SE 161/2010

SE 161/2010

SE 161/2010

Talouskriisi lietsoo rasismia

Lama on muuttanut espanjansuomalaisten mielipiteitä maahanmuuttajista.

Myrsky vei kolme henkeä Espanjassa

Täydelliseksi myrskyksi nimitetty rajuilma riehui helmikuun lopulla.

Ongelmia paratiisirannalla

Banana Beachilla Marbellassa on laittomin perustein rakennettu asuinkompleksi.

Pääkirjoitus: Myönteistä uutisointia

Viime viikkoina suomalaissiirtokunta Aurinkorannikolla on vihdoin saanut hieman myönteisempää uutisointia Suomessa. Asiaan on varmasti vaikuttanut ulkoministeri Stubbin vierailu alueella, kiitos siitä hänelle, suurlähettiläs Keinäselle ja kaikille vierailua edesauttaneille henkilöille.

Tämä on hyvä asia, etenkin, kun taannoin esitetyn Neloskanavan tv-ohjelman vaikutukset kaikuvat korviimme vieläkin. Kuulin jopa Aurinkorannikolle muuttoa suunnitelleiden suomalaisten perääntyneen aikeistaan ohjelman nähtyään. He eivät koskaan olleet käyneet täällä – eivätkä myöskään tule käymään.

Toivottavasti tulevaisuudessa Suomessa näytettävissä tv-ohjelmissa annettaisiin siirtokunnastamme hieman positiivisempi kuva, varmasti olemme sen ansainneet, kuten myös isäntämaamme Espanja.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Myönteistä uutisointia
3 Suvi Kauranen erosi Fuengirolan kaupunginhallituksesta
4 Aurinkorannikon odotettu vieras Alexander Stubb
5 Talouskriisi lietsoo rasismia
6 Työttömyystukiaikaa pidennetään
7 Täydellinen myrsky vei kolmen ihmisen hengen Espanjassa
8 Puolet espanjalaisista ei lue
9 Costa Blanca -uutiset
12 Costa Del Sol -uutiset
15 Ongelmia paratiisirannalla
16 Ulkoministeri tapasi satoja espanjansuomalaisia
17 Gallup
18 Fuengirolan palvelukartta
19 Yritysuutisia
20 Espanjan Asuntopörssi
29 Muissa lehdissä
30 “Ain laulain työtäs tee”
32 Menovinkit
34 TVfinland
38 Matkalla: Koe pääkaupungin syke

 

TILAA LEHTI Digilehti

Strand Properties


Post a new comment

0

Your Cart