SE 354/2021

Uutta tutkimustietoa koronan sairastaneista

Vastustuskyky luultua parempi

Espanjan koronasäädökset puhuttavat

Lue kysymykset ja vastaukset nykyisistä säädöksistä

Viilenny lumoavissa luolissa

Elokuun helteillä voi vierailla viileiden luolien uumenissa

[toggle title=”Pääkirjoitus: Andalusia nousukiidossa”]

Ei, ylläoleva otsikko ei viittaa millään tavalla koronatartuntalukuihin, vaikka joku saattaisi niin kuvitellakin. Viittaan siihen kiinnostukseen, jota Andalusia enenevissä määrin herättää – sekä kansainvälisesti että Espanjan sisällä.

Kataloniaa on aina pidetty Espanjan talousmoottorina. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että Katalonian talouden kasvu on jäänyt pahasti jälkeen muusta maasta, eikä vähiten itsenäisyyspyrkimysten aiheuttaman suoranaisen kaaoksen vuoksi. Sen seurauksena useat yritykset ovat vuodesta 2017 lähtien jättäneet alueen.

Andalusia on tilanteen yllätysvoittaja. Euroopan Floridaksikin luonnehdittu eteläisen Espanjan rento mutta sisukas itsehallintoalue omaa sellaista elämänlaatua, mitä yhä useampi haluaa itselleen: hyvät sääolosuhteet suotuisassa henkisessä ilmapiirissä ja kohtuulliset elinkustannukset.

Espanjan tilastokeskus Instituto Nacional de la Estadístican (INE) juuri julkaisemien lukujen mukaan Andalusia peittosi Katalonian uusien yritysten luomisessa jopa kahdeksana kuukautena vuoden 2020 aikana. Koko Espanjan tasolla Andalusiassa on enemmän yksityisyrittäjiä kuin millään muulla maan itsehallintoalueella. Uusia työpaikkoja Andalusiassa syntyi tämän vuoden kesäkuussa seitsemän prosentin kasvutahdilla, kun muualla Espanjassa työllisyys kasvoi keskimäärin 4,9 prosenttia.

Katia Westerdahl

[/toggle]

[toggle title=”Sisällysluettelo”]

3 Pääkirjoitus: Andalusia nousukiidossa
3 Espanjalaistutkimus: Koronan sairastaneiden vastustuskyky parempi kuin rokotettujen
4 Finnair tarjoaa edullista koronatestiä
6 Yli tuhannen euron käteismaksut kiellettiin Espanjassa
8 Arkipyhä keskellä elokuuta
11 Fuengirola saa kehuja konserttijärjestelyistä
12
 Rannikon palvelut (palvelukartta)
13 Kolumni: Yrittäjät yhdistysten puristuksessa?
14 Uusia vaikeuksia emerituskuninkaalle
15 Espanjan asuntopörssi
20 Suomen suurlähettiläs Espanjassa vaihtuu
21 Lukijoiden kysymyksiä koronasta
22 Kesähelteet kutsuvat luolailemaan

[/toggle]