Espanjassa pidempiä aikoja viihtyvä joutuu melko nopeasti tekemisiin oleskeluun liittyvien muodollisuuksien kanssa. NIE-numerolla pääsee alkuun, mutta EU-kansalaisen rekisteröintiä tarvitaan pidempiaikaiseen oleskeluun.

Euroopan unionin yksi neljästä perusperiaatteesta on ihmisten vapaa liikkuminen. EU-kansalaiset voivat matkustaa unionin alueella vapaasti ja oleskella toisessa jäsenmaassa, mutta vapaa oleskeluoikeus on rajallinen ja kestää kolme kuukautta. Tällaiseen lyhtyaikaiseen oleskeluun riittää asiakirjaksi voimassa oleva passi tai henkilökortti.

Kolme kuukautta pidemmän oleskelun jälkeen asiat muuttuvat, sillä vaikka liikkuminen ja oleskelu ovatkin unionin sisällä vapaata, jäsenmailla on oikeus olla selvillä maassa pysyvämmin oleskelevista muiden maiden kansalaisista. Espanjassa tämä tarkoittaa unionin jäsenmaan kansalaiselle kirjautumista poliisin ylläpitämään ulkomaalaisrekisteriin.

Ulkomaalaisen henkilöllisyysnumero auttaa asioinnissa

Monille Espanjassa kanssa tekemisissä oleville ensimmäinen tuttavuus ulkomaalaisasioista on NIE-numero, jota tarvitaan monenlaiseen asiointiin, vaikka maassa ei pysyvästi asuisikaan. Lyhenne tulee espanjankielisistä sanoista Número de Identidad de Extranjero eli ulkomaalaisen henkilöllisyysnumero.

TEKSTI: Jukka Laurimo
KUVITUS: Alma Ulvelin

LUE OLÉ-LEHDEN HUHTIKUUN 2022 NUMEROSTA, KUKA NIE-NUMEROA TARVITSEE JA MILLAISISSA TILANTEISSA. KERROMME MYÖS, MITKÄ EDELLYTYKSET KOSKEVAT MAASTA RESIDENCIA-LUPAA HAKEVIA.

en_USEnglish