelusta korvausta, perustuu täydelliseen ja yleiseen tietämättömyyteen siitä, miten Euroopan sosiaaliturvajärjestelmän keskinäinen laskutus toimii. Artikkelissa todetaan, että Espanjassa jokaiselle annetaan tarvittaessa apua, oli hän mistä maasta tahansa. Laskua ei potilaalle perään lähetetä. Laskuttaminen, tiettyjä vakuutustapauksia lukuunottamatta, ei ole maassa tapana. Tämä liberaalinen toimintamalli, joka hyvinkin saattaa sisältää muitakin toimenpiteitä kuin välttämättömiä akuuttitapauksia, on hyvin potilasystävällinen, mutta se on myös suunnattomaan kallis. Tämä kalleus ja se, että ulkomaalaiset sankoin joukoin miehittävät terveyskeskuksia ja aiheuttavat suurta ruuhkaa sairaaloissa, etenkin, kun valtaosa hoidokeista kuuluu ikääntyvään ikäluokkaan, on aiheuttanut ja aiheuttaa paikallisväestön keskuudessa ymmärrettävää kaunaa. Onneksi on myös niitä paikallisia, jotka ymmärtävät terveyspalvelun kuuluvan osana turismia, joka maalle on elintärkeää. Kun espanjalaisille kertoo, että EU:ssa terveyspalvelusta maksaa potilaan kotimaa, ei hän tahdo sitä uskoa.

Suomessa
Kun espanjansuomalainen esittää Espanjassa myönnetyn E-111 sairausvakuutuskortin turvautuessaan Suomessa julkiseen terveyspalveluun, ei suinkaan ole harvinainen vastaus se, ettemme teille tällä kortilla mitään palvelua anna. Ja jos jotain terveyspalvelua lopulta saa, voi vaarana olla, että myöhemmin tapaus tulkitaankin ei-akuutiksi. Seurauksena on laskun lähettäminen potilaalle. Esimerkiksi tuhansiin euroihin nouseva lasku on aika ikävä yllätys ja lisäksi se on vastoin potilaan oikeusturvaa.

Äärimmäisyydet kohtaavat
Menettelytavat Suomessa ja Espanjassa siis poikkeavat toisistaan. Yhdessä maassa saa julkista terveyspalvelua helposti, toisessa se taas on tiukan kädenväännön takana. Ihmetyttää vaan se, eikö Espanjan valtiolta saatava raha ole samanarvoista kuin espanjansuomalaiselta rahastettu. Suomi laskuttaa Espanjaa yhtä lailla ja näni vähentää maittemme välistä velkasaldoa.

Aurinkoista ja tervettä kesää,

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Tervettä kesää!
6 ETA:n mysteerit
8 Ajastimessa mm. Kuivuus uhkaa Espanjaa, Henkilöllisyys todistettava myös kotimaan lennoilla, TV-piraattien tulevaisuus, Ulkomaalaisetko sosiaalipummeja, Peltola jatkaa varapuheenjohtajana
16 Menestyksessä sydän mukana
20 Asunnon myyntivoiton verotus
23 Auto yhä useammin rekalla Suomeen
24 Liikenne kohti turvallisempaa tulevaisuutta
27 Vielä ajokortin rekisteröimisestä
28 Barcelona – turistille täydellinen paketti
30 Costa Blancan kesä tulvii kulttuuria
32 Kanarian kuuma kesä
35 Talvi- ja kesäturisteissa on eroja
36 Tallgren toi espanjan opetuksen Suomeen
38 Espanjaa ulkomaalaisille
39 Minun Espanjani – minun “Este País”
40 Kaikille avoin yliopisto
41 Lapsen tärkein kieli
42 Lumikki vietti lukiovuoden Cádizissa
44 Lainaa asuntosi Hypoteekkiyhdistykselle
47 Asuntopörssi
58 Kaskelotteja tutkimassa Välimerellä
62 Turkkilaisromantiikkaa Pohjois-Espanjassa
64 Kesän kiusat: ripuli, palaminen, nestehukka
66 Cudecan hoitokeskus valmistui
67 Allergiat saattavat kiusata myös Espanjassa
68 Salud, ettei Espanja unohtuisi
72 Palveluhakemisto
76 Rippi – mitä se on?
77 Lukijan kynästä
78 Jalkapallokerho – “Peña del Atleti” – Peña Atlética Mediodía
80 Yritysuutisia
81 Kuukauden kirjavinkki, Ellun pipanat
82 Harrasta Espanjassa: Simpukankuoresta kauniiksi koruksi
83 Kysy eläinlääkäriltä
84 Club Olé
86 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart