Olé-lehti 8/2001

Olé-lehti 8/2001

Olé-lehti 8/2001

Mitä rekka roudaa?

Aurinkorannikolla on suomalaisia kuljetusfirmoja, jotka vievät kuorman varmasti perille.

Makuelämyksiä Córdobassa

Córdoba on yksi mielenkiintoisimmista Euroopan vanhoista kaupungeista.

Lemmikistä katujen kulkijaksi

Varsinkin kesäaikaan kaduilla liikkuu laumoittain kodittomia kulkukoiria ja -kissoja.

Pääkirjoitus: Anna elämäni pysyä ennallaan

Ikävä kyllä tämän pääkirjoituksen aiheena ei ole Espanjan kruununprinssin kihlautuminen norjalaisen tyttöystävänsä kanssa. Tällä hetkellä tuntuisi ylelliseltä saada tehdä pääkirjoitus moisesta aiheesta. Sehän tarkoittaisi, että kaikki on hyvin! Tai ainakin ennallaan!

Itse asiassa tämä aihe, kuten moni muu, siirtyi tärkeysjärjestyksessä taka-alalle syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen. On myös ymmärrettävää, että vaikka Espanjan kuningashuoneella olisi ollut suunnitelmia kihlaukselle, tämänhetkinen maailmantilanne ei ole otollinen uutiselle.

Kuten Madridin-kirjeenvaihtajamme Jyrki Palo tässä lehdessä kirjoittaa, ainakin tällä hetkellä tuntuu sille, että Yhdysvaltojen tapahtumat vaikuttavat enemmän täällä Espanjassa kuin Suomessa. Eri puolilla Espanjaa on lehtemme painoon mennessä pidätetty 16 henkilöä, joilla katsotaan olevan jotain tekemistä Yhdysvaltain terrori-iskujen kanssa. Espanjan poliisivoimat ovat toimineet nopeasti ja tehokkaasti, ja ovatkin saaneet siitä kansainvälistä tunnustusta. Ei sovi unohtaa, että Espanjassa on vuosikymmeniä eletty terrori-iskujen pelossa. Vaikka World Trade Centerin tuhannet uhrit saavat tällä hetkellä osakseen koko maailman kauhistelun, samaan kauhisteluun, suruun ja vihaan on ikävä kyllä ollut Espanjassakin aihetta ETAn terroristi-iskujen jälkeen monet kerrat. Nyt juuri tavalliset arkipäiväiset huolet tuntuvat todella mitättömiltä, ja mieleen tulee lähinnä espanjalainen sanonta: “Virgencita que me quede como estoy” – (“Neitsyt, anna minun (elämäni) pysyä ennallaan”) katolinen huumorimielinen pikkurukous siitä, että kaikki pysyisi ennallaan.

Euro tulee eikä meinaa

Mutta oli maailmantilanne mikä oli, ensi vuoden alusta opettelemme kaikki kuumeisesti uuden valuutan laskua. Euro tulee jäädäkseen. Lukijoidemme on tärkeää tutustua euron vaihtokalenteriin sekä Espanjassa että Suomessa, sillä vaikka kaikki 12 EU:n euroon siirtyvää maata tekevät sen 1.1.2001, on maakohtainen asia, missä lopullisessa aikataulussa valuutanvaihto euroiksi tapahtuu. Itse asiassa uskon, että meille espanjansuomalaisille euroon siirtyminen on helpompaa, kuin keskivertosuomalaiselle tai -espanjalaiselle, olemmehan tottuneet päivittäin ajattelemaan “kahdella valuutalla”.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Anna elämäni pysyä ennallaan
6 Jyrki Palo: Paineaaltoja Atlantin takaa
8 Ajastin: mm. Uusi suurlähettiläs, Bin Ladenin elämää Marbellassa, Kuka murhasi Rocíon, Kallis pieni koululainen, Kuvanveistäjä Juan Muñoz, Pasabalabran Silvia.
16 Vain minä, jalat ja taivas
20 “Minäkö espanjalainen, häh…”
24 Mian vauhdikas muutto Barcelonaan
28 Muutoksia muuttoautosäädöksiin
30 Taiteen voimalla pankinjohtajana
32 Mitä rekka roudaa?
34 Pianomies tuli kaupunkiin
38 Makuelämyksiä Cordobassa
40 Näin Oléssa 10 vuotta sitten
41 Euro tulee, oletko valmis?
42 Kanariansaarten valloitus, 2. osa
46 Asuntopörssi
59 Jalkapallomatsiin vaikka tuhkauurnassa
61 Rannikon ravintoloita: Los Manueles
62 Spede Pasanen – Suuri Espanjan ystävä
63 Sillanpää odottaa innolla Espanjan keikkaansa
64 Muuttumisleikki: Hei me juhlitaan
65 Ihmehormoonilla kohti ikuista nuoruutta?
66 Monipuolinen magnesium
67 Lukijan kynästä
68 Yritysuutisia
69 Ellun pipanat
71 Eläinlääkäri: Räksyttävä rakki, jumankekka!
72 Lemmikistä katujen kulkijaksi
73 Oiva on onnellinen löytökoira
75 Kuukauden pyhimys: Fransiscus Assisilainen
76 Páginas Rosas: Torremolinosin Romería, Hulluna rakkaudesta
78 Kirjavinkki: Complete Mediteranean wildlife
80 Ylipaino-ongelma Espanjassa ja Suomessa
83 Syyskuun ristikon ratkaisu
84 Palveluhakemisto
94 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart