Olé-lehti 1/1986

Olé-lehti 1/1986

Olé-lehti 1/1986

Suomalaisyrityksiä kiinnostaa Espanja

Espanjalais-suomalainen kauppakamari saa jatkuvasti toimeksiantoja Suomesta.

Talvilomalle Sierra Nevadaan

Costa del Sol on kesäharrastajan unelman lisäksi myös talviurheilijalle sopiva lomakohde.

Karnevaalien historiaa

Helmikuu on perinteisesti karnevaalien aikaa. Teneriffalla asuva H. Kähkönen kertoo lyhyesti eri ilonpidoista.

Pääkirjoitus: ´Minkä se valtiovalta antaa, sen se joutuu ensiksi ottamaan´

Näin on joku viisas tokaissut veroista. Kun Espanja liittyi Eurooppaan, vai olikohan se toisin päin, astui voimaan uusi, suomalaisittain hyvin korvaan sointuva vero, I.V.A. “Ensimmäinen etumme EEC:hen liittymisestä oli lisävero”, sanovat espanjalaiset ironisesti. Tavallinen kansalainen tuntuu ajattelevan ettei muuta vaihtoehtoa oikeastaan ollutkaan ja että pidemmän päälle asiat tulevat olemaan Espanjalle eduksi. Näin varmaankin on. Samaan hengenvetoon he kyllä mainitsevat liittymisen tuovan välittömästi lisäkustannuksia verojen muodossa, kuten nyt tämän I.V.A:n vaikkakin se eräitten tuotteiden osalta vaikuttaa hintoja alentavasti. Ylimenokautena, 7 vuoden aikana, syntyy varmasti paineita elintarvikkeiden, kalastustuotteiden ja viinien hintoihin kun ne tasataan eurooppalaiseen tasoon.

Arvonlisävero eli Impuestos sobre Valor Añadido (I.V.A.) poistaa samanaikaisesti 24 muuta veroa; näin ollen on kysymyksessä osittaisesta painopisteen muuttamisesta kohti kulutuksen yhteydessä tapahtuvaa verotusta. Merkittävimmät poistot aikaisemmista veroista ovat liikevaihtovero (I.T.E.) ja luxusvero.

I.V.A:a on kolmea “laatua”; tavallinen 12-prosenttinen ja alennettu 6-prosenttunen, sekä korotettu 33-prosenttinen. Ne tuotteet ja palvelut, jotka elämisen kannalta ovat keskeisiä kuuluvat alempaan luokkaan. Ei-välttämättömyystuotteilla, kuten autoilla on 33 prosentin vero ja 12 prosentin kategoriaan kuuluu kaikki loput, esim. liikekiinteistöt.

Espanjalaiset tuntevat tiettyä ylpeyttä liittymisestään EEC:hen. Jotkut jopa sanovat Suomen olevan kehitysmaa, kun se ei kerran ole päässyt talousyhteisöön. Täällä asuvat monet ulkomaalaiset sanovat espanjalaisilla olevan vielä pitkä tie kuljettavana ennen kuin hallinto- ja virkakoneisto ja talouselämä toimii tuotospanostusperiaatteella ja tehokkaasti. Väittävätpä jotkut ettei Andalusiassa tätä asennemuutosta aikaansaada yhden sukupolven aikana. Eräässä mielessä saattaa muutoksella olla haittansakin, menettävätkö espanjalaiset identiteettinsä mitä pitkälle viety tehokkuusajattelu saattaa tehdä, esim. poistuvan siestan myötä. Toivokaamme ettei heistä tule vakavia pohjoismaalaisia tai keskieurooppalaisia, sillä onhan ilmeinen temperamentti ja mañana-tyyli sitä tyypillistä matkalla kokemaamme. Tulevaisuus sen näyttää, mitä valtio antaa verojen vastapalveluksi – hyvinvoinnissa, työttömyysluvuissa, turvallisuudessa ja yleisessä ilmapiirissä.

Stig Westerdahl

Sisällysluettelo

2 Aurinkorannikon jäsentiedote
6 Suomalaisyritysten kiinnostus Espanjaa kohtaan lisääntymässä
8 Espanjankävijän muistilista
11 Saammeko esitellä… Istan
13 Talvilomalle Sierra Nevadaan
19 Suomalaisseura Asociacion Finlandesa Costa del Sol – suomalaisten yhdysside Aurinkorannikolla
22 Joulutähti
23 Maan osto Espanjassa
26 Karnevaalien historiaa kevyesti
36 Ellun pipanoita
38 Takapihallamme kasvaa rosmarini
42 Kustannukset autolla Espanjaan
47 Lukijamatka Madridiin
49 Helsingin IFK Marbellan mestari
52 Aikaisemmin lehdissä käsiteltyjä aiheita

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart