SE 223/2014

SE 223/2014

SE 223/2014

Suomalaisnainen pahoinpideltiin Torremolinosissa

Mies pahoinpiteli iäkkään suomalaisnaisen raa’asti hississä.

Uusia sääntöjä karavaanareille

Fuengirolan kaupunki on laatinut uudet järjestyssäännöt karavaanareille.

Vuoden 2014 poikkeukselliset helteet

Elokuu oli Espanjassa poikkeuksellisen helteinen.

Pääkirjoitus: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää…

Suomalaisnaisen kohtaama väkivalta Torremolinosissa on järkyttänyt sekä alueen ulkomaalaisia että espanjalaisia. Järkyttävää tapausta on uutisoitu kovasti espanjalaislehdissä ja levitetty sosiaalisessa mediassa.

Tapauksesta on vaikeaa löytää mitään positiivista, tietenkään. Espanjalaisten aito huolestuminen ja järkyttyminen tapauksesta on kuitenkin yllättänyt monet. Vastoin yleistä uskoa tapausta ei ole ylenkatsottu siksi, että uhri onkin ulkomaalainen. Tämä vahvistaa uskoani siihen, että meistä suomalaisista pidetään täällä Espanjassa.

Tapausta voi myös luokitella kovin harvinaiseksi ihan senkin perusteella, miten paljon palstatilaa se on saanut. Koko toimituksen puolesta toivon suomalaisnaiselle pikaista toipumista!

Onneksi syksyn alku on tuonut tullessaan myös positiivisia asioita. Tapahtumia tuntuu jälleen kerran olevan vaikka muille jakaa.

Suomalaisen koulun hyväntekeväisyystapahtumaan osallistuminen lauantaina 27. syyskuuta on tapa näyttää, että olemme tosissamme: olemme koulumme puolella. Osallistukaa siis massiivisesti!

Niin ikään mielenkiintoinen uusi tulija on Karjalan ystävät -seura – ja mistä sitä tietää vaikka yhdistyskin tulevaisuudessa – on nyt perustettu Fuengirolaan. Aika näyttää, onko kiinnostuneita Karjala-henkisiä enemmänkin rannikolla. Mikäli näin on, menkää ihmeessä mukaan seuraavaan tapaamiseen 6. lokakuuta. Lisätietoa sivulta 27.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin…
3 Uusia sääntöjä karavaanareille
4 Esperanza Aguirre nöyrtyi oikeuden eteen
5 Uusi Aurinkorannikon suomalaisista kertova kirja julki
6 Poliisi piti ulkomaalaisten sakkorahat
7 Vuoden 2014 poikkeukselliset helteet
8 Málagassa ei edelleenkään vastaanoteta passihakemuksia
9 Alueuutiset: Mijas
10 Alueuutiset: Fuengirola
12 Alueuutiset: Benalmádena
14 Alueuutiset: Torremolinos
15 Alueuutiset: Costa Blanca
16 Rannikon palvelut
18 Rullakiekon huumaa Fuengirolassa
19 Suomalaisnainen pahoinpideltiin kotitalonsa hississä Torremolinosissa
20 Ugandan elefantti löysi kotiin Aurinkorannikolta
21 Espanjan Asuntopörssi
27 Aurinkorannikon Martat aloitti syyskautensa merimatkalla
28 Menossa mukana
30 Matkalla: Viinin ja oliiviöljyn kylä Montilla

 

TILAA LEHTI     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart