Olé-lehti 2/2010

Olé-lehti 2/2010

Olé-lehti 2/2010

Esteettä elämään Espanjassa

Olosuhteet Espanjassa ovat liikkumis- ja toimimisesteiselle monella tavalla ihanteelliset.

Olé 25 vuotta

Tilaaja numero kaksi luottaa yhä Olé-lehden osaamiseen.

Costa Bravan parhaat palat

Costa Brava oli yksi Espanjan ensimmäisistä rantalomakohteista.

Pääkirjoitus: Pyhien perään

Olin kuvitellut, että näiden 25 vuoden aikana, Suomen ja Espanjan kulttuuri- ja tapaeroihin kerran toisensa jälkeen törmättyäni, olin jo nähnyt, kokenut ja kuullut melkein kaiken.

Avainsana on melkein. Vielä samana päivänä, kun tämä lehti oli menossa painoon, olimme luonnollisesti yhteydessä eri mediatoimistoihin, jotta heidän tilaamiensa mainosten loppusilaukset tai heidän pyytämänsä tarjoukset edustamilleen asiakkaille saataisiin onnellisesti perille.

Kun sitten Pohjois-Espanjassa sijaitseva mediatoimisto muistutti minua seuraavan päivän pyhästä, ajattelin, että kyseessä olisi jokin paikallinen pyhäpäivä. Hetken kuluttua aivan toisella Espanjaa sijaitsevasta mediatoimistosta tuli soittopyyntö: soita takaisin ennen kahta, muuten olemme paikalla seuraavan kerran maanantaina.

Soittopyyntöä palauttaessani sanoin yhteyshenkilölleni, että ajatella, teilläkin on huomenna vapaapäivä. “Jo toinen mediatoimisto, joka on huomenna kiinni”.

“Huomenna on mainonnan suojeluspyhimyksen päivä, día del Patrón de la Publicidad”, kuului selitys.

Olin vuosien varrella kuullut mitä erikoisemmista suojelsupyhimyksistä. Jopa opetustoimella on omansa! Mutta nyt – 25 Espanjan-vuoden ja 14 Olé-vuoden jälkeen – opin, että mainonnan suojelupyhimys on San Pablo ja että hänen päivänsä kunniaksi media- ja mainostoimistot ovat pääsääntöisesti kiinni.

Olé-lehdessä eri tähän aikaan vuodesta juuri lomailla, mutta ainakin kaikki opimme jotain uutta. Ja koska oikea, luotettava tiedottaminen on aina ollut Olén kunnia-asia, etsimmekin nyt kuumeisesti tiedottamisen suojeluspyhimyksen päivää omaksi vapaapäiväksemme. Tänä päivänä mainontaan kykenevät monet, mutta kunnon tiedottamiseen aina vain harvemmat.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

6 Pääkirjoitus: Pyhien perään
7 Siirtokunnan palveluksessa pian 25 vuotta
8 Jyrki Palo: Olé, veteraani!
10 Ajassa mukana -aiheita mm. Lentoyhtiöt kylvävät lisämaksuja, Espanja mukana Haitin jälleenrakentamisessa, Suomalaisnaista syytetään vauvansa pahoinpitelystä
16 Menossa mukana
18 Lukijan kynästä
20 Matkamessut vetivät Espanja-faneja puoleensa
22 Esteettä elämään Espanjassa
26 Pyörätuolilla ylämäkeen
28 Mennään junalla!
30 Sotavoimat meressä ja ilmassa
34 Helmikuun hullut alennusmyynnit
37 Kuluttaja, mitä voit vaatia?
38 Olé-gallup: Suomalainen ei hullaannu alesta
40 Olé 25 vuotta: Tilaaja numero kaksi luottaa yhä Olé-lehden osaamiseen
41 Toiveuusinta
42 Costa Bravan parhaat palat
46 Ratkaise arvoitus – löydä aarre
50 Espanjan asuntopörssi
60 Tukea Kanarialta suuren ongelman edessä
63 Oléellisia ajatuksia: Yksi lasillinen vain
64 Puutarhan aarteet: Chirimoya
66 Taiteilijatalot: Inspiraatiota ja elämystä etsimässä
69 Viinivinkki: Viiniä luonnossa – luonnonmukaisesti
70 Claro que hablo español: Lääkärissä-sanastoa O-Y
72 Skandaalien ja coplan kuningatar
75 Papin porinat: Krusifiksi
76 Yritysuutisia
77 Oléellisia ajatuksia: Kesä kaikilla, talvi yksillä
80 Palveluhakemisto
85 Lukijatutkimus
89 Palvelukortti
90 Ristikko

 

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart