SE 273/2017

SE 273/2017

SE 273/2017

Ulkosuomalaisparlamentti kokousti Fuengirolassa

Käsittelyssä sosiaalityöntekijä ja koulu

Antti Ruuskanen harjoitteli ja viihdytti Aurinkorannikolla

Savolaisella lupsakkuudella luennoinut keihästähti veti suomalaisyhdistysten tuvat täyteen.

Koe Granadan eksoottinen arabisydän Albaycín

Pääkirjoitus: Muukalaisia, onhan heitä!

Tätä kirjoitettaessa olen juuri palannut Helsingistä, jossa vietin kokonaiset kaksi päivää, Koti Ulkomailla -messuilla Olé- ja Suomalainen Espanjassa -lehtiä edustaen. Ilokseni sekä lehden tilaajat että siihen vasta tutustuvat henkilöt tulevat messuilla usein juttelemaan kanssani, kertomaan mielipiteitään sekä kyselemään Espanjaan liittyviä asioita. Sain jälleen keskustella erittäin mielenkiintoisten ihmisten kanssa.

Erityisesti mieleeni painui suomalaisnainen, joka pohti turvapaikanhakijoiden runsasta määrää Suomessa. Hänen mielestään nämä maahanmuuttajat ovat Suomessa selvä turvallisuusriski.

Lähtemättä sen enempää miettimään terrori-iskujen mahdollisuutta, joka ikävä kyllä on esillä kaikkialla maailmassa, kerroin hänelle, että Espanjassa laittomia maahanmuuttajia on miljoonia. Afrikan rannikkomaista tuli vuosikausia laittomia siirtolaisia Espanjaan jopa tuhansien henkilöiden päivävauhtia, ja heitä tulee edelleenkin.

Saattaa hyvin olla, että koska suomalaiset ovat hiusten- ja ihonväriltään niin vaaleita, ulkomaalaiset erottuvat Suomessa joukosta räikeämmin kuin täällä Espanjassa. Espanjassakin paikalliset kuitenkin erottavat silmämääräisesti helposti, kuka katukuvassa näkyvä on espanjalaista alkuperää ja kuka ei, vaikka meille ulkomaalaisille se ei välttämättä ole niin helppoa.

Tosiasia on, että suomalaistenkin suosimilla rannikkoalueilla asuu tuhansia, jos ei miljoonia, laittomia siirtolaisia, kuka milläkin keinolla maahan saapuneena. Miksi heitä pelätään Suomessa, mutta täällä ei?

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Muukalaisia, onhan heitä!
3 Ulkosuomalaisparlamentti kokousti Fuengirolassa
4 Merikarhu vieraili Málagassa
5 Antti Ruuskanen harjoitteli ja viihdytti Aurinkorannikolla
6 Aurinkorannikon Naisten Pankki hankki ammatin 67 naiselle
7 Espanja edelleen suomalaisten ykkössuosikki
8 “Aurikorannikon tuloksia odotetaan Suomessa suurella mielenkiinnolla”
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
19 Suomalainen harrastaa: Mies jazzin pauloissa
20 Sisun suurlähettiläs haavailee muutosta Espanjaan
21 Espanjan Asuntopörssi
28 Menossa mukana
30 Matkalla: Granadan arabisydän Albaycín

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart