Olé-lehti 1/2000

Espanja oiva harjoittelumaa

Ammattilaisnyrkkeilijä Juha Termonen tavoittelee maailmanmestaruutta.

Taiteella iloa ihmisille

Kuvataiteilija Airi Martiskaisen koti on kuin taidegalleria.

Sierra Nevada

Aurinkoisesta Andalusiasta löytyy myös lunta, jos jaksaa istua muutaman tunnin autossa.

[toggle title=”Pääkirjoitus: 15. vuosi työtä Espanjan suomalaissiirtokunnan puolesta”]

Vuosituhannen vaihtuessa alkaa 15. vuosi siitä, kun maailman ensimmäinen Espanjasta suomalaisille ja suomen kielellä kertova erikoisaikakauslehti Olé aloitti ilmestymisensä. Olé-lehti on edelleen ainoa suomalaisespanjalainen erikoisaikakauslehti.

Voin ilolla todeta, että ensimmäisessä pääkirjoituksessa esittämäni tavoite on täytetty. Olemme pyrkineet parhaamme mukaan palvelemaan sekä Espanjasta kiinnostuneita turisteja, että kausisiirtolaisia ja vakiasiakkaita. Työ on ollut mielenkiintoista, haastavaa ja, mikä ettei, uuvuttavaakin.

Paras palkinto kaikesta tästä olette kuitenkin Te, uskolliset lukijamme, jotka toimituksessamme käydessänne aina muistatte antaa kiitoksen sanan “hyvästä lehdestä”, ja jo pelkällä innokkaalla uuden lehden odottamisella kuukausi toisensa jälkeen saatte meidät tuntemaan itsemme tarpeellisiksi. On joukossa paljon sellaisiakin lukijoita ja tilaajia, jotka kertovat säilöneensä kaikki Olé-lehdet ensimmäisestä numerosta lähtien. Näin on tehnyt myös Turun kaupungin siirtolaisintituutti, onhan Olé-lehti iso palanen suomalaisten Espanjansiirtolaisten historiaa. Kiitos teille kommenteista, sekä ruusuista että risuista, jotka ovat myöskin tuiki tarpeellisia, kun on aina pyrkimys parempaan. Lehteemme jatkuvasti saapuva lukijoiden kommenttien, kysymysten, kaavakkeiden ja kirjoitusten tulva on myös elävä esimerkki siitä, kuinka paljon Olé-lehteä luetaan.

Kiitoksen ansaitsevat myös kaikki ilmoitusasiakkaamme, erityisesti ne, jotka 15 vuotta sitten uskoivat hankkeeseemme ja osoittavat tänä päivänä siihen edelleen uskovansa. Ensimmäiset ilmoitusasiakkaamme, matkatoimisto Carnaval Tour, Huonekaluliike Muebles Daneses, Lääkäri Pentti Raaste, Aquavital-nimellä pitkään tunnetut Hannu ja Patrick Hallamaa, nykyään FinnHomes, sekä Ravnbourg Auto ovat hyviä esimerkkejä siitä, että liiketoiminnan aloittaminen suomalaisten parissa Olé-lehden välityksellä on tuottanut tulosta. Kaikki toimivat ja ilmoittavat lehdessä edelleen.

Kiitos myös kaikille avustajillemme; vakinaisille ja vapaille kirjoittajille, ystäville ja tukijoille, joiden avusta ja ansiosta Olé-lehti on edelleen Espanjansuomalaisten suunnannäyttäjä.

Hyvää uutta vuosituhatta teille kaikille,

Stig Westerdahl

[/toggle]

[toggle title=”Sisällysluettelo”]

4 Pääkirjoitus: 15. vuosi työtä Espanjan suomalaissiirtokunnan puolesta
6 Jyrki Palo: ETA iskee jälleen
8 Ajastin – mm. Esteponan Selwo avattiin – Prinssi Felipe saa oman palatsin – Huelvasta laatukinkkua – Yleisen television parannuttava, ei kilpailtava! – Tupakka kovaan kontrolliin – Suomen onnistunut EU-puheenjohtajuus heijastui myös Espanjaan – Madridin-instituutissa tapahtuu – Suomikuva maailmalla, onko sitä? – Espanjalaiset naiset itsenäisiä – Sauna Espanjassakin yhä suositumpi – Espanjassa yli 6 miljoonaa köyhää – Espanjalaiset huonoja lukijoita – Aho ja Uosukainen espanjansuomalaisten suosikit
16 “Surua voi hoitaa, ikävä ei katoa koskaan” sanoo Vivi-Ann Sjögren
20 Taiteella iloa ihmisille
24 Kuukauden pyhimys
26 Autoilevan lukijan kynästä
28 Ympäristöasiat puhuttavat golfissa
30 Sierra Nevada
32 Ylös, ulos ja lenkille
34 Lavalla jo kolmekymmentä vuotta
36 Lukijan kysymys
38 Asuntopörssi
47 Yritysuutisia; Kotoista tunnelmaa pankkimaailmaan – Suomenkielinen Leijona-klubi Kanariansaarille
48 Tulli valvoo historiallisten esineiden maastavientiä
50 “Voi hyvä tavaton!”, Gastromaniaa osa 11
52 Lemmikki mukaan lentokoneeseen
54 Sieni-infektiot
56 Espanja oiva harjoittelumaa
58 Espanjalaisessa vankilassa
60 Kestopigmentointi ei ole meikin korvike
63 Kirjavinkki: Historical Paradors
64 Naisenelämää Espanjassa: Ostoskierroksella
65 Ellun pipanat
66 Papin palsta: Kuolema
67 Lukijan kynästä: Yksöiskansalaisuus pitää todistaa
68 Palveluhakemisto
74 Ristikko

[/toggle]