SE 224/2014

SE 224/2014

SE_224

SE 224/2014

Hyväntekeväisyystapahtuma koululle “kuin uuden alku”

Nuriasol-hotellilla järjestettiin hyväntekeväisyystapahtuma Aurinkorannikon suomalaisen koulun hyväksi.

Espanjan oikeusministeri erosi

Aborttilaista tuli kynnyskysymys.

Sofia-opisto innostaa harrastamaan

Aurinkorannikon Sofia-opiston avajaiset kokosivat opiston salin tupaten täyteen.

Pääkirjoitus: Turhaa spekulaatiota

Tätä kirjoitettaessa Fuengirolassa on käynnissä kaikkien aikojen spekulaatio. Andalusian aluehallituksen säädöksen mukaan kaikkien tuntema Fuengirolan kaupunginjohtaja Esperanza Oña joutuu valitsemaan, haluaako jatkossa olla parlamentaarikko vai ei. Espanjan perustuslakituomioistuin on vahvistanut säädöksen ja se voi periaattessa tulla voimaan koska tahansa. Voi myös olla niin, että se tulee voimaan vasta seuraavien aluevaalien yhteydessä vuonna 2016.

Kyse on – tottakai – poliittisesta keplottelusta parhaimmillaan. Málagan alueen Esperanza Aguirreksikin suorasukaisuutensa vuoksi luonnehdittu Oña on Andalusian parlamenttia hallitsevien sosialistien ja kommunistien pahin painajainen. Onnistuuko yritys saada hänet hiljaiseksi Andalusian parlamentissa, jää hänen päätettäväkseen. Tällä hetkellä poliitikolla on takanaan lähes 20 menestyksekästä vuotta Fuengirolan johdossa. Kukaan ei tunnistaisi kaupunkia samaksi, jossa hän voitti vaalit ensimmäisen kerran 1990 ja sittemmin epäluottamuslauseen jälkeen uudelleen 1993.

Vaikka kukaan ei toivo hänen poistuvan – viimeisissä kunnallisvaaleissa hänen vaalilistansa sai huiman 64,5 % kannatuksen – olisi toki hienoa nähdä Andalusian tasolla samaa edistystä kuin mitä Fuengirolassa on nähty. Etenkin julkisen terveydenhoidon ja koulutuksen saralla olisi paljon toivomisen varaa. Oli miten oli, hän tekee päätöksensä aikanaan, ja se tulee varmasti olemaan oikea. Kaikki spekulaatiot ovat siis turhia.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Turhaa spekulaatiota
3 Opetusministeri: Asumisen tilapäisyys tulkittavissa
4 Hyväntekeväisyystapahtuma koululle “kuin uuden alku”
5 Aborttilaista tuli kynnyskysymys – Espanjan oikeusministeri erosi
6 Kysely ulkosuomalaisen identiteetistä
7 300 000 euroa paikallisjunaradan jatkamiseksi Esteponaan
8 Heleena Kullas eläkkeelle tunnustusten saattelemana
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Mieli maasta -ryhmän ovet auki kaikille
20 Lukijapostia
21 Espanjan Asuntopörssi
27 Talvipappi ja vilkas seurakuntatoiminta palasivat Aurinkorannikolle
28 Menossa mukana
30 Matkalla: Fuengirolan rantojen takana

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart