SE 359/2021

SE 359/2021

SE 359/2021

Kolmas koronarokote Espanjasta

Myös ei-residentti voi saada piikin

Strand Properties

Aurinkorannikon golfpalsta

Mieskuoro örisevät täyttää 30 vuotta

Pääkirjoitus: Jotta etelässä asumisen edut eivät pääsisi unohtumaan

Moni meistä etelän asukeista on varmasti aika ajoin sokea niille eduille, joita etelässä asuminen tarjoaa. Olen esimerkiksi kuullut puhuttavan siitä, millaista on pukea lapsia kurapukuihin, mutta en koskaan ole joutunut sitä tekemään, vaikka kolme lasta olenkin kasvattanut.

Joskus kohtalo puuttuu peliin ja muistuttaa näistä eduista ihan kädestä pitäen.

Minulla on ensi viikolla ohjelmassa työmatka La Riojan itsehallintoalueelle Pohjois-Espanjaan, jonne on kutsuttu suomalaisia toimittajia aluehallinnon puolesta. Ihan sattumalta päädyin katsomaan, millaista säätilaa alueelle on luvattu. ”Ihan sattumalta” siksi, että Aurinkorannikolla asuessa säätiedotusta tulee harvoin seurattua, koska säällä ei yleensä ole vaikutusta suunnitelmien tekoon.

Onneksi katsoin.

Alueelle on luvattu koko ajaksi sadetta. Yölämpötila lähentelee nollaa, eikä päivälämpötilakaan juuri kohenna tilannetta.
Mitä ilmeisimmin on aika alkaa etsiä talvivaatteita komeroiden kätköistä, vaikka täältä käsin talvisaappaiden päälle pukeminen tuntuukin absurdilta. Ennen kaikkea on jälleen kerran aika olla kiitollinen elämälle siitä, että saan asua eteläisemmässä osassa maata. Suomesta matkustaville kollegoilleni olisin toivonut edes vilausta Espanjan auringosta, mutta täytyy sitten vain suositella heille matkaa Etelä-Espanjaan!

Katia Westerdahl


Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Jotta etelässä asumisen edut eivät pääsisi unohtumaan
3 Kolmas rokote myös talviresidenteille
5 Kunnallinen tonttimaan myyntivoittovero romukoppaan
6 Sähköpotkulautailua tarkkaillaan suurissa kaupungeissa
8 Espanjan kulttuurissa kuohuu – kirjapalkinto pseudonyymille
10 La Palman laavan piirittämät koirat pelastettiin – poliisi etsii tekijöitä
12 Uusi suurlähettiläs vieraili Aurinkorannikolla
14
Menossa mukana
16
Rannikon palvelut (palvelukartta)
20 Ensimmäinen rokote Suomessa, toinen Espanjassa
21 Espanjan asuntopörssi
27 Lisäkäsiä kaipaava seurakunta järjestää keskustelutilaisuuden
28 Uusi keittokirja avaa Espanjan keittiön salat
29 Golfia rannikolla
30 Guadix – aikamatka antiikista nykyaikaan

TILAA LEHTI     LUE DIGILEHTI



0

Your Cart