SE 288/2018

Aurinkorannikon koulun ilmoittautuminen alkoi 22.1.

Koulu tulee olemaan ääriään myöten täynnä

Yli 10 000 suomalaista äänesti Espanjassa

Suomen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen äänestysmäärä ennätyksellinen

Sofia-opisto hankkii uudet toimitilat Fuengirolasta

[toggle title=”Pääkirjoitus: Lähdetkö uurnille myös Espanjassa?”]

Jätin oman ääneni Suomen presidentinvaaleissa siitäkin huolimatta, että viimeksi Suomessa asuessani presidenttinä oli Mauno Koivisto. Ja silloin Matti Nykänen oli kuuluisa vain ja ainoastaan mäkihyppyjensä ansiosta. Tuntuu kaukaiselta ajalta, eikö? Niin minustakin.

Valitsin ehdokkaani vaalikoneen avulla, vaikka kieltämättä vastaukseni useihin vaalikoneen esittämiin kysymyksiin eivät olleet – ainakaan omasta mielestäni – tarpeeksi perusteltuja. Sain kuin sainkin tulokseksi ehdokkaan, joka vaalikoneen mielestä on 58-prosenttisesti minun kanssani samaa mieltä asioista. Parempaan en pystynyt, mutta ei mikään ihme: miten voisinkaan ajatella Suomen asioista samoin kuin Suomessa pysyvästi asuva henkilö? Itse asiassa katson kriteereideni olevan niin löyhät, että minulta pitäisi varmasti ottaa koko äänestysoikeus pois.

Espanjassa ennakkoäänestyksen aikaan olleiden suomalaisten äänestysinto näissä vaaleissa miltei tuplaantui edellisiin nähden. Nähtyäni jonot äänestyspaikan edessä päivästä toiseen en voinut olla miettimättä, miten valtava voima meillä suomalaisilla olisikaan, jos äänestäisimme samalla innolla Espanjan kunnallisvaaleissa joka neljäs vuosi. Jos äänemme laskettaisiin tuhansissa, paikallishallinnoilla ei olisi mitään vaihtoehtoja: toivomuksemme otettaisiin huomioon sí o sí.

Seuraavat kunnallisvaalit ovat 2019. Kaikilla asuinpaikkansa kaupungintalolla kirjoilla olevilla on niissä äänioikeus. Mikäli et koskaan aiemmin ole äänestänyt Espanjassa, muistathan tarkistaa, oletko asukkaaksi ilmoittautumisen lisäksi rekisteröitynyt äänestäjäksi. Se on välttämätöntä ja tehtävä ennen tämän vuoden loppua.

Kiitos muuten vaalitoimitsijoille Fuengirolassa. Jonot olivat pitkät, mutta homma hoitui ammattitaidolla, nopeasti ja mukavassa hengessä.

Katia Westerdahl
[/toggle]

[toggle title=”Sisällysluettelo”]

3 Pääkirjoitus: Lähdetkö uurnille myös Espanjassa?
Sofia-opisto etsii uusia tiloja
4 Ennätysmäärä suomalaisia äänesti presidentinvaaleissa Espanjassa
5 Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun ilmoittautuminen alkoi 22.1.
6 Katalonian parlamentin puhemies esittää Puigdemontia presidentiksi
7 Espanja nousi maailman toiseksi suisituimmaksi matkailukohteeksi
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
19 Arjen ahertajan Espanja: Suomalaispilotti on nähnyt maailmaa ja ilmailun mullituksen
20 Yritysuutisia: Suomen asunto vuokralle Aurinkorannikolta käsin (OH-isännöinti)
21 Espanjan Asuntopörssi
27 Jyväskylän menestynyt nuorten taidetyöpaja rantautui Fuengirolaan
28
Menossa mukana
30 Matkalla: Malagalaisen mallasjuoman syntylähteillä

[/toggle]