SE 379/2022

SE 379/2022

SE 379/2022

Näin ostat ilmaislipun paikallisjunaan

Ilmaislippu on osa hallituksen inflaationvastaisia toimia

Strand Properties

Málagan jouluvalot syttyvät

Suomalaismies teki stunteista ja parkourista ammatin Espanjassa

Pääkirjoitus: Turhaa mustamaalaamista

Sain juuri lukea suomalaisesta iltapäivälehdestä, että Espanjassa töistä ei ole lomia, eikä täällä kierrätetä roskia. Tämän lisäksi joudut maksamaan paperilaskuja pankin tiskillä ja kodit ovat kylmiä ja homeisia.
Ensimmäinen reaktioni oli, että missähän maassa tämä haastateltava on asunut. Siinä Espanjassa, jonka minä tunnen, purkit, purtilot ja lasit kierrätetään omissa jäteastioissaan ja laskut maksetaan netin kautta tai suoraveloituksena. Eri alojen työehtosopimukset pitävät huolen siitä, että kaikilla työntekijöillä on ainakin 30 lomapäivää vuodessa. 38 Espanjan-vuoteni aikana en ole vielä asunut yhdessäkään homeasunnossa.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun hämmästelen Suomessa Espanjasta julkaistujen lehtijuttujen sävyä. Olen miettinyt, koetaanko Espanjan suosio suomalaisten keskuudessa jollain tapaa uhkana. Vai mistä Espanjan mustamaalaaminen Suomen mediassa johtuu? Hirveästi tehoa sillä ei tunnu olevan, kun tuntuu, että suomalaisia on Espanjassa aina vain enemmän.

Vaikka täydellistä maata tai asuinpaikkaa ei ole olemassakaan, en oikein löydä tästä omastani hirveästi moitittavaakaan. Toki syksyn kuivat kelit tarkoittavat vesipulaa, jos pian ei sada. Poutainen sää on kuitenkin asia, jolle emme mahda mitään, joten mielestäni on huomattavasti parempi vain nauttia siitä. Ja kun sähkö on kallista, mikä olisi sen mukavampaa kuin antaa auringon lämmittää.

Katia Westerdahl


Sisällysluettelo

3 Pääkirjoitus: Turhaa mustamaalaamista
3 Málagan jouluvalot syttyvät jälleen
4 EU laski Espanjan talousennusteen puoleen
6 Kuninkaan suhdekiemuroita auotaan oikeudessa
8 Asukkaat toimenpiteisiin Mijasin kartingia vastaan – ”Luvat haettu väärin perustein”
10 Brigitte Bardot -tapahtumia Aurinkorannikolla
12 Biojäteastioita Fuengirolaan
14 Torreviejan puistoista kansainvälisille valkokankaille – Emil Valkonen parkouraa elantonsa
16 Rannikon palvelut (palvelukartta)
17 Yritysuutinen: Rantakylä Groupilla puhaltavat uudet tuulet
18 “Kulttuuriteko”
19 Martat juhlivat pyöreitä Antequerassa
20 Menokalenteri
21 Espanjan asuntopörssi
26 Costan vaikuttajat: Liisa Väisänen
28 Ilmainen paikallisjunalippu loppuvuodeksi
30 Matkalla: Loja ja Riofrio

TILAA LEHTI     LUE DIGILEHTI



0

Your Cart