SE 198/2013

SE 198/2013

SE 198/2013

Sähkön hinta laski

6,7 prosentin lasku oli positiivinen yllätys.

Suomen uintimaajoukkue Torremolinosiin

Suomalaiset saapuvat Patronato Municipal de Deportes -urheilukeskukseen.

Avaimet hyvinvointiin

Sivulla 19 puhutaan nukkumisen tärkeydestä.

Pääkirjoitus: Palapeliä kootaan yhä

Tiedän, että monet lukijat odottavat erityisen paljon lehtemme tältä numerolta. Minun on kuitenkin tuotettava heille pieni pettymys. Tässä vaiheessa uutisoitavaa ei vielä ole. Sivun 7 kolumnistani voitte lukea joitakin asioita, loput tulevat julkisuuteen omassa tahdissaan.

Olen Olé- ja SE-lehtien päätoimittajana sekä Fuengirolan kaupunginvaltuutettuna saanut osakseni vakavia syytöksiä. Tätä kirjoitettaessa tapauksen taustojen selvittelyt ovat vielä kesken.

Yhdestä asiasta voimme kuitenkin jo olla varmoja: kilpailijani lehtimaailmassa sekä Fuengirolan oppositiojohtaja ovat löytäneet toisensa. Oppositiojohtaja twiittailee innokkaasti linkkiä suomeksi käännettyyn herjatiedotteeseensa, jossa ei ole totuutta siteeksikään. Toiset taas hehkuttavat, että asian on pakko olla totta, koska se on julkistettu PSOE:n pitämässä lehdistötilaisuudessa.

Tässä vaiheessa en voi todeta kuin että kaikki minua vastaan esitetyt syytteet ovat valetta. Ne ovat keksittyjä herjoja, joissa ei ole totuutta siteeksikään.

Rikosoikeudelliset nimitykset kaikelle tapahtuneelle ovat asianajajien heiniä, mutta jokainen tähän asiaan syyllistynyt voi olla varma, että tulee joutumaan siitä vastuuseen. He eivät tule olemaan turvassa edes anonyymeillä keskustelu-palstoilla.

Itse keskityn viime viikon ryöpytyksen jälkeen työhöni aivan normaalisti, sekä toimituksessa että kaupungintalolla.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Palapeliä kootaan yhä
3 Valitse vieruskaveri Finnairin lennolle
4 Kuningas syöksylaskussa
5 Tyly päätös – Suomi 100%, Espanja 0%
6 Sähkön hinta laski 6,7 prosenttia
7 Kuningasperheen annus horribilis jatkuu
8 Suomalaislautailijat kisasivat Sierra Nevadassa
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Yritysuutisia
19 Avaimet hyvinvointiin
20 Lukijapostia
21 Espanjan Asuntopörssi
26 Menossa mukana
28 TVfinland
30 Vapaa-aika: Mikroautolla mutkat suoriksi

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart