Sekä vuokra-asujaa että vuokranantajaa koskevat Espanjassa monet tutustumisen arvoiset oikeudet ja velvollisuudet. Vaikka valtaosa Espanjan …
Työnantajan rooli on tärkeä suomalaisen muuttaessa töiden perässä Espanjaan.

Barona-henkilöstöpalveluyrityksen
Fuengirolan palvelukeskus on tällä hetkellä Fuengirolan kaupungin suurin
työllistäjä. Kaikki sen työntekijät ovat suomalaisia, ja talon työkieli on
suomi. Aurinkorannikon suurin suomalaisten työllistäjä ottaakin työntekijöiden viihtyvyyden vakavasti.
Palvelukeskus on
kokenut viime vuosina voimakkaan kasvupyrähdyksen, ja yritykseen rekrytoidaan
uusia työntekijöitä säännöllisesti. Baronan tavoitteena on paitsi löytää
sopivat työntekijät Espanjaan, myös saada heidät viihtymään vieraassa maassa.
Työsuhdepäällikkö
Marja Aulaksen tontti on Espanjassa tärkeämpi kuin se olisi
suomalaisessa palvelukeskuksessa. Fuengirolaan saapuville työntekijöille uuteen
maahan muutto on iso juttu, ja tukea tarvitaan paitsi työasioissa myös
henkilökohtaisella tasolla.
– Sopeuttamiseen ja sitouttamiseen on panostettava täällä enemmän kuin Suomessa, Aulas kiteyttää.
Tervetuliaistilaisuudessa käydään läpi Espanjan työlainsäädäntöä ja alan työehtosopimusta.
– Täällä esimiehille kerrotaan usein asioita, mistä Suomessa ei välttämättä tulisi puhetta. Tehtävämme on auttaa työntekijöitä löytämään oikea polku, ja tämä otetaan huomioon myös meidän esimiesten koulutuksessa.
Barona ei voi hoitaa Suomen ja Espanjan väliseen muuttoon liittyvää byrokratiaa satojen Espanjan työntekijöidensä puolesta, mutta se auttaa työntekijät oikean tiedon äärelle. Työntekijöiden tervetuliaistilaisuudessa käydään läpi muun muassa Espanjan työlainsäädäntöä ja alan työehtosopimusta. Barona tarjoaa työntekijöilleen myös erilaisia vapaa-ajan aktiviteetteja, jotka antavat ideoita harrastuksiin Espanjassa.
– Vaihtuvuus yrityksessämme olisi varmasti suurempi, jos meillä ei olisi tätä kaikkea työntekijöitä varten, Fuengirolan palvelukeskuksen johtaja Janne Westman toteaa.
TEKSTI ja KUVA: Anna Venejärvi