Olé-lehti 11/2020
> Alkuun > Olé-lehti

Olé-lehti 9/2020

Muuttajan muistilista

Mitä kaikkea ottaa huomioon Espanjaan muuttaessa, olipa muutto vakituinen tai väliaikainen.

Oma paikka Espanjassa

Suomalaiset esittelevät omat asuialueensa Aurinkorannikolla.

Kössi koronakoira

Espanjan löytökoirasta tuli maailman ensimmäinen koronahaistaja

Pääkirjoitus: Tervetuloa muuttolinnut!

Tämän lehden sivulla 22 suomalainen Tanja Valli kertoo itkeneensä
vuolaasti, kun joutui palaamaan Suomeen Gran Canarian lomansa jälkeen.
Hänen kuvauksensa vei minut suoraan takaisin 80-luvun alkuun. Olin koulutyttö, kun vietin vanhempieni kanssa kesälomani Espanjassa. Täältä lähteminen loman päätteeksi oli aina vain vaikeampaa.

Kyseessä ei minunkaan kohdallani ollut koskaan se, että Suomi ei olisi ollut hyvä maa. Totta kai oli. Espanja vaan tuntui valovoimaisemmalta ja on aina sopinut minulle Suomea paremmin. Nyt jo runsaat 36 vuotta kestänyt romanssini maan kanssa jatkuu edelleen.

Saamamme lukijapalautteen perusteella myös lukijoidemme rakkaustarinat Espanjan kanssa jatkuvat, koronaakin uhmaten. ”Kyllä on kurjaa, jos tänne Suomeen pitää talveksi jäädä”, kirjoittaa yksi lukijamme. ”Olen tulossa syyskuussa, oli mikä oli”, kirjoittaa toinen.

Sen voin suomalaisille Espanjaa rakastaville ihmisille sanoa, että Espanja odottaa teitä avosylin. Koronatoimet ovat poikineet rajoituksia, mutta maan viehätysvoimaa ei himmennä edes kasvomaski. Päinvastoin. Useat lukijamme tuntevat olonsa turvalliseksi Espanjassa juuri maskipakon ansiosta.

Tätä kirjoitettaessa eletään elokuun loppua. Pikkuhiljaa kesän kuumat yöt alkavat viilentyä. Parin viikon kuluttua alamme elää kuherruskuukausia ilmaston suhteen: eteläisessä Espanjassa ei tarvita ilmastointia eikä lämmitystä moneen kuukauteen.

Tervetuloa muuttolinnut!

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Tervetuloa muuttolinnut!
6 Palopuhe: Turistit takaisin!
8 Oleellista
16 Lukijoilta
18 Muuttajalla on monta muistettavaa
20 Espanjasta löytyi uusi koti
24 Sähköinen allekirjoitus on monelle pelastus
27 Kolumni: Keskustelu Juan Carlosin toimista oikeaan perspektiiviin
28 Espanjan löytökoirasta tuli maailman ensimmäinen koronahaistaja
31 Kolumni: Suosi tai suomi kotimaista
32 Halvalla vaarallista
36 ¿Qué tal? Aurinkorannikolta löytyi moottoripyöräilijän paratiisi
38 Riisipannu porisemaan
42 Espanjan instituutiot: Arvon mekin ansaitsemme
46 Espanjan kielen ylivartija otti somen haltuun

KOTI ESPANJASSA
49 Asuntokauppaa naisenergialla
53 Oma paikka auringossa
59 Espanjan asuntopörssi

68 Kierros Málagan syövereihin
72 Kolumni: Maan sisäistä ulkomaanmatkailua
73 Mielikuvitusta kutkuttava Granada
78 Boquerón eli sardelli on klassikko
80 Perhe on paras: Perhe-elämää pääkaupunkiseudun ytimessä
83 Papin porinat
84 Aprende español
86 Palveluhakemisto
89 Ristikko
90 Osallistu
91 Club Olé

Tilaa lehti     Digilehti


LEHTIARKISTO

Olé-lehti marraskuu 2020

11/2020

Olé-lehti kansi 10-2020

10/2020

9/2020

8/2020

6-7/2020

5/2020

4/2020

3/2020

2/2020

1/2020

12/2019

11/2019

10/2019

9/2019

8/2019

6-7/2019

5/2019

4/2019

3/2019

2/2019

1/2019

12/2018

11/2018

10/2018

9/2018

8/2018

6-7/2018

5/2018

4/2018

3/2018

2/2018

1/2018

12/2017

11/2017

10/2017

9/2017

8/2017

6-7/2017

5/2017

4/2017

3/2017

2/2017

1/2017

12/2016

11/2016

10/2016

9/2016

8/2016

6-7/2016

5/2016

4/2016

3/2016

2/2016

1/2016

12/2015

11/2015

10/2015

9/2015

8/2015

6-7/2015

5/2015

4/2015

3/2015

2/2015

1/2015

12/2014

11/2014

10/2014

9/2014

8/2014

6-7/2014

5/2014

4/2014

3/2014

2/2014

1/2014

12/2013

11/2013

10/2013

9/2013

8/2013

6-7/2013

5/2013

4/2013

3/2013

2/2013

1/2013

12/2012

11/2012

10/2012

9/2012

8/2012

6-7/2012

5/2012

4/2012

3/2012

2/2012

1/2012

12/2011

11/2011

10/2011

9/2011

8/2011

6-7/2011

5/2011

4/2011

3/2011

2/2011

1/2011

12/2010

11/2010

10/2010

9/2010

8/2010

6-7/2010

5/2010

4/2010

3/2010

2/2010

1/2010

12/2009

11/2009

10/2009

9/2009

8/2009

6-7/2009

5/2009

4/2009

3/2009

2/2009

1/2009

12/2008

11/2008

10/2008

9/2008

8/2008

6-7/2008

5/2008

4/2008

3/2008

2/2008

1/2008

12/2007

11/2007

10/2007

9/2007

8/2007

6-7/2007

5/2007

4/2007

3/2007

2/2007

1/2007

12/2006

11/2006

10/2006

9/2006

8/2006

6-7/2006

5/2006

4/2006

3/2006

2/2006

1/2006

12/2005

11/2005

10/2005

9/2005

8/2005

6-7/2005

5/2005

4/2005

3/2005

2/2005

1/2005

12/2004

11/2004

10/2004

9/2004

8/2004

6-7/2004

5/2004

4/2004

3/2004

2/2004

1/2004

12/2003

11/2003

10/2003

9/2003

6-8/2003

5/2003

4/2003

3/2003

2/2003

1/2003

12/2002

11/2002

10/2002

9/2002

6-8/2002

5/2002

4/2002

3/2002

2/2002

1/2002

10/2001

9/2001

8/2001

7/2001

6/2001

5/2001

4/2001

3/2001

2/2001

1/2001

10/2000

9/2000

8/2000

7/2000

6/2000

5/2000

4/2000

3/2000

2/2000

1/2000

10/1999

9/1999

8/1999

7/1999

6/1999

5/1999

4/1999

3/1999

2/1999

1/1999

7/1998

6/1998

5/1998

4/1998

3/1998

2/1998

1/1998

6/1997

5/1997

4/1997

3/1997

2/1997

1/1997

6/1996

5/1996

4/1996

3/1996

2/1996

1/1996

6/1995

5/1995

4/1995

3/1995

2/1995

1/1995

6/1994

5/1994

3+4/1994

2/1994

1/1994

6/1993

5/1993

4/1993

3/1993

2/1993

1/1993

6/1992

5/1992

4/1992

3/1992

2/1992

1/1992

6/1991

5/1991

4/1991

3/1991

2/1991

1/1991

6/1990

5/1990

4/1990

3/1990

2/1990

1/1990

6/1989

5/1989

4/1989

3/1989

2/1989

1/1989

6/1988

5/1988

4/1988

3/1988

2/1988

1/1988

6/1987

5/1987

4/1987

3/1987

2/1987

1/1987

6/1986

5/1986

4/1986

3/1986

2/1986

1/1986

4/1985

3/1985

2/1985

1/1985

0

Your Cart