Espanjan kesässä on tavallista, että etenkin sisämaassa lämpömittareiden elohopeat kipuavat jopa 40 asteen pohjoispuolelle. Rannikkoalueilla on yleensä viileämpää. Mutta helleaalto tai ei, kiistaton tosiasia on, että Espanjan kesäpäivät ja jopa yöt ovat joko kuumia tai tosi kuumia. Tässä muutamia vinkkejä helteen sietämiseen.

1. VIUHKA
Viuhka eli espanjaksi abanico on naisen – ja jopa joidenkin miesten – perusvaruste Espanjan kesässä. Viuhka on kevyt ja pieni ja näin helppo pitää mukana. Asusteistaan tarkoille lienee helpottava tieto, että viuhkojen värejä, kuvioita ja kuoseja löytyy aivan joka lähtöön.

2. KESÄN RUUAT
Kesällä nautittavat ruuat eroavat talviruuista täysin. Kesällä suositaan kylmiä ja kevyitä, vihannespohjaisia ruokia, kuten kylmäkeittoja, salaatteja, jääkaapissa viilennettyä perunamunakasta, majoneesipohjaista ensaladilla rusaa ja äyriäisistä rakennettua salpicón-salaattiherkkua. Aterian kruunaavat niin ikään kylmät hedelmät tai jäätelö.

3. KATSO KELLOA
Ajalla on väliä. Kesällä kaikki kodin ulkopuolinen aktiviteetti kannattaa keskittää joko aamuun tai iltaan. Tarkkaile paikallisväestön käyttäytymistä: heitä ei näy kylillä eikä kaduilla kello 14-18 välillä. Tee kuten he: vetäydy kotisi viileyteen iltapäivän tunneiksi ja nauti siesta-ajasta hyvällä omallatunnolla.

4. VARJO
Jos aiot rannalle, ota oma aurinkovarjo mukaan tai vuokraa sellainen rantapedin yhteydessä. Rusketusta kaipaavatkin lohduttautunevat tiedosta, että varjon alla ruskettuu tehokkaasti mutta ilman palamisen tuomia haittoja. Varjon alla kannattaa pysyä koko ajan ja uimassa käydä usein.

5. AURINKOHATTU
Kesän perusvaruste naisille ja miehille. Lippis tai vaikkapa olkinen lierihattu viilentää kummasti kesähelteellä ja lisäksi suojaa kasvoja, rintaa ja olkapäitä auringolta. Aivan kuten viuhkojakin, hattuja löytyy joka lähtöön. Jos et löydä mieleistäsi rantakrääsää myyvistä liikkeistä, kokeile nettikauppoja. Jo muutamalla eurolla suojaat pääsi tehokkaasti.

6. AURINKORASVAT
Kaikki asiantuntijat kehottavat käyttämään aurinkorasvoja suojaamaan ihoa palamiselta. Parhaita ovat rasvat, jotka suojaavat sekä UVA- että UVB-säteiltä. Jotkut asiantuntijat kehottavat oleskelemaan auringossa 10-15 minuuttia ilman rasvoja, jotta iho saa valmistettua terveydellemme hyödyllistä D-vitamiinia ja laittamaan rasvat vasta sen jälkeen. Toiset taas kehottavat rasvan laittamiseen jo ennen ulos lähtöä.

7. ILMASTOINTI
Ilmastoinnin käytössä on kaksi koulukuntaa jotka eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siinä, pitäisikö päällä olla jatkuva peruslämpö vai tulisiko pumppuja käyttää vain tarpeen mukaan. Toimittajan henkilökohtainen kokemus suosittaa seuraavaa: ilmastointilaite päälle vain siinä huoneessa, jossa kulloinkin oleskellaan ja siksi ajaksi kuin siellä ollaan. Riippuen huoneen ilmansuunnasta esimerkiksi yöksi säätö 27-28 asteelle ja minimipuhallus riittää. Varjon puolen ikkunat ja ovet auki aina kun mahdollista, aikaisen aamun ja myöhäisillan viileä ilma viilentää ja raikastaa tehokkaasti – paitsi kun terral puhaltaa!

8. TUULETTIMET
Kattotuuletin on uskomattoman tehokas keino pitää olo siedettävänä kesän helteillä. Kattotuulettimia löytyy joka sisustukseen sopiviksi, sekä ulko- että sisätiloihin. Useat mieltävät, että niiden lisäetu on, että hyttyset pysyvät loitolla tuulettimen pyöriessä. Mikäli asentaminen ei ole sinun juttusi, osta tavallinen tuuletin, joita löytyy sekä lattia- että pöytämalleja. Tuulettimesta on hyötyä ilmavirran suuntaamisessa myös, jos ilmastointilaitteen viileä ilma ei omin keinoin kulkeudu kaikkiin huoneisiin.

9. LUONNONVARJO
Sellaista varjoa ei ole olemassakaan, joka päihittäisi puista koituvan varjon. Mikäli mahdollista, hakeudu luonnonvarjoon. Jos joudut pysäköimään autosi kadun varteen, puun tarjoama varjopaikka on kesällä kovassa kurssissa. Jos pihaltasi löytyy puu, raahaa terassipöytä sen alle, niin saat koko kesän kestävän ruokailuhuoneen.