SE 245/2015 Virve Rosti lomaili ja keikkaili Espanjassa: “Täällä saa enemmän arvostusta. Yleisö kokee sen …
Moni suomalainen talviasukas on kiinnostunut kolmannen koronarokotteen saamisesta Espanjassa. Kun ensimmäinen rokotuskampanja tämän vuoden alussa alkoi, kaupungit luovuttivat terveyskeskusten käyttöön asukasrekisterinsä, joiden perusteella rokotusvuorossa oleville soitettiin. Näin tehtiin, jotta rokotettavien jonoissa säilytettäisiin jonkinmoinen roti ja järjestys. Tämä oli täysin järkeenkäypä tapa tavoittaa kaupungin asukkaat. Kesän matkailusesongin aikana jotkut itsehallintoalueet tosin ilmoittivat rokottavansa myös turisteja.
Vaatimus siitä, että rokotteen haluavan henkilön tulee olla kirjoilla paikkakuntansa kaupungintalolla, on edelleen voimassa Andalusiassa. Marbellan kaupungintalon ulkomaalaistoimen valtuutettu Remedios Bocanegra kertoi hiljattain Diario Sur -lehdelle nimenomaan rokotuskampanjan tuoneen kaupungille tuhansia uusia asukkaita.
Toimituksemme tietoon on kuitenkin tullut tapauksia, joissa joidenkin kaupunkien terveyskeskukset eivät ole vaatineet empadronamiento- eli asukastodistusta rokoteaikaa pyydettäessä. Eri terveyskeskusten ja jopa eri virkailijoiden esittämät vaatimukset voivat vaihdella jopa päivästä toiseen. Kuka tahansa Espanjassa pitempään viipyvä talviasukas voi siis toki mennä oman paikkakuntansa terveyskeskukseen tiedustelemaan rokotemahdollisuutta, oli kaupungintalolla kirjoilla tai ei. Joskus todistusta ei kysytä, toisinaan kyllä.
Katia Westerdahl
3 Pääkirjoitus: Asukkuus on rokotteen edellytyksenä, mutta käytännöt vaihtelevat
3 Keittokirja on ilmestynyt
5 Koronatilanne Espanjassa edelleen maltillinen
8 Andalusia voi ajautua ennenaikaisiin vaaleihin
10 Asuntokauppa Málagassa Espanjan vilkkainta
12 Pelot inflaatiosta ja saatavuusongelmista aikaistavat jouluostoksia
14 Jouluvalonäytökset palaavat Málagaan välivuoden jälkeen
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
18 Menossa mukana
20 Golfia rannikolla
21 Espanjan asuntopörssi
27 Välimeren kalat suomeksi
28 Aurinkorannikon yhteinen itsenäisyyspäivän juhla
29 Pandemian jälkeinen aika Aurinkorannikolla
30 Rute tarjoaa makeaa mahan täydeltä