Ulkomaalaiset asunnonostajat solmivat asuntokauppoja eniten Baleaareilla, Kanarialla sekä Valencian ja Murcian itsehallintoalueilla. Maakunnista suosituin on …
Estepona rajoittaa vanhojen autojen liikennöintiä keskustassaan. Rajoitukset otetaan käyttöön asteittain vuosina 2023–2026.

Estepona ennätti ensimmäisenä Málagan maakunnan yli 50 000 asukkaan kaupunkina hyväksyä lopulliset suunnitelmat vähäpäästöisen ZBE (zona de bajas emisiones) -alueen perustamisesta.
Muun muassa vanhankaupungin alueelle tuleva ZBE-alue otetaan nyt tehdyn päätöksen perusteella käyttöön jo tänä vuonna.
Rajoitusalue on kooltaan noin 60 hehtaaria. Käyttöönotto on vaiheittainen siten, että liikennöintirajoitukset tulevat voimaan asteittain vuoteen 2026 mennessä.
Rajoituksen piiriin ensin ulkopuoliset ajoneuvot
Ensimmäisessä vaiheessa ZBE-alueen liikennöintirajoitukset koskevat ainoastaan ajoneuvoja, jotka on rekisteröity muualle kuin Esteponaan.
Muille paikkakunnille rekisteröidyt ajoneuvot voivat liikennöidä rajoitusalueella aamukahdeksan ja iltayhdeksän välillä vain, mikäli niissä on jokin ympäristötarra.
Liikennöinti yöaikaan jatkuu entisellään ilman rajoituksia.
Kolmen vuoden päästä vain ECO- ja 0-tarralla
Suunnitelman mukaan vuonna 2026 Esteponan ZBE-alueella voi liikennöidä vain ECO- ja 0-ympäristötarroilla varustetuilla ajoneuvoilla riippumatta siitä, minne ajoneuvo on rekisteröity.
Tällaisia ajoneuvoja ovat muun muassa täyssähköautot, ladattavat, pitkän sähköavusteisen ajomatkan hybridit ja tietyt kaasuautot.
Saastuttavan liikenteen rajoittaminen kaupunkien keskustoissa perustuu Euroopan parlamentin hyväksymään direktiiviin.
Liikkumista ZBE-alueilla valvotaan muun muassa liikennekameroilla. Esteponan kaupunki ei tiedotteessaan kerro yksityiskohtia valvonnasta, kameroista tai sakotuskäytännöstä.
Luvaton liikennöinti
ZBE-alueella on Espanjan tieliikennelain mukaan vakava rikkomus, josta voi saada 200 euron sakon. Tietyn aikarajan sisällä sakon saaja voi maksaa sen alennettuna 100 euron maksuna.
Laki tuli voimaan jo tammikuussa
Espanjalaisilla kaupungeilla on ollut vaikeuksia tai haluttomuutta perustaa uusia vähäpäästöisen liikenteen alueita, vaikka lain mukaan alueet olisi pitänyt ottaa käyttöön tämän vuoden alussa.
Kaikkiaan maassa on 151 yli 50 000 asukkaan kaupunkia, joista vain 14:llä oli syyskuun alussa oma ZBE-alue.
Keskeneräisyys koskee myös monia Aurinkorannikon paikkakuntia, kuten Benalmádena tai Fuengirola, jotka eivät ole julkaisseet lopullisia suunnitelmia tai tehneet sitovia päätöksiä alueiden perustamisesta.
Espanjan virkaa toimittava hallitus on jopa uhannut periä takaisin tähän tarkoitukseen myönnetyt EU-avustukset, mikäli kaupunki kieltäytyy perustamasta vähäpäästöisen liikenteen alueita.
Teksti Jukka Laurimo | Kuva Shutterstock