Fuengirolan paluu normaaliin

Fuengirolan paluu normaaliin

20/10/2021

Fuengirolan pormestari Ana Mula on helpottunut ja optimistinen. Kaupungin matala koronailmaantuvuus mahdollistaa elämän jatkumisen ja tulevaisuudensuunnitelmat.

Fuengirolan pormestari Ana Mula kertoo, että kaupunki on ikävöinyt suomalaisiaan.

– Kyseessä ei ole ”uusi normaali” vaan ”normaali”, toteaa Ana Mula.
– Koronarajoitusten väistyessä ainoa näkyvä muisto pandemiasta on sisätilojen maskipakko.
Fuengirolan koronaesiintymä viimeiseltä seitsemältä päivältä on 13/100 000 asukasta. Aurinkorannikko, jonka terveyspiiriin Fuengirola kuuluu, on vapautettu kaikista koronarajoituksista.

Katse Matka-messuihin ja Fugefestiin

Ana Mula hymyilee.
– Hyvä koronatilanne on kokonaan Fuengirolan asukkaiden ansiota. Yli 70 prosenttia kaupungin asukkaista on saanut rokotteen. Vaikka edelleen on syytä noudattaa annettuja hygieniaohjeita, nyt alkaa jo näyttämään hyvältä, tämä toteaa.
Näkyvin merkki lukujen antamasta aiheesta optimismiin on, että Mula on vakuuttunut esimerkiksi siitä, että suomalaisten Fugefest-festivaali voidaan viimeinkin järjestää jälleen, tällä tiedolla vuoden 2022 lokakuussa.
Kaupunki on myös päättänyt osallistua Helsingin Matka-messuille tammikuussa. Mula luonnehtii messuja tärkeiksi kaupungille useistakin syistä.
– Kaikki matkailunedistämistempaukset ovat aina eduksi, mutta tällä kertaa tarkoituksenamme on myös synergian luominen Fuengirolan ja suomalaisten yritysten ja yrittäjien välille.

Ulkomaalaistoimea vahvistettu kielitaitoisella henkilökunnalla

Moni suomalainen on kysellyt, mitä on tapahtunut kaupungin ulkomaalaistoimelle, jonka toimitilat aikanaan olivat turistitoimiston sisällä.
– Fuengirolan kaupungin ulkomaalaistoimi on edelleen voimissaan, vastaa Mula. Omien toimitilojen sijaan sen toiminta on nyt vain jakautunut kaupungintalon kaikkien osastojen kesken.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kaikilla kaupungintalon osastoilla on työssä ainakin yksi kielitaitoinen henkilö, joka voi suoraan palvella kaupungin ulkomaalaisresidenttejä. Tällä tavoin näiden ei tarvitse ensin olla erikseen yhteydessä omaan osastoonsa, vaan kaikki toiminta sujuu jouhevammin, kun asioiminen on mahdollistettu suoraan kulloinkin tarvittavalla osastolla.
– Kaupungintalon alakerran infopisteessä on niin ikään kaksi monikielitaitoista virkailijaa. Pidämme hyvää huolta ulkomaalaisresidenteistämme!
Kuullessaan, että Suomesta saapuu Málagaan tällä hetkellä jopa kolme päivittäistä lentoa, Mula miltei herkistyy.
– Meillä on ikävä suomalaisiamme! Toivotan kaikki, sekä vanhat konkarit että uudet tulokkaat, sydämellisesti tervetulleiksi kaupunkiimme!
– Suomen ja Fuengirolan välillä on erityisside, joka tulevaisuudessa vain vahvistuu.
– Jos Suomesta löytyy vielä joku, joka ei Fuengirolassa ole käynyt, meiltä löydät aurinkoa, hyvää mieltä ja kosmopoliittisen ilmapiirin. Tervetuloa!



0

Your Cart