Kolumni: Lähdin Espanjasta – Espanja ei kokonaan minusta

On aikamoista yleistystä sanoa, että suomalaiset ovat tuppisuita tai että espanjalaiset ovat äänekkäitä. Erilaisuutta mahtuu joka kansaan, ja vapaa liikkuminen sekoittaa pakkaa lisää. Eläköön se kaikki hyvä, mitä voimme oppia muilta!

Vaikka en koe itseäni ihan tyypilliseksi suomalaiseksi, törmäsin lempeään kulttuurishokkiin muuttaessani Fuengirolaan muutama vuosi sitten. En ole tottunut vitkastelemaan – sen enempää puheessani kuin liikkeissänikään – mutta Aurinkorannikolla tunsin aluksi itseni mykäksi ja hitaaksi. Tiedättehän espanjalaisen tavan keskustella kokovartalotekniikalla tai käyttää koko saatavilla oleva tila hyödyksi, kun tavataan tuttuja tai kuljetaan kadulla: ei puhettakaan, että muille kulkijoille annettaisiin tilaa tai että kuljettaisiin peräkkäin.

Pikkuhiljaa opin, että maailma ei kaadu, vaikka ei kuljettaisi oikeaa reunaa tai autosta noustaisiin pois liikenneympyrässä. Jotenkin siitä tuli minunkin mielestäni joustavaa ja tavanomaista, ihan kuin siitäkin, että vaikka en keksinyt mitään sanottavaa, minut otettiin jengiin mukaan: ”no se nyt vaan on tuommoinen”. Arkipäivän hyväksymistä ja tasa-arvoa, joka näköjään joillekin tulee luonnostaan.

Vietin Espanjan Fuengirolassa reilut kaksi vuotta. Mennessäni olin työhön ja vastoinkäymisiin väsynyt ikäloppu nainen; vajaan vuoden kuluttua olin mennyt takaisin töihin, saanut ystäviä ja nuorentunut ikäisekseni. Espanja oli tehnyt taikojaan.

Kun lähdin pois viime vuonna muuttaakseni takaisin Suomeen, tajusin, että olin viettänyt Espanjassa yhtä elämäni parhaista jaksoista ja kaipaisin montaa asiaa – vaikka sisäinen suomalainen minussa tykkääkin aina palata kotiin.
Kesällä ei Suomessakaan tarvinnut kaivata lämpöä, sitä piisasi yli oman tarpeen. Mutta se, mitä kaipasin sydämeni pohjasta, olivat hämärät ja pimeät yöt. Yksi ihan paras asia Espanjassa on läpi vuoden kestävä päivän ja yön rytmi. Se kertoo, milloin on aika tehdä töitä ja milloin on syytä levätä. Kuulostaa kiittämättömältä, mutta vaihtaisin yöttömät yöt heti kunnon kuutamoon. Espanjan valo on lempeää, koska se ei koskaan paljasta kuollutta tai lumesta likaista maata, vaikka kuivuutta se toki todistaakin.

Toinen asia, jota kaipaan, on tuoreet hedelmät ja vihannekset. Joo joo, kyllä niitä saa täältäkin läpi vuoden, mutta sitä hankkimisen helppoutta ja mehukkuutta kaipaan – olen aika varma, että minä laiska ihminen söin terveellisemmin Espanjassa, koska se oli tehty helpoksi. Lisäksi ottaisin tänne ne kävelymaastot, jotka alkoivat lähes ulko-oveltani.

Eniten ikävöin kuitenkin sitä välittömyyttä ja helppoutta, jolla elämäänsä voi elää. Ja tunteita, joita meillä Suomessa opetetaan peittämään. Onneksi niitä ei tarvinnut jättää Fuengirolaan, vaan saatoin ottaa ne mukaan – siinä laajuudessa, kun suomalainen nyt voi. Minulle on sanottu, että nauran nyt enemmän ja tuomitsen vähemmän. Olen siitä valtavan iloinen ja ylpeä. En osaa edelleenkään hälistä kuin espanjalainen, mutta riemukseni voin aina palata Hispanian niemimaalle oppimaan enemmän.