Olé-lehti 10/2019

En olisi ikinä uskonut. Tämä oli ensimmäinen lause, joka suustani pääsi, kun selvisi, että Espanja saa jo toiset parlamenttivaalit saman vuoden sisällä. Vaikka kaikki merkit olivat viitanneet tähän melkein alkumetreiltä, en silti tahtonut uskoa asiaa todeksi.

Ensimmäinen syy reaktiooni oli, että omahyväisyyteni oli saanut pahan kolauksen ennustuksieni osoittautuessa vääriksi. Kun parlamenttivaalien tulokset huhtikuussa alkoivat ilmestyä televisionäytölle, olin vahvasti sitä mieltä, että Pedro Sánchez voisi periaatteessa muodostaa hallituksen minkä tahansa valitsemansa puolueen kanssa. Vahvimmat ehdokkaat mielestäni olivat Podemos-kommunistipuolue ja Ciudadanos, jonka suunnasta ei aina ota selvää. Molemmat ovat suhteellisen uusia tulijoita Espanjan puoluekentällä. Vaikka näiden puolueiden ideologiat ovat ääripäissä toisistaan, niitä yhdisti alusta asti vaalipuhe: demokratia on uusittava neuvotteluteitse, tämä maa tarvitsee ulospääsyn kaksipuoluejärjestelmästä ja tarvitsemme sovittelevia, emme riiteleviä, poliitikkoja.

Vaan kuinkas kävi? Podemos teki toinen toistaan kovempia vaatimuksia ja Ciudadanos kieltäytyi viime metreille asti mistään todellisista neuvotteluista. Pedro Sánchezin tekosyyt neuvotteluhaluttomuuteen taas olivat niin läpinäkyviä, että sivustakatsoja ei tiennyt nauraako vai itkeäkö. Mies on nyt toiminut Espanjan pääministerinä yli vuoden ilman, että häntä koskaan on vaaleissa tehtävään valittu. Tilanne on historiallinen.

Kuukausien eteneminen on näyttänyt kansan väsymisen poliittiseen peitsen vääntöön, jota ei suurimman osan aikaa erota loanheitosta. Kukaan ei tunnu enää edes jaksavan kommentoida aihetta. Jopa somessakin huomaa päivitysten muuttuneen huomattavasti ei-poliittisemmiksi.

Ei tämä ole mikään ihme. Kansa on kurkkuaan myöten täynnä julkisia varoja nauttivia, poliittisia neropatteja, jotka tuntuvat viettävän päivänsä pohtien, minkä toista teilaavan nokkeluuden tänään päästäisivät suustaan. Sillä välin kaikki todellinen työ jää tekemättä.

Ennustettavissa on, että uudet vaalit eivät juurikaan muuta tilannetta. Vai uskaltaako tässä enää ennustaa mitään? Tuskin kuitenkaan riskeeraan kovinkaan suurta epäonnistumista, jos veikkaan, että osallistumisprosentti laskee viime vaaleihin nähden. Meidän ulkomaalaisten ei näissä vaaleissa äänestämisestä tarvitse huolehtia, koska sitä oikeutta meillä ei ole.

Katia Westerdahl

3 Pääkirjoitus: Vaaliuupumus
6 Palopuhe: Matti kukkarossa
8 Oleellista
14 Lukijoilta
16 ¡Vamos!
18 Verokarhun reviiri laajeni kansainväliseksi
22 Työyhteisön antama tuki ja turva korostuu ulkomailla
26 Välimeren ruokavalio on edelleen arjen selkäranka Espanjassa
31 Kolumni: Kauppakeskusdystopia
32 Isoin paukuin kiinteistösijoitusbisnekseen Espanjassa
36 ¿Que tal? Asianajajan arki pyörii aurinkoenergialla
38 Härkäperinnettä tiukasti sarvista
42 Kolumni: Poliittisen epävakauden seuraus on turvattomuus
43 Kolmen uskonnon Espanja
48 Espanjan instituutiot osa I: Kruunupäiden valtakunta

KOTI ESPANJASSA
51 Uniikit unet ikimuistoisessa Airbnb-kodissa
54 Asunnon ostajan lainakulut keventyivät Espanjassa
57 Espanjan asuntopörssi

66 Baskimaan pittoreski pääkaupunki
70 Viikonloppu pääkaupungin rytmissä
74 Matkakärpänen
76 Fideuá on valencialaisen paellan serkku
78 Mi barrio: Kadonnut isä vei Janin Ibizalle
81 Papin porinat
82 Aprende Español
84 Palveluhakemisto
89 Ristikko
90 Osallistu
91 Club Olé