Olé-lehti 5/2022

Olé-lehti 5/2022

Olé-lehti 5/2022

Loma-asumisen monet muodot

Vuokralle, omaan asuntoon vai huvilan osaomistus?

Allergiat Espanjassa

Espanjassakin kevät on allergikolle pahin kausi

Alicanten lumoava sisämaa

Valloittavat vuoristokylät

Pääkirjoitus: Katse tähän hetkeen

Tätä kirjoitettaessa Espanjassa on, ensimmäisen kerran kahden vuoden tauon jälkeen, juhlittu pääsiäisviikkoa niin sanotusti pitkän kaavan kautta. Kulkueet pääsivät kaduille, mutta myös kansa liikkeelle. Ja sen huomasi! Kaupungit ja kylät, ravintolat ja rannat täyttyivät ihmisisvilinästä ja maan tärkeimpien turistialueiden hotellit olivat jopa 80-prosenttisesti varattuja pääsiäisviikon ajan.

Nyt maan turismisektori katsookin pitkästä aikaa uudella optimismilla kesää kohti, vaikka Venäjän uhittelu laimentaa iloa täälläkin. Valtakunnallinen päivälehti ABC julkaisi huhtikuun puolivälissä artikkelin, jonka otsikko kylmäsi jo alkaneissa kesähelteissäkin: ”Mitä jos Venäjä hyökkää Suomeen?”

Mahdollisuus on niin karmea, että sitä ei saata ajatella. Natoon varmuuden vuoksi vai ei Natoon varmuuden vuoksi? Siinäpä kysymys. Voin vain toivoa, että asiasta päättävät ihmiset ovat tehtäviensä tasalla, sillä lopputulema vaikuttaa meihin kaikkiin, olimme sitten Suomessa tai Espanjassa.

Olemme ehkä viimeisten kahden vuoden aikana kuitenkin oppineet, että elämä on eläviä varten ja että se on tässä ja nyt. Pandemia ja sittemmin sota ovat hyviä esimerkkejä siitä, että kaikki voi muuttua yhdessä hetkessä. Ei pitäisi sittenkään jäädä murehtimaan vaan ottaa elämästä kaikki irti silloin kun vielä voimme.

Kun tämä lehti ilmestyy, Espanjassa on luovuttu sisätilojen maskipakosta. Kyseessä on miltei viimeinen vapautus lähes kaksi vuotta kestäneiden rajoitusten jälkeen. Tulee olemaan mukavaa nähdä taas kanssaihmisten kasvoja. Pidetään lippu korkealla sekä Suomessa että Espanjassa, ja ajatellaan mukavia asioita. Kuten olemme jo huomanneet, vuodet vierivät, eikä menetettyä aikaa saa takaisin.

Katia Westerdahl

Sisällysluettelo

4 Pääkirjoitus: Katse tähän hetkeen
8 Palopuhe: Venäläistä golfia
10 Oleellista
14 Lukijoilta
16 Veroilmoituskampanja käynnissä – Tarkista, korjaa ja unohda
20 Loma-asunto Espanjasta – vuokralle vai asuntokaupoille?
25 Miljonäärihuvilan omistajaksi pienemmällä panoksella
28 Kevät kiusaa allergista Espanjassakin
31 Kolumni: Sympatian kohteita valitessa tulee olla tarkkana
32 Linnut taivaan – lintuharrastajan silmin Espanjassa
36 Pedro J. Ramírez ei ole koskaan pelännyt totuutta
40 Kolumni: Gluteeni, keliakia ja gluteeniyliherkkyys (IV): gluteeniton ruokavalio

KOTI ESPANJASSA
41 Arkkitehtina Espanjassa – ja espanjalaisena arkkitehtuurin ihmemaassa
46 Sijainti, sijainti ja sijainti
49 Espanjan asuntopörssi

57 Costa Blancan sisämaan paratiisit
62 Flamencon ja sherryn Jerez de la Frontera
68 Marinoi ja mausta niin kuin espanjalainen
72 Hyvän oliiviöljyn jäljillä ja myyttejä rikkomassa
74 Papin porinat
75 Kanariansaaret
76 Aprende español
78 Palveluhakemisto
81 Ristikko
82 Osallistu
83 Club Olé

Tilaa lehti     Digilehti

Strand Properties


0

Your Cart