Aurinkopaneelit ovat tänä päivänä yhä useamman huulilla, eivätkä vähiten kohonneen sähkön hinnan vuoksi. Osa tavoittelee ensisijaisesti pienempää sähkölaskua, toinen toivoo asumismukavuuden lisääntyvän ja kolmas tahtoo kantaa kortensa kekoon ilmaston hyväksi. Ammattilaiset kertoivat Olé-lehdelle kaiken olennaisen aurinkopaneeleista.

Miltä kuulostaisi, jos kertainvestoinnilla saisi sähkölaskun pienenemään ja asumismukavuuden paranemaan sekä kaiken lisäksi tekisi samalla ekoteon? Solec Finlandin Pasi Luukkosen ja Sasa Kirjasen mukaan nämä perustelut ovat monen asiakkaan motiivi ottaa heihin yhteyttä. Yhteenoton syy ovat tietenkin aurinkopaneelit, joista yhä useampi tahtoo löytää ratkaisun kohonneisiin sähkölaskuihin.

– Säästösyyt ja huolettomuus sen suhteen, miten sähkölaitteita voi käyttää päivän aikana, täsmentää Luukkonen asiakkailta tullutta palautetta syistä hankkia aurinkopaneelijärjestelmä kotiin.

Kartoituksesta lupaprosessiin

Asiakkaan näkökulmasta aurinkopaneelien hankintaprosessi on kaksikon mukaan hyvin yksinkertainen: asiakas ottaa yhteyttä heihin, ja miehet hoitavat loput. Asiakkaan ei siis tarvitse huolehtia tilannekartoituksesta, saati paperityöstä.

– Me hoidamme kaiken ”avaimet käteen” -periaatteella, Kirjanen vakuuttaa.

Ensimmäinen vaihe sisältää aina kohteen kartoituksen. Ensimmäiseksi Kirjanen haluaakin tietää asiakkaan osoitteen, minkä jälkeen hän tutkii kohteen Googlen satelliittikuvista. Kaksi jatkon kannalta määräävää tekijää ovat se, minkälainen katto asunnossa on, ja se, mihin ilmansuuntaan päin se on.

– Jos katto on ihan väärään suuntaan, emme rupea edes myymään asiakkaalle aurinkopaneeleita, Kirjanen toteaa.

Mihin ilmansuuntaan katon olisi sitten oltava?

– Etelä-länsi-akselilla, oikeastaan sillä välillä. Katto voi olla myös itään päin, jolloin aamuaurinko osuu aurinkopaneeleihin. Jos katon kallistus on pohjoiseen, on telineillä tietysti mahdollista rakentaa, mutta monenkaan mielestä se ei ole kovin esteettistä. Toinen asia on se, meneekö se lupahakuprosessissa läpi, Luukkonen sanoo.

Aurinkopaneelit ovat kaksikon mukaan lähes huoltovapaita. Niille riittää silloin tällöin pölyn ja hiekan pesu puutarhaletkulla pelkällä vedellä.

Hinta vaihtelee, ominaisuudet vähemmän

Useimmiten hinta on se, mikä potentiaalisia asiakkaita kiinnostaa, ja monessa tapauksessa se sanelee myös lopullisen päätöksen. Minkälainen hintahaarukka aurinkopaneeleilla oikein on?

– Paneeleiden hinnat vaihtelevat 180 eurosta 300 euroon. Hintaan vaikuttavat merkki, malli ja teho. Mitä tehokkaampi paneeli, sitä kalliimpi se on. Merkeillä ei juurikaan ole eroa, sillä samaa tekniikkaa niissä käytetään. Lähestulkoon kaikki valmistetaan Kiinassa samoilla komponenteilla, Kirjanen sanoo.

Yleisesti käytettävän paneelin koon Luukkonen sanoo olevan noin 2,2 m². Espanjassa käytössä olevat paneelit ovat pääsääntöisesti yksi- eli monokidepaneeleita, kun taas Suomessa käytetään enemmän monikidepaneeleita. Luukkosen mukaan monokidepaneeli sopii erityisen hyvin lämpimiin olosuhteisiin. Aurinkopaneeli toimii auringolla, mutta mitä kuumempi ilma, sitä huonompi sen tehokkuus on, Luukkonen sanoo.

TEKSTI: Marjut Sahlberg, KUVAT: Marjut Sahlberg, Shutterstock

Lue marraskuun 2022 Olé-lehdestä koko juttu Aurinkopaneeleista.

en_USEnglish