Unelmakodin ostaminen pankilta vaati pitkää pinnaa

Unelmakodin ostaminen pankilta vaati pitkää pinnaa

Heidi Roikonen kävi läpi vuosien taistelun, jotta sai ostettua pitkäaikaisen vuokrakotinsa itselleen. Prosessia värittivät kadonnut vuokraisäntä, häätö ja paperisota asunnon haltuun ottaneen pankin kanssa.
Heidi Roikonen osti asunnon pankilta. Prosessi ei ollut aivan yksinkertainen.

Lasten ilonkiljahdukset kaikuvat vehreällä puutarha-alueelle, jonka nurkassa uima-allas kimmeltää talviauringossa. Puiden takaa vilkkuu Välimeri, sillä kodikas andalusialaistyylinen rivitaloyhtiö on rakennettu muutama kymmenen vuotta sitten vain reilun sadan metrin päähän rannasta. Pian valkoisen talorivistön yhdeltä parvekkeelta kuuluu “syömään”. Heidi Roikonen huutaa 10-vuotiasta poikaansa sisälle.

Strand Properties

– Oli niin ihana palata tänne. Tuntui todella, että olimme tulleet kotiin, Heidi kertoo.

– Kaikki naapurit tulivat heti juttelemaan ja olivat ihan täpinöissään, että olemme muuttaneet takaisin.

Kun perhe ensimmäisen kerran asettui Benalmádenan Torremuellen asuinalueella sijaitsevaan rivitaloasuntoon, poika oli vielä äidin vatsassa. He asuivat asunnossa vuokralla yli kahdeksan vuotta. Tuona aikana Heidi yritti moneen kertaan saada vuokranantajaa myymään asuntoa hänelle, ja lopulta omistaja lämpesikin ajatukselle.

Pian kuitenkin selvisi, ettei vuokranantaja ollut huolehtinut asuntolainan lyhennyksistään, kiinteistöveroistaan ja yhteisövastikkeistaan, joten myyminen oli mahdotonta.

– Taloyhteisö oli haastanut omistajan oikeuteen. En saanut maksaa enää vuokraisännälle vuokraa, vaan minun piti maksaa vuokran verran yhtiövastikevelkoja pois, Heidi kertoo.

Pian asunnon omistanut mies katosi kuin tuhka tuuleen. Heidi ei kuullut talousongelmaisesta miehestä kahteen vuoteen pihahdustakaan.

– Kun toisessakin oikeuden päätöksessä luetellut velat oli kuitattu yhtiölle, kyselin, mihin alan maksamaan vuokraa, mutta en enää saanut vastausta sähköposteihin tai puheluihin.

En tiennyt, mitä tehdä. Ei tiedetty, onko ihmistä enää edes olemassa. Joten vuokra meni erilliselle tilille siihen asti, kunnes vuokranantaja taas ilmestyi kuvioihin.

Asunto kaatui pankille

Vuoden 2019 syksyllä vuokranantaja otti yhteyttä ja kertoi, että asunto on kaatumassa pankille. Heidi oli rauhallisin, jopa helpottunein mielin. Asia etenesi lopultakin.

– Vielä siinä kohtaa oletin, että pankki tulee tekemään arvioinnin, voin neuvotella pankin kanssa ja ostaa asunnon, eikä meidän tarvitse lähteä mihinkään.

– Se ei kuitenkaan mennyt sinne päinkään, vaan meille tuli häätöilmoitus!

TEKSTI: Eeva-Maria Hooli
KUVA: Haastateltava

LUE HELMIKUUN 2022 OLÉSTA, MITEN HEIDI TOIMI, JOTTA SAI LOPULTA OSTETTUA ASUNNON PANKILTA.

Lue digilehti Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart