Olé-lehti 4/2023

Eläkettä Suomesta ja Espanjasta

EU-lainsäädäntö piirtää pelisäännöt silloin, kun työuraa on tehty useassa maassa

Espanja ja verotus

Asiantuntija vastaa yleisimpiin kysymyksiin

Kalastamaan Välimerelle

Miten hakea luvat ja mitä maksaa?

 

Espanjan ”puutteellisesta” rakentamisen laadusta kuulee puhuttavan usein suomalaisten keskuudessa. On aivan ymmärrettävää, että Espanjaan talven viettoon saapuva suomalainen, joka on tottunut oleskelemaan kotonaan keskellä talveakin t-paidassa, kokee, että kaikki ei ole kohdallaan. Missä on keskuslämmitys? Miksi sisäovien eikä edes ulko-oven alla ole kynnyksiä? Ja minkä takia ikkunat ovat niin pieniä?

Katsoin viikonloppuna El Príncipe -televisiosarjaa, joka kertoo Afrikan mantereella sijaitsevassa Ceutassa asuvista Marokon ja Espanjan kansalaisista. Siinä sulhasmies kertoi ylpeänä morsiamensa vanhemmille, että rakennuttaa tälle talon, jonka julkisivu on pohjoissuuntaan – ”koska täällä on aina niin lämmin”. Kuitenkin jopa Ceutan ja Marokonkin puolen yölämpötilat laskevat talvikuukausina.

Myös eteläisessä Espanjassa rakennetaan helteitä ajatellen. Paria viileämpää talvikuukautta ei perinteisesti ole noteerattu rakentamisen suhteen millään tapaa. Tästä aiheesta voi lukea lisää sivulta 49 alkavassa ammattilaisen haastattelussa, joka neuvoo myös, mihin seikkoihin talokaupoilla kannattaa kiinnittää huomiota.

Tässä lehdessä kerromme myös, mitä tapahtuu, kun Espanjassa toimiva suomalaisyrittäjä sairastuu vakavasti. Tomi Vellamo oppi kantapään kautta, että ammattitaitoisen asiointitoimiston käyttäminen maksaa kiperässä tilanteessa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Tämän lehden myötä voit heittäytyä täysillä Espanjan kevääseen, kerrommehan myös pääsiäisperinteistä. Liisa Väisäsen kirjoittama, sivulta 28 alkava artikkeli on niin seikkaperäinen, että lukiessa voi melkein tuntea suitsukkeen tuoksun.

Hyvää kevättä!

Katia Westerdahl

4 Pääkirjoitus: Kevät on jo ovella!
8 Palopuhe: Erotuomarin laskut
10 Oleellista
14 ¡Vamos!
16 Lukijoilta
18 Liikkuvan eurooppalaisen eläke kertyy palapelinä
22 Veroasiat haltuun
24 Kun yrittäjä sairastuu
28 Semana Santa elää uudelleen pääsiäisen tapahtumia
33 Kolumni: Espanja on myös metsien maa
34 Pormestarit tentissä
38 Vaivan arvoinen latva-artisokka
42 ¿Qué tal? Elämäntapaintiaanina Espanjassa
44 Carlos Sainz jaksaa ajaa yhä vain
48 Kolumni: Hashimoton tauti yleistyy

KOTI ESPANJASSA
49 Espanjalaisen rakennustyylin juurilla
52 Mihin remonttiin tarvitsen taloyhteisön luvan?
53 Espanjan asuntopörssi

60 Värikäs ja viehättävä Nerja
65 Työteliäät, leppoisen näköiset ja laiminlyödyt aasit
68 Kala koukkuun Costa Blancalla
72 Pimentón, espanjalaisen keittiön tähtimauste
74 Papin porinat: Mämmiä, lammaspaistia ja pääsiäismunia
75 Autonomiasarja: Extremadura
76 Aprende español
78 Palveluhakemisto
81 Ristikko
82 Osallistu
83 Club Olé