SE 350/2021

SE 350/2021

06/04/2021

SE 350/2021

Espanja muutti rokotusohjelmaansa

Astra-Zenecalla rokotetaan ensisijaisesti 55-65-vuotiaat

Sofia-opisto koronan runtelemana

Yli 15 vuotta Fuengirolassa toiminut aikuisopisto on taloudellisissa vaikeuksissa

Ulkomaalaiset aktiivisina asuntomarkkinoilla

Málagan maakunnassa yli neljännes kiinteistökaupoista oli ulkomaalaisten ostajien tekemiä.

Pääkirjoitus: Rokotteita myös pyhinä

Maailman terveysjärjestö WHO on moittinut EU-maita hitaasta koronarokotusten edistymisestä.

Saatavuusongelmat ovat olleet ilmeisiä, mistä huolimatta Espanjassa rokotteiden antaminen etenee olosuhteisiin nähden jopa hyvin. 2. huhtikuuta tilastoitujen tietojen mukaan maassa oli jaettu 8,5 miljoonaa rokoteannosta, ja liki kolme miljoonaa ihmistä oli saanut molemmat rokoteannokset. Andalusiassa rokotettuja on yli miljoona.

Ainakin Málagan maakunnan alueella rokotusaikataulu piti myös pääsiäispyhien ajan: 22 000 sai rokotteen Málagan maakunnassa pääsiäisen aikana.

Espanjan maine mañana-maana on kuitenkin sitkeässä. Vaikka esimerkiksi huhtikuun Olé-lehdessä annamme tilastotietoja maassa tehtävistä vuosittaisista työtunneista, jotka kertovat lomien vähyydestä ja pitkistä päivistä, yleinen uskomus on edelleen, että työtunnit maassa olisivat jotenkin tehottomampia kuin muualla. Kuitenkin esimerkiksi Australiassa asuva perheenjäseneni kommentoi, että työtahti siellä ei ole läheskään yhtä vaativa kuin mihin hän on tottunut Espanjassa.

Olisi hyvä, jos mañana-myyttiä tarkistettaisiin uudelleen. Maineesta pääsemisessä eivät kansalaisten ponnistelut kuitenkaan auta niin kauan, kun hallitus jättää uusissa direktiiveissään huomaamatta niinkin tärkeän asian kuin turismin. Vaikka kasvomaskin käyttö on arkipäivää jo ympäri maailmaa, rannan ja maskin yhdistäminen on Espanjalta suuri virhe, josta muut turisteja janoavat aurinkomaat tulevat kiittämään pitkään.

Katia Westerdahl


Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Rokotteita myös pyhinä
3 Tuntematon palaa Aurinkorannikolle
4 Espanjan Rokotusohjelmaa tarkennetaan
6 Maskipakon laajeneminen nosti metelin
8 Aurinkorannikon kunnat julkaisivat kunnallisvero-aikataulunsa
9 Ulkomaalaiset ostavat edelleen kiinteistöjä Málagan maakunnasta
10 Katulätkä ja -futis käynnistyivät jälleen Fuengirolassa
12
 Rannikon palvelut (palvelukartta)
13 Koronalla on ollut Sofia-opiston talouteen dramaattiset vaikutukset
14 Arjen ahertaja: Andalusia pyöräytti opettaja-muusikon laulut mollista duuriin
15 Espanjan asuntopörssi
20 Tule mukaan yrityspadeliin
22 Rannalle ilman rihman kiertämää

TILAA LEHTI     LUE DIGILEHTI



0

Your Cart