Fuengirolan ”suomalaiskylä” Los Pacos täyttää 50 vuotta
xnxx
teen takes massive big black cock in his virgin tight ass bareback. fuq hd turkish girlffriend fuckes in all holes.

Fuengirolan ”suomalaiskylä” Los Pacos täyttää 50 vuotta

16/10/2018
Suomalaisten perustama, nimeämä ja rakastama Los Pacos täyttää 50 vuotta.


Los Pacosin maisema oli hyvin avara vielä vuonna 1972, jolloin siellä oli vasta kaksi rivitaloa. Alue sai nimensä Paco-muulista, joka esiintyy logossakin.

– 18. lokakuuta 1968 löimme lapion maahan. Ensimmäisen 12 asunnon rivitalon rakentaminen alkoi, kertoo Los Pacosin perustajaksi tituleerattu 82-vuotias Teuvo Hakulinen puhelimitse Suomesta.

Hakulinen muutti perheineen Fuengirolaan 1960-luvulla ja rakennutti 1960–1990-luvuilla alueella jopa 600 asuntoa.

Sitä ennen Fuengirolan pikkukaupungin takamailla, nykyisen Los Pacosin kaupunginosan alueella, seisoi vain muutama talo. Kaduttomalla, vesijohdottomalla ja puhelinlinjattomalla alueella oli vain pieni Carihuelan kylä.


Hakulisten ensimmäinen Los Pacosiin rakentama talo vuonna 1969.


Teuvo ja Varpu Hakulinen isännöimässä Los Pacosissa.

– Ensimmäisen asunnon osti Tapio Rautavaara. Muistan, kun hän istui Carihuelan kaupan portailla. Rautavaara otti hörpyn viinipullosta, nappasi kitaran ja soitti.

“Ensimmäisen asunnon osti Tapio Rautavaara.”

Hakulinen kertoo kuinka paikalliset tulivat katsomaan Rautavaaran musisointia ja narutemppuja tuolle paikalle, jolla nykyään sijaitsee Plaza Suomi -aukio.

Hakulisen ja suomalaisten kädenjälki näkyykin rakennusten lisäksi koko kaupunginosan nimistössä. Kun Hakulisen perheen rakennusprojektit etenivät ja turistit ja harjoitusleireille tulleet suomalaiset huippu-urheilijat löysivät Los Pacosiin, tuli tarve rakentaa asfalttitie, joka sai nimen Avenida de Finlandia.

– Me kustansimme tien, koska aasit olivat kyläläisille vielä kova juttu, eivätkä he kaivanneet tietä. Silloinen kaupunginjohtaja kysyi, että haluanko oman nimeni tien nimeksi. Minä sanoin, että laitetaan Avenida de Finlandia.

Tie rakennettiin vuonna 1976 ja vuonna 1978 Hakulinen sai myös Fuengirolan kunniakaupunginjohtajan arvonimen.

Los Pacos -nimikin on Hakulisen käsialaa. Hakulisen perheen yrityksen nimestä muotoutui pikkuhiljaa koko kaupunginosan nimi.

– Se nimi syntyi siitä, kun aina välillä tuli tunne, ettei tästä tule mitään. Muulin lempinimi oli Paco. Ristimme sitten itsemme Pacoiksi, kun me vain muulien tapaan kovapäisinä jatkettiin eteenpäin, Hakulinen kertoo viitaten itseensä ja edesmenneeseen vaimoonsa Varpuun.


PacoSol-taloyhtiöstä asunnon ostajille toimitettiin 42 lahja-autoa.


Vuonna 1976 napatussa kuvassa näkyy El Condor -talo, sen uima-allas ja Parrilla-ravintola.

Hakulinen loi 1960–1990-luvuilla pienen imperiumin, mutta lama vei lopulta perheen yritykset konkurssiin. Hakuliset palasivat Suomeen.

Kaksi Espanjassa kasvanutta poikaa jäivät Fuengirolaan, joten Hakulinen käy aina kun voi tapaamassa heitä ja lapsenlapsia.

“Los Pacos on muuttunut paljon. Ei sitä tunnista samaksi.”

– Los Pacos on muuttunut paljon. Ei sitä tunnista samaksi. Silloin oli vain hiekkaa, heinää ja kiviä. Nyt siellä on tapahtunut uskomattomia rakenteellisia muutoksia.

Vaikka Hakulinen perusti suomalaiskeskittymän Los Pacosiin, ei hän laittaisi nykyisen suuren suomalaisyhteisön muotoutumista Fuengirolaan omaksi saavutuksekseen.

– Olin minä kuitenkin ensimmäinen, joka aloitti turistitoiminnan. Silloin turistit olivat vain Marbellassa ja Torremolinosissa, ja ihmiset sanoivat, että älä sinne Fuengirolaan mene, ei siellä ole mitään, Hakulinen naurahtaa muistellen.

TEKSTI: Eeva-Maria Hooli
KUVAT: Haastateltavan kuva-arkisto

Kiinnostaako Espanja? Ajantasaisin tieto Espanjassa asumisesta ja elämisestä löytyy uusimmasta Olé-lehdestä.

Tilaa Olé-lehti


0

Your Cart