Metro näyttää uusia puolia Málagasta

Metro näyttää uusia puolia Málagasta

Málagan toistaiseksi 11-kilometrin pituinen metroverkosta vie puistoihin ja rannoille sekä monen museon ja ravintolan ovelle.

Málagan kaupungin kaksi metrolinjaa avattiin käyttöön heinäkuun lopussa. Metron rakennustyöt ovat vielä kesken, joten metro ei vielä vie vanhankaupungin sykkeeseen asti.

Metrolla pääsee kuitenkin tutustumaan moneen kaupungin hieman tuntemattomaampaan kolkkaan – ja ainakin sillä pääsee perinteisten turistialueiden ulkopuolelle.

Linja 1 vie vilkkaalle ravintola-alueelle

Perchel, joka on kahden linjan yhtymäkohta ja lähimpänä keskustaa sijaitseva asema, jää Guadalmedina-joen länsipuolella. Aivan Perchel-aseman välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaksi suurta ostoskeskusta, Larios centro ja Vialia. Niistä löytyy monien tunnetuimpien espanjalaisten vaateketjujen ja kansainvälisten merkkien liikkeitä. Ostosten jälkeen voi rentoutua keskuksissa sijaitsevissa ravintoloissa tai elokuvateattereissa.

Myös nykytaidemuseo Centro de Arte Contemporáneo eli CAC on kävelymatkan päässä, reilun puolen kilometrin etäisyydellä päämetroasemalta. Guadalmedina-joen rannalla seisova museo esittelee 1900- ja 2000-lukujen visuaalisen taiteen trendejä. Vaihtuvissa näyttelyissä esillä on alan huippujen töitä. CAC on auki tiistaista sunnuntaihin 10–20 ja se on ilmainen.

Universidad-aseman läheisyydessä voi tutustua muun muassa Teatinosin kampusalueeseen. Suurin osa Málagan yliopiston tiedekunnista sijaitsee tällä kampuksella.

Yliopistokylässä voi vierailla myös Jardín Botánico -kasvitieteellisessä puutarhassa, joka sijaitsee Bulevar Louis Paster -kadun varrella. Puutarhaan on tuotu yli 1 200 kasvia ympäri maailmaa ja siellä pääsee ihailemaan muun muassa suurta orkideakokoelmaa. Puutarha on auki arkisin kello 10–18. Sinne on vapaa pääsy.

Seuraavalla Clínico-asemalla kannattaa hypätä pois jos haluaa nauttia edullisista ja aidoista tapaksista ja katuruuasta. Teatinos on paikallisten – erityisesti nuorten – suosima alue. Usein alle parin euron juoman hintaan saa kaupan päälle tapaksen, ja vaikkeivat ne hintaan kuuluisikaan, saa mahansa täyteen helposti alle 10 eurolla.

Erityisesti Avenida de Plutarco -katu ja sen ympäristö ovat täynnä ravintoloita. Tuolla kadulla sijaitsee myös yksi Teatinoksen helmistä – Raff-ravintola (Avenida Plutarco 4), joka tarjoilee maistuvia, perinteisiä tapaksia hauskasti ja kekseliäästi sisustetussa miljöössä. Kuten Teatinosin ravintoloissa on tapana, juoman kylkeen saa valita kaupan päälle yhden tapaksen listalta. Espanjalaisesta käytännöstä poiketen keittiö on auki koko päivän ja ravintola sopiikin niin lounas-, kahvittelu- kuin illallispaikaksi, eivätkä hinnat kirpaise.

Muita malagalaisten suosimia edullisen hintatason tapaspaikkoja ovat Chopp-ketjuravintola (Avenida Plutarco 75) sekä Tapamania (Avenida José Ribera 20).

Ravintoloiden täyttämät korttelit sijaitsevat alle kilometrin kävelymatkan päässä sekä Clínico- että El Cónsul -metroasemilta.

Linja 2 vie rannikkoa pitkin

Lähellä La Isla -metroasemaa on sijaitsee Parque de Huelin -puisto. Puistosta tekevät viihtyisän sen ruusutarha, pienet kujat, sillat, huvimajat, sekä puiston keskellä seisova suloinen pieni majakka. Puistossa on myös suuri lampi, jonka rannalla pienet lounge-baarit sytyttävät iltaisin värivalonsa tuomaan tunnelmaa.

Puisto sijaitsee aivan meren rannan tuntumassa, ja sen kohdalta alkaakin noin kolme ja puoli kilometriä pitkä hiekkarantojen ketju, rajoittuen Guadalhorce-joen suistoalueeseen.

Koska metrolinja 2 kulkee rannan suuntaisesti, voi miltä tahansa pysäkiltä kävellä meren rantaan. Etäisyys metropysäkeiltä rannalle vaihtelee 500 metristä kilometriin.

Málagan automuseo Museo Automovilístico de Málaga on tutustumisen arvoinen. Se sijaitsee 500 metrin kävelymatkan päässä Princesa – Huelin -metroasemalta. Museosta löytyy automaailman aarteita, 1800-luvun lopun ensimmäisistä automalleista aina 1950-luvun virtaviivaisiin urheiluautoihin. Automuseo toimii vanhanssa tupakkatehtaassa, upeassa Tabacalerassa. Museo on avoinna tiistaista sunnuntaihin kello 10–19 osoitteessa Avenida Sor Teresa Prat 15.

Aivan automuseon takana avautuu merenranta sekä Paseo Marítimo de Antonio Banderas -rantakatu (kuvassa). Tämän yhden kansainvälisesti kuulusimman malagalaisen, näyttelijä Antonio Banderaksen, nimikkokatu on mukava ja kaunis paikka tepastella ja katsella ihmisiä. Sinne kannattaa suunnata erityisesti lounas- tai illallisaikaan, jolloin lukuisat tunnelmalliset chiringuito-rantaravintolat tarjoavat tuoreita kala- ja äyriäisruokia.

Yksi suosituimmista ruokapaikoista on Chiringuito Pedro Gutiérrez, joka sijaitsee rannalla noin puoli kilometriä automuseolta länteen.

Samalla Huelinin metropysäkillä kannattaa hypätä pois, jos haluaa tutustua aitoon markkinatunnelmaan. Aseman viereinen hiekkakenttä täyttyy niin hedelmien ja vihannesten kuin kellojen, vaatteiden, kenkien ja käyttötavaroidenkin myyjistä joka keskiviikko- ja lauantai-aamuisin.

Kivenheiton päässä La Luz – La Paz -metroasemalta sijaitsee Parque Del Oeste -puiston rauhallinen ja vehreä miljöö. Puistossa käveleskellessä voi katsella eläimiä, kuten suurissa lammissa uiskentelevia joutsenia ja kilpikonnia tai aitauksissa käyskenteleviä emuja.

Puiston lammet, suihkulähteet, kymmenet patsaat ja istutukset tekevät siitä hyvin viihtyisän ajanviettopaikan. Tämä kohde on sopiva koko perheen päiväretkelle kuin vaikka romanttiselle iltakävelylle illan hämärtyessä.

Palacio de los Deportes on linjan pääteasema. Sen lähistöllä sijaitsee kaupungin urheilupuisto, jossa on muun muassa uimahalli, yleisurheilustadion sekä José María Martín Carpena -areena, joka on Unicaja-koripallojoukkueen kotihalli. Sinne siis kannattaa suunnata jos haluaa seurata Espanjan kansallisen koripallosarjan tai kansainvälisen Euroleaguen otteluita.

Ajantasaisin tieto Espanjassa asumisesta ja elämisestä löytyy uusimmasta Olé-lehdestä.

Tilaa Olé-lehti     Anna palautetta

Strand Properties


0

Your Cart