SE 256/2016 Teneriffan tragedia: Sortuneessa talossa yksi suomalaisuhri Posti perille Espanjassakin SE kertoo, miten osoite …
Kaukomaat kiinnostavat kohteena suomalaisia matkaajia entistä enemmän. Joissain piireissä Espanja koetaan jo turhan tutuksi, kolutuksi ja kalliiksi. On totta, että maan vaurastuminen on tuonut tullessaan hintojen jopa järjenvastaisen nousun monilla aloilla ja että liikarakentaminen pilaa rantaviivaa etenkin turistialueilla.
Espanja on kuitenkin EU-maa, johon suomalaisten on helppo tulla. Kaukomaista ja edullisista hinnoista haaveilevien kannattaisi ehkä ajatella Espanjan etuja laajemminkin. Ajatellaanpa vaikka työvoimaa. Espanjasta voit ostaa tuomiset perheelle ja tutuille joutumatta ajattelemaan, onko niiden valmistamiseen käytetty lapsityövoimaa – edellyttäen, että tuotteet on valmistettu täällä eikä Kaukoidässä. Espanjassa työntekijöitä suojaavat samankaltaiset lait, kuin Suomessa ja lapsilla on oppivelvollisuus, he eivät käy töissä epäinhimillisissä olosuhteissa.
Espanjasta ei myöskään enää nykypäivänä saa tuomisina sen eksoottisempia pöpöjä, kuin mitä Suomesta muutenkin mahtaa tavata. Toista on kaukomaiden kanssa. Suomen tullihallitus antoikin vastikään tiedotteen irtokukkien tuomisesta EU:n ulkopuolelta. Eksoottiset orkideat ja muut kukat jäävät auttamatta tulliviranomaisille, mikäli niitä yrittää kaukomailta kotiinsa tuoda. Espanjasta sitä vastoin voi rauhassa tuoda Suomeen melkein mitä vain. Kun vielä otamme huomioon, että olemme äänioikeutettuja Espanjan kunnallisvaaleissa ja saamme käyttää maan julkisia terveyspalveluja, ei ole mikään ihme, että lopulta Espanjaan tullaan kuin kesämökille ikään. Ja vaikka pari päivää sitten Espanjassa tuntui 6.2. richterin asteen maanjäristys, sellainen ei ole tavanomaista eikä toisaalta aiheuttanut samanlaisia tuhoja, kuin kehitysmaissa. Joten pysytään täällä! Ja äänestetään!
Katia Westerdahl
1 Tragedia kuningasperheessä
2 Sydänmiehet perustivat yhdistyksen Aurinkorannikolle
3 Pääkirjoitus: Espanja – kaikkea auringon alla
4 Nyt Espanjassa puhuttavat
6 Hoitotakuu ei toimi
7 Costa Blanca
10 Costa del Sol
12 Espanjan Asuntopörssi
21 Helmikuun ruusut ja risut
22 Paha, pahempi istuminen selkä- ja niskaongelmissa
24 Aurinkorannikon kuoro juhlii 30-vuotispäiviään
26 TVfinland
30 Herkkuja tyhjästä