SE 408/2024
> Alkuun > SE-sanomalehti

SE 133/2007

Hallitus taipui kiristykseen

Espanja elää ennenkuulumattomia aikoja toukokuisten kunnallisvaalien alla.

USP ja esivaalit

Ulkosuomalaisparlamentin seuraavat varapuhemisvaalit järjestetään ensi syksynä.

Aurinkorannikko Euroopan ihosyöpätilastojen kärjessä

Pohjoisten geenien ja etelän auringon yleistyvässä yhdistelmässä on varjopuolensa.

Pääkirjoitus: Espanjansuomalaisten USP-edustus

Meinasin taannoin pudota selälleni, kun kuulin, että määrätyt tahot Aurinkorannikolla puoltavat jonkun toisen Välimeren maan, kuin Espanjan, ehdokkaan valitsemista varapuhemieheksi ensi syksyn ulkosuomalaisparlamentin vaaleissa.

Omat koirat purevat taas vai? Onko todella niin, että arviolta jopa 30 000-päisestä suomalaissiirtokunnasta ei löydy tarpeeksi hyvää henkilöä meitä kaikkia edustamaan, vaan on lähdettävä Välimeren toiseen laitaan ehdokasta etsimään? Vai onko kyse aivan jostain muusta? Kuka on velkaa kenelle ja mitä palveluksia?

Mielestäni Stig Westerdahl osuu oikeaan viereisellä sivulla kirjoittamassaan artikkelissa. Kukaan ei estä Espanjan suomalaisia järjestämästä esivaaleja, joilla valita oma ehdokkaamme. Heitä on tällä hetkellä kaksi, ja tarkemmin he esittelevät itsensä sivulla 21.

Tämä lehti ei asetu erikseen kummankaan ehdokkaan taakse, vaikka meille on vihjeitä siihenkin suuntaan tullut. Emme ole ostettavissa, lahjottavissa, mairiteltavissa tai imarreltavissa. Tehtävämme on informoida lukijoita ja pysyä sitoutumattomina mihinkään suuntaan. Toisin, kuin jotkut muut, emme myöskään ole poliittisesti sidoksissa mihinkään puolueeseen, vaikka toimituskunnan jäsenillä mielipiteensä ovatkin.

Ainoastaan sitoutumattoman lehtitalon julkaisut voivat tarjota puolueetonta tietoa.

Oli miten oli, Aurinkorannikon suomalaiset ovat puhuneet. Kannattaa edelleen yrittää saada äänensä kuuluviin, kaikkien yhteisörajojen yli, kuuluipa yhdistyksiin tai ei, kiinnostaa niiden toiminta tai ei. Arvon lukija voi kertoa mielipiteensä lehdellemme tai ottaa yhteyttä Neuvottelukunnan puheenjohtajaan.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

1 Hallitus taipui kiristykseen
2 USP ja esivaalit
3 Pääkirjoitus: Espanjansuomalaisten USP-edustus
4 Nyt Espanjassa puhuttavat
6 Espanjan viiniviennillä hyvä vuosi
7 Costa Blanca
10 Costa del Sol
13 Espanjan Asuntopörssi
21 Ehdokkaat esittäytyvät
22 Aurinkorannikko Euroopan ihosyöpätilastojen kärjessä
24 Kielen opiskelua ja kavereita Costa Blancan Suomi-koulussa
26 TVfinland
30 Lihapullista juhlaherkkua espanjalaisilla mausteilla

 

TILAA LEHTI


LEHTIARKISTO

408/2024

407/2024

406/2024

405/2024

404/2024

403/2024

402/2024

401/2024

400/2023

399/2023

398/2023

397/2023

396/2023

395/2023

394/2023

393/2023

392/2023

391/2023

390/2023

389/2023

388/2023

387/2023

386/2023

385/2023

384/2023

383/2023

382/2023

381/2022

380/2022

379/2022

378/2022

377/2022

376/2022

375/2022

374/2022

373/2022

372/2022

371/2022

370/2022

369/2022

368/2022

367/2022

366/2022

365/2022

364/2022

363/2022

362/2021

361/2021

360/2021

359/2021

358/2021

357/2021

356/2021

355/2021

354/2021

353/2021

352/2021

351/2021

350/2021

349/2021

348/2021

347/2021

346/2021

345/2021

344/2021

343/2020

Suomalainen Espanjassa_SE-342

342/2020

341/2020

Suomalainen Espanjassa no 340

340/2020

Suomalainen Espajassa_339-kansi

339/2020

SE-sanomalehden kansi

338/2020

337/2020

SE 336 kansi

336/2020

SE 335/2020

334/2020

333/2020

332/2020

331/2020

330/2020

329/2020

328/2020

327/2020

326/2020

325/2020

324/2019

323/2019

322/2019

321/2019

320/2019

319/2019

318/2019

317/2019

316/2019

315/2019

314/2019

313/2019

312/2019

311/2019

310/2019

309/2019

308/2019

307/2019

306/2019

305/2018

304/2018

303/2018

302/2018

301/2018

300/2018

299/2018

289/2018

297/2018

296/2018

295/2018

294/2018

293/2018

292/2018

291/2018

290/2018

289/2018

288/2018

287/2018

286/2017

285/2017

284/2017

283/2017

282/2017

281/2017

SE280/2017

279/2017

278/2017

277/2017

276/2017

275/2017

274/2017

273/2017

272/2017

271/2017

270/2017

269/2017

268/2017

267/2016

266/2016

265/2016

264/2016

263/2016

262/2016

261/2016

260/2016

259/2016

258/2016

257/2016

256/2016

255/2016

254/2016

253/2016

252/2016

251/2016

250/2016

249/2016

248/2015

247/2015

246/2015

245/2015

244/2015

243/2015

242/2015

241/2015

240/2015

239/2015

238/2015

237/2015

236/2015

235/2015

234/2015

233/2015

232/2015

231/2015

230/2015

229/2014

228/2014

227/2014

226/2014

225/2014

224/2014

223/2014

222/2014

221/2014

220/2014

219/2014

218/2014

217/2014

216/2014

215/2014

214/2014

213/2014

212/2014

211/2014

210/2013

209/2013

208/2013

207/2013

206/2013

205/2013

204/2013

203/2013

202/2013

201/2013

200/2013

199/2013

198/2013

197/2013

196/2013

195/2013

194/2013

193/2013

192/2013

191/2012

190/2012

189/2012

188/2012

187/2012

186/2012

185/2012

184/2012

183/2012

182/2012

181/2012

180/2012

179/2012

178/2012

177/2012

176/2011

175/2011

174/2011

173/2011

172/2011

171/2011

170/2011

169/2011

168/2011

167/2010

166/2010

165/2010

164/2010

163/2010

162/2010

161/2010

160/2010

159/2010

158/2009

157/2009

156/2009

155/2009

154/2009

153/2009

152/2009

151/2009

150/2009

149/2008

148/2008

147/2008

146/2008

145/2008

144/2008

143/2008

142/2008

141/2008

140/2008

139/2007

138/2007

137/2007

136/2007

135/2007

134/2007

133/2007

132/2007

131/2007

130/2006

129/2006

128/2006

127/2006

126/2006

125/2006

124/2006

123/2006

122/2006

121/2005

120/2005

119/2005

118/2005

117/2005

116/2005

115/2005

114/2005

113/2005

0

Your Cart