[toggle title=”Pääkirjoitus: Järjetöntä ja pennitöntä separatismia”]
Tätä kirjoitettaessa uhoaminen Kataloniassa sen kun jatkuu. Henkilökohtaisesti en käsitä, miten Espanjan hallitus ei ole katkaissut siipiä separatistien aikomuksilta paljon aikaisemmin. Kataloniaa on jo presidentti Zapateron ajoilta lähtien kohdeltu aivan kuten uhmaikäistä lasta: annettu periksi, jotta rääkyminen loppuisi edes hetkeksi. Olisi varmasti kannattanut lukea pari kasvatusopasta ensin ja lyödä kerralla nyrkki pöytään. Rahoituksen poistaminen itsehallintoalueelta soveltaen Espanjan perustuslain 155. artiklaa olisi takuulla tehonnut muutenkin ylivelkaantuneeseen Kataloniaan, jos se olisi tehty riittävän ajoissa.
Uskomatonta kyllä, Katalonia kuitenkin ratsastaa populistisesti Espanjan vauraimpana alueena siitäkin huolimatta, että luvut kertovat karua totuutta: mikäli Katalonia itsenäistyisi, se aloittaisi itsenäisen taipaleensa selässään velka, joka on 124 prosenttia sen bruttokansantuotteesta. Separatistit tuntuvat ajattelevan aivan kuin “entinen poika” yritystä perustaessaan: kaikki kassaan kilahtava tuntuu tulolta. Ainakaan julkisesti ei ole lainkaan otettu huomioon, että joskin Katalonian itsenäistyminen tarkoittaisi verotulojen jäämistä uuden maan kassaan, se tarkoittaisi myös valtion tuen loppumista ja velkojen maksamista. Kun entisetkin velat ovat pystyssä, lähtökohdat itsenäistymiseen ovat heikot. Tilanteen voisi rinnastaa keneen tahansa kolmesta lapsestani: äiti, haluan itsenäistyä, mutta maksa sinä minun viuluni.
Aivan ymmärrettävästi suuryrityksiä on jo siirtynyt pois Kataloniasta ja lisää seuraa perässä. Riviespanjalaiset ovat laittaneet katalonialaiset tuotteet boikottiin aikaa sitten. Mikäli alue tosiaan julistautuisi itsenäiseksi, kaikki Katalonian vientituotteet katsottaisiin EU:n ulkopuolelta tuleviksi, joten hintoihin lisättäisiin tullikustannukset. Mutta eihän sellainen separatisteja kiinnosta.
Katia Westerdahl
[/toggle]
[toggle title=”Sisällysluettelo”]
3 Pääkirjoitus: Järjetöntä ja pennitöntä separatismia
3 Erilaiset kuljetuspalvelut lisääntyvät – viralliset tunnistaa ikkunatarrasta
4 Aurinkorannikon uusi seurakuntakoti avasi ovensa
5 Espanjan poliisi määrätty estämään Katalonian kansanäänestys
6 Espanjassa Euroopan kalleimpiin kuuluvat verkkoyhteydet
7 Junalakkouhkaus syyskuulle
8 Uusia suomenkielisiä radiolähetyksiä Aurinkorannikolla
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
18 Yritysuutisia: Borja Alcoholado -hammaslääkäri
19 Noora Karma Espanjaan
20 Espanjan luonto: Syksy tuo sienet Espanjan metsiin
21 Espanjan Asuntopörssi
27 Maalari Marbellassa
28 Menossa mukana
30 Matkalla: Alicanten maaseutu maistuu viiniltä
[/toggle]