Olé-lehti 12/2021
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 11/2021

Etätöihin Espanjaan

Etätyöjaksosta on aina ilmoitettava

Kun kuolema kohtaa Espanjassa

Asiantuntija neuvoo tutustumaan etukäteen paikallisiin toimintatapoihin

Takat lämmittävät myös Espanjan koteja

Mistä löytyy nuohooja?

Pääkirjoitus: Hullunrohkeutta

Muistan lapsuuteni Suomesta sanonnan ”hulluja on monenlaisia”. Sanonta tuli mieleeni haastatellessani kiinteistönvälittäjä Hanna Lehtoa, joka mainitsi remonttikohteen ostajan tarvitsevan Suomesta lähtiessään matkalaukkuun mukaansa ainakin jonkun verran hullunrohkeutta.

Jäin miettimään, josko lopulta me kaikki espanjansuomalaiset – remonttikohteiden ostajia tai ei – olemme hieman hullunrohkeita. Ajatelkaa nyt: meitä on täällä kaikesta Suomessa luopuneita ja aivan tyhjän päälle yritystoimintaa perustamaan lähteneitä ihmisiä. Sitten on sellaisia, jotka lähtivät, kuten Teneriffalla tapaamani Tiina Holopainen, toteuttamaan haavettaan eläkepäivistä auringossa ja sulautuivat muutamassa päivässä paikalliseen elämänmenoon. Hän löysi heti uuden kaveripiirin, harrastukset ja jopa vapaaehtoistyön. On lomamatkalle Suomesta lähteneitä, joiden muutaman viikon irtiotto on muuttunut perheeksi Espanjassa. Ja sitten aivan uudet tulokkaat: työsuhteessa olevat henkilöt, jotka ovat saaneet työnantajansa ymmärtämään, että voivat tehdä tehokkaasti etätöitä jopa Espanjasta käsin. Hullunrohkeutta tähän kaikkeen vaaditaan!

Koronatilanteen huomattavasti parannuttua Espanjassa suomalaiset ovat palanneet tuttuihin maisemiinsa sankoin joukoin. Jonkun mielestä sekin saattaa olla hullunrohkeutta, mutta en vielä ole tavannut sellaista maanmiestäni, joka ei kokisi elämistä ja olemista täällä täysin turvalliseksi – jopa turvallisemmaksi kuin Suomessa. Jotkut empivät lähtemistä vedoten sisätilojen maskipakkoon. Tähän huoleen on vaikeaa tässä vaiheessa elämää yhtyä, sillä maskin nenän ja suun eteen vetäminen kauppaan astuessa ei tunnu kenenkään tahtia haittaavan. Ulkoilmassa, terasseilla ja kotioloissa ei maskeja kysellä. Joten: rohkeasti sekaan vaan! Tai hullunrohkeasti.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Hullunrohkeutta
8 Palopuhe: Yhteiset arvot
10 Oleellista
16 Etätöissä auringon alla
22 Lähettiläs palasi diplomaattijuurilleen
26 Teneriffan ja Gran Canarian suomalaiset takaisin talvikotiinsa
31 Kirkko silottaa suomalaisten tietä ulkomailla
32 Kolumni: Elävän elämän Okalinnut
34 Kun kuolema kohtaa Espanjassa
36 Espanjan erilaiset hautajaisperinteet
41 Kolumni: Voiko oikeutta pakoilla?
42 ¿Qué tal? Espanjaan ihastunut huutokauppakeisari: ”Siellä näkee harvoin ruttunaamoja”
44 Riistakauden herkut muhivat padoissa
48 Tunnetut Espanjalaiset: Alban herttuatar Cayetana eli ja antoi toisten elää
52 Kolumni: Pätkäpaastolla on todettuja terveysvaikutuksia (osa I)

KOTI ESPANJASSA
53 Espanjan jätti-remonteissa ei vältytä yllätyksiltä
59 Missä espanjalainen nuohooja luuraa?
61 Espanjan asuntopörssi

70 Huristele Espanjan moninaisilla maanteillä
74 Auto alle ja seilaten Kanarialle
77 Papin porinat
78 Kurpitsa on kauden kasvis
80 Pallon ympäri
84 Aprende español
86 Palveluhakemisto
89 Ristikko
90 Osallistu
91 Club Olé

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

12/2021

11/2021

10/2021

9/2021

8/2021

6-7/2021

5/2021

4/2021

3/2021

2/2021

1/2021

12/2020

Olé-lehti marraskuu 2020

11/2020

Olé-lehti kansi 10-2020

10/2020

9/2020

8/2020

6-7/2020

5/2020

4/2020

3/2020

2/2020

1/2020

12/2019

11/2019

10/2019

9/2019

8/2019

6-7/2019

5/2019

4/2019

3/2019

2/2019

1/2019

12/2018

11/2018

10/2018

9/2018

8/2018

6-7/2018

5/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart