Espanjan maanviljely kärsii pitkästä kuivuuskaudesta, joka on jälleen nostamassa lopputuotteiden hintoja.
Oliivisato on jäämässä pitkään jatkuneen kuivuuden takia lähes puoleen normaalista. Tämä toinen peräkkäinen huono satovuosi on nostamassa oliiviöljyn hintaa uusiin ennätyksiin.
Oliiviöljy kallistunut 50 prosenttia
Espanjalaiseen ruokavalioon olennaisesti kuuluva oliiviöljy on yksi eniten kallistuneista elintarvikkeista. Tähän mennessä sen hinta on noussut yli 50 prosenttia muutaman vuoden takaisesta, mutta marraskuuhun mennessä hinta voi nousta jo noin yhdeksään euroon litralta.
Noin 80 prosenttia Espanjan oliiviöljystä tuotetaan Andalusiassa. Heikkoon satoon on vaikuttanut varhainen, jo huhtikuun puolivälissä alkanut kukinta.
Kuivuuden takia asetettujen vedenkäyttörajoitusten takia maanviljelijöiden saamaa kasteluvesikiintiötä rajoitettiin herkimmässä kukintavaiheessa. Kesäkauden vähäiset sateet puolestaan näkyvät tavallista pienempinä oliiveina.
Viime vuonna oliivisato jäi 700 000 tonniin, ja odotus tämän vuoden sadosta on samaa tasoa. Normaalivuonna päästään lähes kaksinkertaisiin lukemiin.
Sadonkorjuu alkaa syys-lokakuun vaihteessa. Korjuukauden odotetaan jäävän lyhyeksi. Ensimmäiset erät uuden sadon oliiviöljyä saadaan markkinoille marraskuun puolivälissä.
Laadultaan tämän vuoden sadosta odotetaan kuitenkin poikkeuksellisen hyvää.
Kuivuus näkyy kaikkialla maataloudessa
Satomäärät ovat jäämässä oliivien lisäksi tavallista pienemmiksi monissa muissakin kasvilajeissa.
Ekologisen siirtymän ja demografisen haasteen ministeriön mukaan viljasato on jäämässä jopa 40 prosenttia edellisvuotta pienemmäksi.
Kuivuuden vaikutuksilta ei ole välttynyt myöskään hedelmäviljely, jossa hedelmien koko on jäänyt tavallista pienemmäksi. Myös viinintuotanto on jäämässä aikaisempaa pienemmäksi.
Kuivuus näkyy nyt myös pienentyneinä kylvöaloina. Karjataloudessa kuivuus näkyy ministeriön mukaan laidunmaiden niukkuutena, mikä johtaa lisääntyneeseen ruokintaan ja sitä kautta kustannusten nousuun.