Espanjalaiset puhelinpalvelut eroavat – muun muassa hinnassa

Espanjalaiset puhelinpalvelut eroavat – muun muassa hinnassa

Mimobilen Marjut ”Maya” Kallio kertoo, mitä kaikkea Espanjassa asuvan tai oleskelevan suomalaisen kannattaa ottaa huomioon puhelinpalveluja valitessaan.
Maya Kallio myy espanjalaisia puhelin- ja nettiliittymiä suomalaisille.

Mikä on suurin ero suomalaisten ja espanjalaisten puhelinliittymien välillä?

Strand Properties

Suurin ero on siinä, että Espanjassa liittymän voi hankkia riippumatta siitä, minkä maan kansalainen on, eikä myöskään tarvitse olla töissä Espanjassa. Suomessa Espanjassa asuvalle Suomen kansalaiselle ei myydä kuin etukäteen maksettava prepaid-liittymä. 

Toinen ero on se, että espanjalaisiin liittymiin sisältyy usein “rajattomaksi” kutsutut minuutit eli 2 000 minuuttia kuukaudessa, jolloin voi soittaa yli 60 eri maahan maksutta. Suomalaisissa liittymissä ei ole pakettihintaisia ulkomaanpuheluita.

Milloin suosittelet suomalaista ottamaan Espanjassa paikallisen operaattorin matkapuhelinliittymän? 

Ihan aina, sillä espanjalaisten operaattoreiden palvelut ovat edullisempia: 150 GB dataa ja 2 000 min puheluita yli 60 maahan maksaa 20 euroa. Ja tämä onnistuu myös prepaid-liittymänä.

Monet palvelut saattavat toimia vain espanjalaisilla puhelinnumeroilla, kuten virastot, verkkokaupat, vakuutusyhtiön vahinkokäsittely tai vaikkapa sovellus, jolla voi tilata ruokaa kotiin.

Moni suomalainen kertoo, että heillä on ollut vaikeuksia sopimusten irtisanomisessa. Miksi se on vaikeaa? Miten voi välttyä ongelmilta?

Irtisanominen tehdään puhelimitse, siksi yleisin haaste on kielitaidon puute. Sopimusehtoja on noudatettava myös irtisanomisen yhteydessä. Tämä pätee ihan kaikkialla, ei vain Espanjassa. Jos sopimuksen vastaisesti modeemia ei palauteta, saa siitä sakot. Operaattori ei myöskään katkaise palvelua ennen kuin kaikki laskut on maksettu.

Tämä juttu on osa 10 kysymystä asiantuntijalle -sarjaa. Lue marraskuun 2023 Olé-lehdestä kaikki puhelin- ja internetpalveluita koskevat kysymykset ja vastaukset!

TEKSTI: Anmari Korpinen
KUVA: Haastateltava

Lue digilehti Tilaa Olé-lehti



0

Your Cart