Tutkimus: liikunta suojaa koronakuolemalta

Tutkimus: liikunta suojaa koronakuolemalta

Liikunnan harrastaminen ja aktiivisen elämän eläminen auttavat koronavirustartunnasta toipumisessa. Tähän lopputulokseen on tullut madridilaisen Hospital Clínico San Carlosin tekemä tutkimus, jossa koronatartunnan saaneet ihmiset jaettiin kahteen ryhmään: liikunta harrastaviin ja sellaisiin, jotka eivät ole aktiivisesti harrastaneet liikuntaa ennen tartunnan saamista.

Strand Properties

Tulokset löivät ällikällä tutkijat siitäkin huolimatta, että säännöllisen liikunnan harrastamisen terveysedut ovat olleet tiedossa jo pitkään.

Liikuntaa aktiivisesti harrastavilla henkilöillä on tutkimuksen mukaan jopa kahdeksankertainen mahdollisuus selvitä hengissä virustartunnasta verrattuna ihmisiin, jotka eivät harrasta liikuntaa.

Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 520 koronaviruspotilasta. 57,1 prosenttia ei harrastanut liikuntaa. 42,9 prosenttia harrasti liikuntaa ainakin kaksi kertaa viikossa ja ainakin puoli tuntia kerrallaan.

Liikuntaa säännöllisesti harrastavien ryhmän kuolemanriski tutkimuksen mukaan oli 1,8 prosenttia, kun taas vertailuryhmällä se oli 13,8 prosenttia – kahdeksan kertaa korkeampi.

Tutkimuksessa otettiin huomioon tutkittavien muutkin elintavat. Havaittiin muun muassa, että liikuntaa harrastavien joukossa oli vähemmän tupakoitsijoita ja liikalihavuudesta kärsiviä ihmisiä. Ryhmässä, joka ei harrastanut liikuntaa, havaittiin, että jopa 6,7% oli tupakanpolttajia, kun taas liikuntaa säännöllisesti harrastavien joukosta he muodostivat vain 3,6%. Liikalihavia oli vastaavasti liikuntaa harrastamattomien ryhmässä 23,6%, mutta liikuntaa harrastavissa prosentti putosi 16,1 prosenttiin.

Ryhmien terveydentiloissa havaittiin muitakin eroja. Esimerkiksi hengitysvaikeuksista taudin aikana kärsi liikuntaa harrastamattomien ryhmässä huima 53,9%, kun taas liikuntaa harrastravissa posentti oli 35,9. Sama tulos oli, kun verrattiin koronatartunnan saaneiden ryhmiien munuaisten toimintaa. Vajaatoiminnasta kärsivät eniten liikuntaa harrastamattomat (14,5%), kun taas liikuntaa harrastavissa luku oli 6,3%.



0

Your Cart