Kolumni: Laillista vai laitonta?

Korona-aika on tuonut juridiikan ja oikeudelliset pohdinnat ennennäkemättömässä laajuudessa julkisuuteen ja samalla julkisen keskustelun piiriin. Rajoitusten ja niiden puuttumisen hyödyistä ja haitoista näyttää jokaisella olevan mielipide.

Olemme eläneet poikkeuksellista aikaa ja nähneet poikkeuksellisia viranomaistoimia eri valtioissa.

Espanjan perustuslakituomioistuin on heinäkuussa 2021 äänestyksen jälkeen todennut osan maaliskuussa 2020 julistetun hätätilan perusteella määrätyistä rajoituksista laittomiksi. Suomessa eduskunnan oikeusasiamies on moittinut sisäasiainministeriön ja THL:n päätöksentekoa rokotuksista – myös osin – oikeudellisesti kyseenalaiseksi ja kansalaisia syrjiväksi. Eivätkä nämä ole suinkaan ainoita päätöksiä, joihin liittyy oikeudellisia epäselvyyksiä.

On kuitenkin syytä muistaa pari perusasiaa. Pandemia yllätti kaikki. Uudessa ja nopeasti muuttuvassa tilanteessa jouduttiin turvautumaan käyttämään olemassa olevaa oikeudellista kehikkoa ja etsimään uusia sääntelyratkaisuja. Tämän vuoksi ei ole ihmeteltävää, että erilaisia arviointivirheitä – sekä epistemologisia että oikeudellisia – sattui.

Nyt sanottu ei tietenkään tarkoita virheiden puolustelemista, vaan siitä muistuttamista, että tilanne ei ollut helppo, eikä yksiselitteisiä ja yksinkertaisia ratkaisuja ollut monissa tilanteissa tarjolla.

Tästä eteenpäin ehdoton ydinasia on opiksi ottaminen tehdyistä virheistä. Tämä ei tarkoita pelkästään, eikä edes ensisijaisesti, vastuukysymysten ratkaisemista tehdyistä päätöksistä – vaikka sekin on välttämätöntä. Vieläkin tärkeämpää on kuitenkin porautua yhteiskunnallisen päätöksenteon syvärakenteisiin. Sitä kautta voidaan analysoida, kuinka paljon oikeusvaltion perusperiaatteista tingittiin pandemian aikana ja olivatko perusteet pitäviä.

Kriisit ovat aina testejä oikeusvaltiolle. Juuri silloin, kun olosuhteet ovat poikkeukselliset, mitataan oikeusvaltion periaatteiden kestävyyttä käytännössä. Kysymys on sekä päätöksenteon prosesseista että päätösten – normien, ohjeiden ja suositusten – sisällöstä. Päätökset pitää pystyä tekemään lainmukaisessa järjestyksessä ja kansalaisten perusoikeudet on pyrittävä turvaamaan mahdollisimman hyvin myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tässä harkinnassa on erityisesti muistettava suhteellisuuden vaatimus, joka pakottaa pohtimaan perusoikeusrajoitusten välttämättömyyttä ja niiden keston minimoimista.

Vaikeissa kriiseissä syntyy tavallistakin useamman ristiriitatilanteita, joissa eri perusoikeuksia joudutaan punnitsemaan vastakkain ja jossa joidenkin oikeuksien täytyy väistyä suurempien etujen kuten terveysturvallisuuden tieltä. Kysymys näissä tilanteissa on usein kansalaisten vapauksien rajoittamisesta yleisen edun – joka sekin on tulkinnallinen seikka – nimissä.

Konkreettisten ratkaisujen ohella korostuu kriisiaikana päätösten perustelujen merkitys ja sama koskee myös jälkikäteisiä oikeudellisia arvioita tapahtuneesta. Kun liikutaan perusoikeusjuridiikan alueella, korostuvat nimenomaan kunkin valtion parhaat oikeusvaltiota tukevat käytännöt.

Sekä lainsäätäjän että viranomaisten tulisi olla erityisen tarkkoja sen suhteen, ettei keinotekoisin tulkinnoin vinoutettaisi oikeusvaltiollisia vallanjaon rakenteita eikä avattaisi vaarallisia näkymiä liittyen valitettavan todennäköisiin tuleviin kriiseihin. Kun kriisi on ohi, on aika tehdä viileän harkinnan ja tutkimustiedon perusteella tarvittavat lainsäädännölliset muutokset, joiden perusteella seuraavalla kerralla olemme kenties paremmin varautuneet siihen, mikä meitä odottaa.