Tapakset haltuun

Tapakset haltuun

Mitä tapakset oikeastaan ovat ja miten niitä tilataan?

Lähes jokaisesta espanjalaisesta ravintolasta löytyy valikoima tapaksia, eli perinteisiä espanjalaisruokia pieninä annoksina. Vaikka tapakset houkuttelisivat, saattaa asiointi ravintolassa tuntua kielimuurin vuoksi hankalalta. Rohkeudella ja muutamalla käytännön niksillä tilaaminen sujuu mutkitta.

Tapas_01
Almejas salteadas on yksi tyypillisimmistä tapas-annoksista.

Espanjassa illallinen, la cena, nautitaan tyypillisesti kello yhdeksän ja yhdentoista välillä. Siksi erinomainen – ja ehkä suomalaiseen ruokailutottumuksiin sopivampi – hetki suunnata tapas-kierrokselle on hieman ennen espanjalaisten illallisaikaa.

Tapaksille voi suunnata myös lounasaikaan, mikä ajoittuu perinteisesti kello puoli kahden ja neljän välille. Kannattaa muistaa, että perinteiset espanjalaisravintolat sulkevat ovensa lounasajan jälkeen, ennen kuin avaavat taas illalla kello kahdeksan maissa.

Normaalisti tapaksiin erikoistuneista ravintoloista löytyy baaritiskiltä vitriini, josta on mahdollista nähdä minkälaisia tapaksia on tarjolla, mutta toisinaan valinta täytyy tehdä listan perusteella. Tämän ei kuitenkaan kannata antaa hämmentää, ja helppo tapa on kysyä tarjoilijalta suosituksia.

Yleensä ensin nautitaan kylmät ja näiden jälkeen lämpimät tapakset. Myöskään kerralla ei tilata kaikkea, vaan muutaman tapas-annoksen jälkeen on tavanomaista tehdä lisätilauksia. Espanjalaiset saattavat istua tuntikausia ravintolassa ja toistuvasti tilata yhdet tapakset ja juomat.

Tapaksia löytyy monia eri tyyppejä. Tyypillisesti tapakset nähdään pieninä naposteluannoksina, mutta esimerkiksi suurempi annos ración on useammalle henkilölle jaettavaksi tarkoitettu annos. Media ración taas on kooltaan puolet kokonaisesta annoksesta. Tyypillisesti kaikenkokoiset tapakset jaetaan. Ei ole lainkaan erikoista, että koko pöytäseurue ammentaa samalta lautaselta omilla haarukoillaan.

Tapaksen ideologia onkin juuri siinä, että pienien annosten lomassa on tilaa keskustelulle, kun ruokailijat eivät istu keskittyneinä suuriin annoksiinsa. Tapaskierrokset ovat niin tärkeä osa espanjalaista kulttuuria, että sille on kehitetty oma verbinsäkin, tapear.

Hyödyllisiä lauseita tapas-kierrokselle:
Mitä voisitte suositella? – ¿Qué me recomienda?
Voisinko nähdä menun? – ¿Puedo ver la carta, por favor?
Mitä tapaksia teiltä löytyy? – ¿Qué tapas tiene?
Mitkä annokset eivät sisällä lihaa/kalaa? – ¿Cuáles son los platos que no llevan carne / pescado?
Pieni olut/punaviini/valkoviini, kiitos. – Una caña/una copa de vino tinto/una copa de vino blanco, por favor.
Lasku, kiitos. – La cuenta, por favor.

Tapas-sanastoa
Una tapa – pieni tapas-annos (yhdelle)
Media ración – puolikas tapas-lautanen/-annos (yleensä jaettavaksi seurueen kesken)
Ración – annos (yleensä jaettavaksi seurueen kesken)
Aceitunas – oliivit, jotka tyypillisesti ovat marinaadissa
Albóndigas – espanjalaisia lihapullia kastikkeessa
Almejas salteadas – pikkusimpukoita liemessä
Tortilla de patatas – espanjalainen perunamunakas
Calamares – mustekalarenkaita
Chorizo – perinteinen mausteinen makkara
Croquetas de jamón – kinkkutäytteiset kroketit (paneroituja taikinapalloja)
Ensaladilla rusa – majoneesipohjainen salaatti, jossa on mm. perunaa, ja tonnikalaa
Gambas a la plancha – paistettuja katkarapuja
Gambas al pil-pil – tulinen katkarapuruukku öljyssä
Gambas rebozadas – friteerattuja ja paneroituja katkarapuja
Gazpacho – kylmä keitto tomaatista, kurkusta ja paprikasta
Lomo en salsa – possun ulkofilee kastikkeessa
Magro con tomate – possupataa tomaattikastikkeessa
Mejillones – sinisimpukoita
Montadito – pieni täytetty sämpylä
Patatas bravas – paistettuja perunakuutioita hieman tulisen kastikkeen kanssa
Pimientos fritos – paistettuja vihreitä paprikoita
Pinchitos de pollo – pienet kanavartaat
Pulpo a la gallega – keitettyä mustekalaa perunapedillä

Muista, että jokaisesta Olé-lehdestä löydät juttuja gastronomiasta, tapakulttuurista ja elämästä Espanjassa.

Tilaa Olé-lehti     Anna palautetta

Strand Properties


0

Your Cart